Talous

Oulun Stockmannilla alkaa viimeiset Hullut Päivät – tavaratalo suljetaan tammikuun lopussa

Tiistaina Oulun Stockmannilla valmistauduttiin tavaratalon viimeisiin Hulluihin Päiviin. KUVA: Kontiainen Jarmo
Talous 12.10.2016 6:12
Pasi Klemettilä

Stockmann pyöräyttää tänään käyntiin viimeistä kertaa Oulussa Hullut Päivät -kampanjansa.

Stockmann toimii jouluun asti normaalisti. Sen jälkeen alkavat alennusmyynnit, tammikuun lopussa tavaratalo suljetaan ja helmikuun loppuun mennessä Stockmann lähtee Oulusta.

Tavaratalon johtajan Pentti Korhosen mielestä tunnelma on Stokkalla nyt hieman haikea.

– Erikoista on tunnelma. Henkilökunnalle Hullut Päivät ovat viimeiset, hän sanoo.

Korhonen sanoo, ettei hän tiedä kaikkia niitä seikkoja, jotka vaikuttivat Stockmannin päätökseen lähteä Oulusta.

Hän sanoo olevansa siitä ylpeä, että Oulun Stokka on aina toiminut hyvin kaikilla mittareilla.

– Oulu itsessään ei ole ehkä ollut se ongelma. Mutta jos myyntiä olisi ollut enemmän, ehkä tilanne olisi erilainen. Tai jos kallioparkki olisi saatu aikaisemmin, olisiko keskustan tilanne erilainen. Paljon jossittelua.

Lue lisää 12.10.2016 Kalevasta.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (151)

Minä olen pari viimeistä vuotta kauhistellut Hämeenlinnan kehitystä mutta Ouluun verrattuna meillä,taitaakin olla kaikki hyvin vaikka itse kaupunki onkin lähes täysin autio, tori tyhjä ja silti suunnitellaan keskustaan joukkoliikennekatuja ja torinalusparkkia.
Mutta toisin kuin siellä Oulusa tästä on vain n. Tunnin matka kahteen suureen kaupunkiin ja kahden sadan kilometrin janalla löytyy kymmeniä isoja kauppakeskuksia. Ja janaa jos vähän venyttää pääsee Tallinnan vilskeeseenkin helposti.
Mikä sen parempaa kuin rauhallinen nukkumalähiö Hämeenlinna jossa asut ja käutät sitten tuon Tallinna-Tampere akselin palveluja niin paljon kuin sielu ja kukkaro sietää.
Tämä on hyvä paikka tulukaa kaikki Aoululaisetki tänne vaa. Kyllä Helsingistä töitäki löytyy ja junalla pääsee ku Vr ny myönty lissäämää niitä junavuorojaki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ymmärrän sen aikaista Stockmannin johtoa, joka toi kaupan Ouluun. Kaukaa katsottuna ja asukasluvun perusteella kävisi järkeen, että homma toimisi, mutta kun seuraat tilannetta sitten paikanpäällä, huomaat tehneesi virheen, niin kävi itsellenikin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän to ole ihme jos lopetetaan.monia liikkeitä lopetetaan,oisko syy siinä kun kesäisin Oulun kadut on kuin joku soramonttu,turistitkin ihmettelee,joka puolella kaivetaan niin ei ihmiset halua pölyn ja melun sekaan kun voi soppailla rauhallisemmissa paikoissa ja ei tarvi miettiä mitä katua pääsee ettei ole monttu edessä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän nämä kauppojen taloudellisen ahdingon syyt ole vähän syvemmällä kuin katupölyssä ja metelissä..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulu ei nykytilassaan ole Stockmannin arvoinen kaupunki. Oulussa ei enää yksinkertaisesti ole ostovoimaa eikä tiettyä urbaania laatutietoisuuttakaan samassa määrin kuin Etelä-Suomen kasvukeskuksissa, joissa Stockmann vielä jatkaa toimintaansa. Oululaisille riittävät Tokmanni, Lidl sekä S- ja K-ryhmien peltomarketit. Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saisiko edes ne sokoksen liukuportaat käännettyä niin, että ei tarvi kerrosta vaihtaessa aina ravata liukuportaiden toiseen päähän??? Jos erehdyt käymään liukuportaita pitkin ensin kodinosastolta keittiötarvikkeen ostamassa ja sitten lähdet sokosherkkuun, ja aina kerroksen vaihtuessa joudut vaihtamaan luikuportaiden eri puolelle, niin tulee mieleen, että ensi kerralla kannattaa pysähtyä töistä tullessa kotimatkan kaakkurin cittarissa, eikä lähteä noin ankeisiin rullaportaisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maailman paras kommentti kyllä Sokoksen liukuportaista. On ne kyllä oikea suunnittelutyön helmi! :D

