Talous

Paakkanen myi Marimekko-pottinsa

Kirsti Paakkanen luopuu Marimekon osakkeistaan. Paakkasen Workidea-yhtiö on myynyt 10 prosentin omistuksensa.
Talous 8.1.2009 15:33 | Päivitetty 8.1.2009 18:39
STT,
Marimekon omistuksesta kiehahtanut kiista ratkesi torstaina, kun Kirsti Paakkanen löysi ostajat lopuille Marimekon osakkeilleen. Paakkasen Marimekko-omistus putosi nollaan, kun hänen Workidea-yhtiönsä myi koko 10 prosentin osuutensa. Myös Kirsti Paakkasen säätiö myi 0,7 prosentin siivunsa.

Osakepotti hajautui useammalle ostajalle. Yksi niistä oli työeläkeyhtiö Varma, joka kertoi ostaneensa 3,5 prosenttia Marimekon osakkeista. Varman osuus yhtiössä kasvoi yhteensä lähes viiteen prosenttiin.

Sijoitusjohtaja Risto Murron mukaan Marimekko-kauppa oli Varmalle normaali finanssisijoitus, joka tehtiin kun osakkeita tuli tarjolle. Yhteistyötä muiden ostajien kanssa ei tehty. Marimekko-omistustaan kasvatti jonkin verran myös Ilmarinen, joka tätä ennen omisti yhtiöstä vajaan prosentin. Muista ostajista ei heti ollut tietoa.

Osakkeet myytiin Helsingin pörssissä yhdeksän euron kappalehintaan, jolla koko potin arvoksi tuli noin 7,7 miljoonaa euroa.

Jäähyväiset jo toissa syksynä

Alun perin Paakkasen osakkeiden oli määrä päätyä nykyiselle toimitusjohtajalle Mika Ihamuotilalle. Ihamuotila ilmoitti kuitenkin viime viikolla yllättäen, ettei ollut saanut rahoitusta loppujen osakkeiden ostoon.

Tieto suivaannutti Paakkasen, joka ehti julkisuudessa ryöpyttää Ihamuotilan johtamistaitoja ja väläytti palaavansa vaikka itse puikkoihin, jos "poika" ei pärjää. Marimekko kun joutui antamaan joulukuussa tulosvaroituksen heikentyneen myynnin vuoksi.

Torstaina Paakkanen ei vastannut STT:n soittopyyntöihin.

Nyt 79-vuotiaan Paakkasen luopumisen Marimekosta piti oikeastaan varmistua jo lokakuussa 2007, jolloin hän sopi, että myy koko omistuksensa yhtiön uudelle keulakuvalle Ihamuotilalle asteittain vuoden 2008 loppuun mennessä.

Paakkanen omisti tuolloin Marimekosta noin viidenneksen, ja koko osakepotin äänivalta siirtyi Ihamuotilalle saman tien. Ihamuotila osti tuolloin myös Varmalta kolmen prosentin suuruisen osake-erän.

