Talous

Pohjola avaa lää­kä­ri­kes­kuk­sia joka maakuntaan - ketju ra­ken­net­tai­siin ilman sote-uudistustakin

Ensimmäiset lääkärikeskukset avataan Lappeenrantaan ja Poriin syksyn 2018 aikana. KUVA: Joel Maisalmi
Talous 8.2.2018 15:00
Kirsi Turkki

OP Ryhmä teki hyvän tuloksen ja laajentaa terveys- ja hyvinvointi-toimialaansa. Ryhmään kuuluvia Pohjola lääkärikeskuksia avataan jokaiseen maakuntaan. OP:n mukaan ketju rakennettaisiin, vaikka sote-uudistusta ei tulisi.

OP:n johtokunnan puheenjohtaja Tony Vepsäläinen pitää vuotta 2017 monessa mielessä onnistuneena. Ryhmän tulos laski loppuvuonna, mutta koko vuoden tulos ylitti kolmannen kerran miljardi euroa. OP Ryhmän lähes 1,1, miljardin euron tulos on ryhmän historian kolmanneksi paras.

Vepsäläinen esitteli OP Ryhmän tuloksen torstaina, koska OP:n pääjohtajana pitkään toiminut Reijo Karhinen jäi eläkkeelle tammikuun lopussa. OP Ryhmän uudeksi pääjohtajaksi valittu Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio aloittaa maaliskuun alussa.

Vepsäläinen korosti, että OP:n tulosta vahvistaa tuottojen laaja-alainen kasvu. Korkokate, palkkiotuotot ja sijoitustoiminnan tuotot kasvoivat. Eniten, 27 prosenttia kasvoivat sijoitustoiminnan tuotot.

Kansallisesti kattava lääkäriasemien verkosto

Vepsäläinen korosti, että OP Ryhmällä on uudistumisen mahdollistava tulostaso. Ryhmä julkisti torstaina mittavat suunnitelmat kansallisesti kattavan Pohjola lääkärikeskusverkoston rakentamisesta. Ensimmäiset lääkärikeskukset avataan Lappeenrantaan ja Poriin syksyn 2018 aikana.

OP Ryhmän terveys- ja hyvinvointiliiketoiminta-alueen johtaja Samuli Saarni kertoi tavoitteena olevan, että vuoteen 2021 mennessä kansallinen verkosto olisi valmis. Se tarkoittaa sitä, että jokaiseen 18 maakuntaan tulee Pohjolan lääkärikeskus ja Uudellemaalle useampia.

Saarni perustelee Pohjolan lääkärikeskusten avaamista sillä, että OP on Suomen suurin terveysvakuuttaja ja terveysvakuuttaminen on hyvässä kasvussa. On kuitenkin selvää, että OP valmistautuu myös uuteen sote-lainsäädäntöön, jossa valinnanvapaus ulotetaan lakiesityksen mukaan perustason palveluihin.

Saarni ei suostu spekuloimaan sote-uudistuksen vaikutuksesta OP Ryhmän suunnitelmiin. Hänen mukaansa ryhmä rakentaisi lääkäriasemaketjun ilman sote-uudistustakin.

Pohjola lääkärikeskukset ovat täyden palvelun lääkärikeskuksia, joista löytyy yleislääkäreiden ja erikoislääkäreiden palveluita. Lisäksi niistä löytyvät laboratorio, kuvantaminen sekä psykologin, fysioterapeutin ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten vastaanotot.

Leikkaustoiminta on keskitetty viiteen Pohjola sairaalaan, joista avoinna ovat jo Helsingin, Tampereen, Kuopion ja Oulun sairaalat. Turun Pohjola sairaala on parhaillaan rakenteilla.

Taloyhtiöluotoissa reipas kasvu

OP Ryhmän viime vuoden tuloksesta käy ilmi, että asuntoluotot kasvavat vain niukasti, mutta taloyhtiöille annettavat

luotot reippaasti. Taloyhtiöluotoista on viime aikoina varoiteltu kansalaisia. Uuden asunnon pystyy hankkimaan suhteellisen edullisesti, mutta taloyhtiöluottoa maksetaan rahoitusvastikkeena vuosikausia.

