Talous

Pe­li­kaup­pa­ket­ju Gamestop lopettaa toimintansa Suomessa – yksi 17 liikkeestä Suomessa toimii Oulussa

Gamestop-pelikauppaketju lopettaa kaikki 17 myymäläänsä Suomessa vuoden 2020 aikana. Kuvituskuva. KUVA: Mirko Siikaluoma
Talous 12.12.2019 11:54 | Päivitetty 12.12.2019 11:59
Mirko Siikaluoma

Maailmanlaajuinen Gamestop-pelikauppaketju lopettaa toimintansa Suomessa vuoden 2020 kuluessa. Yksi ketjun 17 liikkeestä Suomessa toimii Oulun Rotuaarilla.

Gamestop kertoo verkkosivuillaan sulkevansa liikkeensä Suomessa vaiheittaisesti tulevan vuoden kuluessa. Liikkeiden sulkemispäivistä ilmoitetaan yhtiön mukaan liikkeissä ja sen verkkosivuilla. Yhtiön verkkopalvelut ovat käytössä siihen asti, kunnes viimeinen liike sulkee ovensa.

Lopettamisuutisen yhteydessä Gamestop kertoi lopettavansa tulevien tuotteiden ennakkovarauksien ottamisen ja ohjeisti käyttämään olemassa olevat lahjakortit niin pian kuin mahdollista.

Teksasilaislähtöinen Gamestop on tänä vuonna sulkenut jo 140 liikettä ympäri maailman ja suunnittelee sulkevansa vielä 180–200 vuoden loppuun mennessä. Suomi ei ole ainoa maa, josta ketju on vetäytymässä, vaan yhtiön toimitusjohtaja George Shermanin mukaan se lähtee vuoden 2020 loppuun mennessä myös Tanskasta, Norjasta ja Ruotsista.

Gamestopin lopettamisesta uutisoineen Gameindustry-sivuston mukaan poistumisella Pohjoismaista tavoitellaan yhtiön liiketoiminnan kannattavuuden parantamista. Yhtiön tulos tippui viime vuonna 673 miljoonaa dollaria tappiolle.

MAINOS

Kommentoi

Eipä ihme. Jos puljuun vie käytettyjä ps4 pelejä niin niistä maksetaan tuojalle pari euroa, seuraavana päivänä se sama peli on gs:n hyllyssä myynnissä 40 eurolla ja sama peli prismassa 20e. Tolkutonta toimintaa. Mutta ei tämä oulun vika ole.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vähiin käy paikat mistä käytettyjä pelejä saa, Viihdelinna:lla onneksi viellä verkkokauppa ja kivijalka olemassa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaa tää on taas tätä. Pari viikkoa sitten kävin vielä joululahjaostoksilla, ja pokkana myivät muutaman euron hintaan vakuutuksen levylle. Kuulemma saa myymälästä uuden, tapahtuipa levylle mitä tahansa takuuaikana. Ei nyt varmaan sitten saakaan. Tuliko oikeasti näin yllätyksenä henkilökunnallekin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olin kyseisessä yrityksessä muutaman vuoden töissä ja voin sanoa että kaikki "isoimmat" uutiset yritykseen liittyen tulivat työntekijöille tietoon aina viime tinkaan. Uskon 100%:sti että sinua palvellut henkilö ei ole tosiaan silloin tiennyt liikkeen tulevasta sulkemisesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valitettavasti tämä sataa julkaisijoiden laariin, pelaajien kustannuksella, joka haluaa fyysisestä mediasta eroon. Päästen näin eroon kuluttajien (huom. ei asiakkaiden) omistusoikeudesta peliinsä ja täyden kontrollin siihen mihin, miten ja missä kuluttaja saa pelata.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei pelejä enää kivijalkakaupasta osteta. Ne tilataan netistä tai ladataan suoraan jostakin storesta...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Empä oo ikinä ennen kuullutkaan tuosta liikkeestä vaikka satunnaisesti pelailen. Piti oikein katsoa kartasta että missä tuo on. Isokatu 28 oulu. Keskellä kaupunkia. Eipä oo tullut vuosiin edes käytyä keskustassa kun on tungosta, ahasta, parkkipaikat uupelossa että sillee. Käyn muualla missä pääsee suoraan kaupan eteen, parkkipaikkoja on aina eikä tarvi maksaa pysäköinnistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos on tarvetta käydä useammassa liikkeessä, niin Kallioparkki on parempi ratkaisu. Ja bussi vielä parempi, peltilehmä kun se vasta orjuuttaakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koska 1. katkera ex-oululainen tulee kommentoimaan että Oulussa ei menesty mikään. Ainakin silloin kun kuin vanhan kahvilan syrjäyttää uusi joka maksaa parempaa vuokraa. Tai konkurssikypsä tavaratalo lähtee ja viereen tulee uusi isompi. Syy oli Oulun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehkä tässä jopa hän ymmärtää, että kyseessä on GameStopille maailmanlaajuinen ongelma.

Enkä kyllä ihmettele, esim. PS4 tai PC ovat alustoina sellaisia, että ei fyysisiä pelejä tee mieli ostaa. Myös hinnoittelu on fiksumpaa verkossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kyllä fyysisen pelin saa helpommin myytyä kun laitteen vaihto edessä.
poika haluais vaihtaa xbox leiristä pleikkariin, xbox tilillä 300e
edestä pelejä. yrittäppä myydä niitä verkosta ladattuja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

6:40
Kemiin kaavailtu tehdas ei jää väylistä kiinni – Meri-Lapissa vieraillut ministeri Timo Harakka vakuutteli, että valtio kantaa kortensa kekoon
6:26
"Orkesterissamme on paljon positiivista energiaa" – Emiliano Travasino tuli Italiasta Suomeen opiskelemaan ja päätyi soittajaksi Oulu Sinfoniaan
6:10
Volkswagenille Kanadassa miljoonasakot päästöhuijauksesta – päästöhuijaus maksanut autonvalmistajalle yhteensä kymmeniä miljardeja
6:00
Lasketaan puuttumiskynnys matalalle, ettei yksikään urheileva lapsi ja nuori joudu kokemaan epäasiallista kohtelua Lukijalta
6:00
Eri puolueet odottavat Niikolta selvityksiä esille nousseista Kiina-yhteyksistä – Epäluottamusta ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa
6:00
Rengasvaurioista normimäärä korvaushakemuksia Pohjois-Pohjanmaalla – "Silloin kun me maksamme korvauksia, täytyy aina olla kyseessä huolimattomuus tai laiminlyönti tienpidossa" Tilaajille
0:05
PaKa hamusi alussa yllätystä toissavuotisesta Ranskan mestarista, mutta kuusamolaisten peli päättyi tappioon – joukkueet kohtaavat 5. helmikuuta Kuusamossa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksihän sosiaalisesti heikossa asemassa olevat äänestävät perussuomalaisia??

Persut käyttävät hyväkseen vaikuttamiskeinoja, joissa viestitään kuinka hyväosainen eliitti porskuttaa ja persut ovat mu... Lue lisää...
Taitavaa vedätystä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image