Talous

Oululaisfirma SingOn kehitti uuden mobiilikaraoken – Karaoke game lähti torstaina liitoon

Talous 9.2.2017 10:25
Eija Mikkonen

Oululainen pelifirma SingOn on lanseerannut uuden karaokesovelluksen mobiililaitteille.

Karaoke game -sovellus julkaistiin kaikessa hiljaisuudessa helmikuun alussa, mutta lataukset lähtivät nousuun tänään torstaina, kun sovellus pääsi App Storen suosituksiin.

Toimitusjohtaja Samu Keräsen mukaan suosituksella on valtava vaikutus.

– Hyvältä näyttää, latauksia tulee tosi paljon, Keränen myhäili torstaiaamuna.

Karaoke gamen tavoitteet ovat korkealla. Sovellus tulee Japania lukuunottamatta globaalisti saataville, mutta ensimmäisenä markkinointi keskitetään Yhdysvaltoihin ja Iso-Britanniaan.

– Mobiililaitepuoli on ylivoimaisesti suosituinta maailmalla. Puhutaan massabisneksestä, se tarkoittaa satojatuhansia kuukausikäyttäjiä, Keränen haarukoi alkuvaiheen käyttäjämääriä.

Aluksi sovelluksesta on tehty vain englanninkielinen versio. Se on toistaiseksi saatavilla Applen laitteisiin, mutta kevään aikana se tulee myös Androidille.

Patentoitu sananäyttöteknologia

Sovelluksessa käyttäjä voi laulaa karaokea avustetun sananäytön avulla. SingOnin patentoima sananäyttöteknologia kertoo sanojen lisäksi laulukorkeuden ja näyttää heti osuuko laulu nuotilleen. Laulusta annetaan myös pisteytys.

Sovellukseen on tuotu myös yhteisöllisyyttä: oman lauluesityksen voi tallentaa ja jakaa muille käyttäjille. Toisten lauluja voi tykätä ja kommentoida.

– Mobiilituote on enemmän yksin laulamiseen suunnattu. Sillä opetellaan ja harjoitellaan laulamista sekä keskustellaan laulusuorituksista muiden samanhenkisten käyttäjien kanssa, Keränen sanoo.

Konsolipeli esikuvana

SingOn toi sananäyttöteknologiansa firman nimeä kantavaan konsolipeliin muutama vuosi sitten. Konsoliversion kanssa yhtiö kävi pitkään vääntöä tekijänoikeuksista, kunnes se viime vuoden lopulla sai globaalin jakelulisenssin.

Keräsen mukaan SingOnia kehitetään edelleen, ja tulevaisuudessa se on tarkoitus saada myös Apple TV:lle ja uudemmille konsoleille.

Nyt firma keskittyy kuitenkin Karaoke game -sovelluksen kehittämiseen. Nimi tulee SingOn-konsolipeliä edeltäneeltä nettikaraokeolta. 

Sovellus on ilmaiseksi ladattavissa ja 60 prosenttia kappaleista on laulettavissa ilmaiseksi. Ilmaiskäytössä väliin tulee mainoksia.

Kaikki sisällöt ja ominaisuudet saa käyttöönsä maksua vastaan. Maksu tapahtuu aikapaketeilla, jossa käyttäjä ostaa käyttöaikaa viikoksi, kuukaudeksi tai vuodeksi.

SingOn on Oulussa vuonna 2009 perustettu pelialan yritys. Nykyään sillä on Oulussa kuusi työntekijää.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

voi tuttava parat mitä joutuvat kestämään kunhan ryhdyn lauleleen :D onneksi noita voi jakaakin heile ettei aina läsnä tarvii olla :D

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuulostaapa mielenkiintoiselta, nopsaan vaan android/chromecast tuki sovellukselle niin saa loilottaa telkun ruudulta ja kotiteatterista karaokea :))

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tykkään enemmän livekaraokesta suihkussa. Live-esityksen jaan seinänaapureiden kanssa, jotka pisteyttävät esitykseni hakkaamalla seinäään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:29
Roi­kas­sa ollut auto syttyi pa­la­maan tal­lis­sa Pel­los­sa – yksi henkilö al­tis­tui savulle
15:11
Suomessa yksi varmistettu koronavirustapaus – Näin taudin leviäminen onnistuttiin estämään
14:56
Asianajajan mukaan alaikäinen näki Jari Sillanpään aktin nyt jo kuolleen hierojan kanssa – oliko kyse vahingosta vai tarkoituksellisuudesta?
14:55
Oulaskankaan sosiaalipäivystyksen järjestäminen vaatii aikaa – lasten ja nuorten psykiatrinen hoito halutaan varmistaa
14:38
Lämminvesiputki hajosi Raksilassa, myös Välkkylässä kaukolämmön jakelu keskeytetty – uimahalli suljettu toistaiseksi
14:27
Kommentti: Tallinkilla rohkeita liikkeitä aikaisemminkin – laajeneminen suurhallin rakentajaksi ei odottamatonta
13:35
Tallinnaan nousee iso kokous- ja konserttikeskus – laivayhtiö Tallink mukana suurprojektissa
117
Osallistu kyselyyn: Pitäisikö Oulun yliopiston muuttaa Linnanmaalta kaupungin keskustaan?
30
Koronan leviäminen uhkaa Euroopassa, hallitus pui varautumista keskiviikkona – Asiantuntija vastaa kysymyksiin pandemian uhasta, viruksen leviämisestä ja rokotuksista
23
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
22
Uutisanalyysi: Oulun yliopisto tulossa Raksilaan – sijainnilla iso merkitys kilpailukyvylle Tilaajille
21
Pohjoisen poliiseista kolmasosa katsoo työturvallisuuden heikentyneen – asiakkaat ovat entistä aggressiivisempia ja arvaamattomampia
19
VR poisti koronavirusepäilyn vuoksi junavaunuja käytöstä – "Varotoimenpiteenä on tehty ylimääräinen tehosiivous"
17
Raskaat ajoneuvot syynissä Haukiputaalla – saldona jarruvikoja, kortitta ajoja ja ammattipätevyyden puuttuminen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

195 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Onko pakko omistaa auto?

Elämänympyrät jää aika pieniksi ilman autoa, varsinkin kesällä. Lue lisää...
Lady in black

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image