OP Ryhmän pankkiliiketoiminnan johtaja Jouko Pölönen kertoo, että nykyisin taloyhtiöt ottavat yhä suurempia lainoja ja kasvu on jatkunut jo monta vuotta.

– Huolestuttava piirre ovat useiden vuosien alussa olevat lyhennysvapaat. Korkojen nousuun pitäisi varautua sekä yksityisasiakkaiden että taloyhtiöiden.

Pitkät korot ovat jo lähteneet nousuun ja lyhyiden korkojen odotetaan seuraavan perässä maltillisesti.

Tulos ylitti taas miljardin

OP Ryhmän vuositulos oli yli miljardi euroa kolmannen kerran peräkkäin.

Vuoden 2017 tulos oli 1077 miljoonaa. Tulos oli viisi prosenttia pienempi kuin edellisen vuoden tulos.

Loka-joulukuussa OP:n tulos laski 204 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 218 miljoonasta eurosta.

OP:n tuotot kasvoivat 2017 yhteensä 4 prosenttia. Eniten kasvoivat sijoitustoiminnan tuotot. Vakuutuskate supistui 14 prosenttia.

Kulut kasvoivat 13 prosenttia. Kulukasvu johtui liiketoiminnan uudistamisesta ja strategian toteuttamiseen liittyvistä kuluista.

Luottokanta kasvoi 5 prosenttia, talletukset 6 prosenttia.

Vahinkovakuutuksen tulos ennen veroja supistui 14 prosenttia.

MAINOS

Kommentoi

No jo on menneet asiat mallilleen, pankin asiakaalla on jo oma sairaallakin. Milloin pankit alkaa perustamaan työvoima-ja sosiaalitoimistoja?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli kilpailua ei synny kun kaikki menee op-pohjolalle kuten kauppapaikat on annettu s-ryhmälle
tätä se maakuntahallinto tuottaa eli hyvä veli järjestelmän ja rahat menee monopolin rakentamiseen jonka jälkeen hinnat humpsahtaa
Pitää olla huolissaan siitä että syntyy todellista kilpailua ja myös muutkin kuin osuustoiminnalliset toimijat pienestä isoon saavat tarjota jatkossa palveluja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

OP on osuustoiminnallinen yritys, jonka arvoissa korostuvat ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä yrittäminen. Lisää tällaisia osuustoiminnallisia, kestäviin arvoihin nojaavia yrityksiä, silloin terveellä, hyvällä kotimaisella pohjalla oleva kilpailu lisääntyy ja se taannee myöskin palvelujen saatavuuden lisäksi hintason säilymisen vähintäänkin kohtuullisena. Mehän kaikki kannatamme osuustoimintaa, eikös niin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

laittakaahan lekurit meille, apuja tarvitseville, niitä terveyspalveluja. Kyllä me täältä tullaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pankkien asiakkaat hoitavat jo pankkiasiansa pääsääntöisesti itse, joten pankkitoiminalla rahastamisen kasvattaminen on vaikeaa. Monipuolisia terveyspalveluja tarvitsevat tarjoavat yksityisille toimijoille hyviä voiontekokohteita ja erityisesti verovaroin hoidetusta terveydenhoidosta yksityiset toimijat haluavat merkittävän osuuden itselleen. Hallituksen tukemana sen luulisi onnistuvan kokolailla helposti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osuuspankki on osuuskunta ja toivottavasti Osuuskauppa tulisi myös mukaan, koska yksityinen haluaa vain rahastaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan pohjoisosassa lännen ja lounaan välinen tuuli on voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Metsäpalovaroitus on voimassa Satakunnan, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Kemi, Keminmaa ja Tornio.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Mikä nautinto olla tekemättä palkkatyötä, toverit

Nyt eläkkeellä ja terveenä, vireänä "vanhuksena", sanovat jotkut. Enpä taida olla kovastikkaan vanhus, sillä jaksan kut... Lue lisää...
Roverauta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

18.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image