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyseessä on kyllä iso suunnitteluvirhe tai ajateltu sellainen. On varmaan oltu sitä mieltä, että liukuportaita käyttävät joutuvat väkisinkin Sokoksen kiertämään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harmi, että ne ovat ainoat isot reitit siellä. Ärsyttää kiertää joka paikka päästäkseen vain ulos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Stockan ja monen muunkin kaupan lopetus voi hyvinkin olla seurausta joukkoliikennejärjestelyistä. Alkuperäisiä reunaehtoja asiakasvirroille muutettiin, pahimpana: Torikatu pyhitettiin busseille, loppu on historiaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo, samaa mieltä kyllä. Ihan järjetön muutos tehdä näin pienessä keskustassa vielä JOUKKOLIIKENNEKATU yksistä keskeisimmistä väylistä pohjoisen suunnasta. Nykyäänhän kyseinen katu on ns. kuollutta vyöhykettä liike-elämän osalta. Hiljainen kuin hupatossutehdas tyhjää ammottavine liikehuoneistoineen. Huh huh, ei voin kuin ihmetellä Oulun päättäjien visioita. Että, ihan joukkoliikennekatu Heinäpäästä yli keskustan... ai, niin tämähän on toteutettu jo!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vielä ihmeellisemmäksi tämän joukkoliikennekadun tekee se että Oulussa joukkoliikennettä ei juurikaan ole. Ainakaan sujuvaa sellaista jolla esim. Heinäpäästä pääsisi "omaan hyvinvointikeskukseen" Kontinkankaalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisikin täysin eriasia, jos kadulla olisi raitotie tai muutakin joukkoliikennettä, ns. ison kaupungin toimintaa. Nyt kadun toiminta on tapettu, kun kukaan muu ei siellä saisi ajaa kuin bussit. Elävä keskusta ei tarkoita sitä, että siellä liikutaan vain jalan, pyörällä tai bussilla ja taksilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja laitetaan vähäisetkin autot maan alle parkkiin. Rakennetaan niille semmonen oma luola!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (151)

Uutisvirta

12:39
Ruukissa syntyi sunnuntai-iltana kaksipäinen sonnivasikka – Tilan isäntä: "1800 poi'itus­ta ta­ka­na, mut­ta tällaista en ole ennen nähnyt"
12:32
Vuoden Maaseutukasvoksi on valittu Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä
12:30
Irakilaiskaksosten jutun oikeuskäsittely alkoi valokuvien vertaamisella – hovikäsittely tökkinyt kaksi vuotta
12:11
Hupisaarten purot saavat lisää taimenasukkaita syyskuun alussa
12:01
15 vuoden takainen ajatus muuttuu todeksi – Rukalle kohoaa 20 iglun kylä: "Valmista pitäisi tulla marraskuun aikana"
11:57
Satakunnan lennoston lentotoimintaharjoitus järjestetään syyskuussa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa
11:21
Puita halaamalla voi saada hyödyllisiä mikrobeja – "Etsi mieluinen puu, ota hyvä halausote ja hengitä syvään"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image