Talous

Panama-paperit: Ranskan Marine Le Penin lähipiirillä yhteyksiä ve­ro­pa­ra­tii­sei­hin

Talous 5.4.2016 1:19 | Päivitetty 5.4.2016 11:26
STT

Ranskassa äärioikeistolaisen Kansallisen rintaman johtajan Marine Le Penin lähipiirillä on yhteyksiä veroparatiiseihin, uutisoi sanomalehti Le Monde. Tieto käy ilmi niin sanotuista Panama-papereista.

Le Monden mukaan Le Penin lähipiiriin kuuluvien rahoja on ohjattu pöytälaatikkoyritysten ja tekaistujen laskujen kautta Hongkongiin, Singaporeen, Brittiläisille Neitsytsaarille sekä Panamaan.

Le Monde kertoo, että järjestelmän tavoitteena on kiertää rahanpesua tutkivat ranskalaisviranomaiset.

Argentiinan korruptiota vastaan puhuneella presidentillä yhtiö Bahamalla

Argentiinan uudella presidentillä Mauricio Macrilla on tili Bahamalla, selviää niin sanotuista Panama-papereista. Macri, hänen isänsä ja veljensä ovat merkitty Bahamalle rekisteröidyn yrityksen johtohenkilöiksi. Bahamaa pidetään yleisesti veroparatiisina.

Asia selvisi panamalaiselta lakifirmalta Mossack Fonsecalta vuodetuista asiakirjoista.

Macri sanoi, ettei hänen yrityksessään ole mitään laitonta ja että veroviranomaiset ovat siitä tietoisia. Presidentin mukaan yhtiö perustettiin Brasiliaan tehtäviä investointeja varten.

Joulukuussa Argentiinan johdossa aloittanut Macri on luvannut taistella korruptiota vastaan ja uudistaa maan taloutta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näin tekee Argentiinan johto on muuten KOK veljespuoluen (yllätys yllätys) jäsen ja pressa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

3
Utajärveläisen Attendon hoivakodin asukkaat saivat 750 euron yllätyslaskun – "Attendo tuottaa tukipalvelut ja voi periä niistä mitä haluaa"
2
Oulun kaupungin ympäristöohjelma hyväksyttiin – tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2040
1
Runssilla: Puistolassa tarjoillaan oman talon herkkuja sekä yltäkylläisesti uusia ja yllättäviä makuja
1
Maakaasuputki Viroon valmistuu etuajassa – Näin rakentajat ratkaisivat risteyskohdan Venäjältä tulevan putken kanssa
1
Oulussa löydetyn hylyn tutkimukset etenevät, mutta ongelmana on miten jäännös säilytetään – "Hylky tuhoutuu helposti nostettaessa kuiville"
1
Kainuun prikaatin varusmies nosti tuvassa aseen toista varusmiestä kohti ja laukaisi – Sakkoja myös kertausharjoituksen väliin jättäneelle reserviläiselle

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Että meitä älykkäitä demareita on. Maailma on hieno paikka, kun meitä viisaita on. Tuntuu siis tosi hyvältä. Lue lisää...
On se hyvä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image