Ihamuotilan Muotitila-yhtiö omistaa nyt noin 13 prosenttia Marimekon osakkeista. Toiseksi suurin omistaja on Ehrnroothien sijoitusyhtiö Fautor, jolla on reilun 10 prosentin siivu yhtiöstä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Juuri Ihamuotilan tässä on toiminut fiksusti. Kuka nyt olisi niin hullu että maksaisi n.6 euron osakkeesta yli 16 euroa. Eipä tainnut Paakkanen ollakkaan niin bisnesnero kuin mediassa on annettu ymmärtää. Ja eikö nyt ole sama jos 90-vuotias mummo vaihtaa omaisuuttaan rahaksi että saa vähän törsätä ja vielä kun ehtii.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei Ihamuotilan "poju" taida osata bisnestä tehdä, firmassa nopeasti isoja muutoksia, paljon lisätty henkilökuntaa(ja kuluja). Tais Paakkanen hermostua menoon..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän täällä tosiaan työvoimakustannuksien takia tulla toimeen kuin sähköä myymällä. Optiot ei keneltäkään pois, ja sellumiesten palkkavaatimusten takiahan täältä myydään tehtaat ulkomaille, eikös niin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Anteeksi vaan, mutta tämä korkeatasoinen vaatetusteollisuus ei enää pärjää täällä "tundralla". Työvoima-, marteriaali- ja ym. tuotantokustannukset ovat sitä luokkaa, ettei siitä täyspäinen yrittäjä selviä. Heikkopäinen jonkun ajan. Sääliksi käy, kun meikämannenkin uusvanhat Markimekko-paidat alkavat jo ahdistaa ja haalistua. Mutta varmasti pietään kantajan iholla loppuun asti (ja kantajienkin)!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Raharikkaat rehvastelee niin ei kannata tavallisilta tallaajilta tulla kysymään mitä mieltä on asiasta .ei voi kun sanoa että jospa se hajoais taivaan tuuliin niin että saisivat nuolla näppejään,sillä tavallisen työntekijän selkänahasta ne voitot kerätään,,,halpatyövoiman ansiota kaikki ,kertoohan ne meidän palkkatasot totuuden,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:25
Mielikuvat, populismi ja politiikan ääripäät puhuttivat keskustalaisessa kesäillassa – Sipilä: "Maailmankirjat ovat eri asennossa kuin neljä vuotta sitten"
20:51
Reissusa: Loma Kilpisjärvellä sisälsi paljon ulkoilua hyvin merkityillä poluilla hyvässä säässä ja upeissa maisemissa
20:31
Suomalaisnaisille heikoin suunnistuksen MM-viestisijoitus 34 vuoteen – Marika Teini kritisoi nimeämistään kisaan
20:19
Pääministeri Rinne uskoo, että sivu suun menneet johtopaikat edesauttavat Jutta Urpilaisen pääsyä komissaariksi
19:58
Suomi luuli tekevänsä ystävällistä pandapolitiikkaa Kiinan kanssa, mutta se olikin myytti – "On vaarallista määritellä kansainvälisiä suhteita erinomaisiksi", sanoo professori
19:40
Törkeästä veropetoksesta epäilty mies pakeni nuuskalastin kanssa, oli ajaa tullimiesten päälle Tervolassa – poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä
19:00
Kemin Veritorstai vei kahden ihmisen hengen 70 vuotta sitten – hinta oli liian iso työtaistelulle Tilaajille
26
OAJ huolissaan: Lisääntyneet yo-uusinnat lisäävät opettajien töitä, vaikka rahoitusta on vähennetty
26
Maailmalla yritetään horjuttaa oikeusvaltiota – Korkeimman oikeuden uutta presidenttiä Tatu Leppästä viime aikojen ilmiöt mietityttävät
25
Nelostien onnettomuus Oulun Haarakankaan kohdalla oli nokkakolari – pohjoisen suunnasta tullut henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle
24
Oulun Radisson-hotellin työmaalta tehtiin mahdollisesti Pohjois-Suomen vanhimpiin kuuluva laivalöytö – Hahtiperän hylyksi nimetty laiva voi olla jopa 1600-luvulta
23
Yli neljä miljoonaa ihmistä on paennut Venezuelasta – Suomeen on tullut tänä vuonna vasta yhdeksän turvapaikkahakemusta
23
Yhdysvallat antoi takavarikkomääräyksen iranilaistankkerista – Gibraltarin kanta asiaan yhä epäselvä
20
Alaikäisten seksikaupasta syytetyn Jeffrey Epsteinin kuolinsyy selvisi – Lakimiehet haluavat tutkia asiaa edelleen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Tunnen itseni petetyksi, rinne jakaa vain puoluetukiin ja ilmastonsuojeluun ja taas unohtuu köyhät ja sairaat, sama kaav... Lue lisää...
Tule Sipilä takaisin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image