Talous

Oululainen peliyhtiö Fingersoft tähtää uusiin peleihin – tuo­te­ke­hi­tys­tä on vahvistettu

Talous 12.4.2019 12:19 | Päivitetty 12.4.2019 12:20
Pasi Klemettilä

Oululainen pelialan yritys Fingersoft Oy aikoo keskittyä entistä enemmän uusien pelien kehitykseen.

Fingersoftin vuoden 2018 liikevaihto laski edelliseen vuoteen verrattuna vajaasta 30 miljoonasta 21 miljoonaan euroon. Yhtiön liikevoitto oli viime vuonna noin 7 miljoonaa euroa.

Yhtiö on näillä liikevoittoluvuilla kuitenkin edelleen erittäin hyvin kannattava.

Vuonna 2017 liikevaihto oli 29,6 miljoonaa euroa ja liiketulos vajaat 15 miljoonaa.

Fingersoft ei julkaissut vuoden 2018 aikana uutta peliä.

Yhtiö vahvisti vuonna 2018 tuotekehitystään. Tuotekehityksellä on nyt oma täysipäiväinen tiiminsä.

Myös yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa on yhtiön mukaan tiivistetty, jotta useampia tuotteita voidaan kehittää rinnakkain.

Fingersoftin henkilöstömäärä kasvoi vuoden aikana 10 henkilöllä.

Vuonna 2017 Fingersoft yhtiöitti ulkoisten pelien julkaisutoimintansa. Yrityksen nimeksi tuli Round Zero ja se työllistää tällä hetkellä 6 henkilöä. Yhteensä yrityksissä työskentelee 55 henkilöä.

Fingersoft on perustettu vuonna 2012. Sen tunnetuimpiin julkaisuihin kuuluvat mobiilipelit Hill Climb Racing, joka julkaistiin vuonna 2012 ja Hill Climb Racing 2, joka julkaistiin vuonna 2016. Pelisarjalla on maailmanlaajuisesti yhteensä yli miljardi latausta.

Fingersoft on vuosien ajan käyttänyt voimavaroja siihen, että se on edelleen pystynyt hyödyntämään näiden hittipeliensä imua. Fingersoft onkin tehnyt niillä hyvää tulosta. Pelejä pidetään markkinoilla niin pitkään kuin mahdollista hiomalla pelejä asiakkaiden eli pelaajien antaman palautteen perusteella yhä paremmiksi.

Esimerkiksi yksi Hill Climb Racing 2:n parhaista latauskuukausista saavutettiin yhtiön mukaan lähes puolitoista vuotta julkaisun jälkeen vuonna 2018.

Fingersoftin näkökulmasta kokeneiden osaajien löytäminen on Oulussa haasteellista samoin kuin muutenkin ohjelmistoalan yrityksillä.

Yritys pyrkiikin luomaan parempia polkuja työntekijöille kehittyä pelinteossa juniorista senioritason tekijäksi. Samalla Fingersoft uskoo pystyvänsä entistä paremmin hyödyntämään Oulun laajaa opiskelijatarjontaa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

14.12.
Erikoiskuljetus liikkuu Oulun seudulla sunnuntain vastaisena yönä, liikenne pysäytetään ajoittain
14.12.
Kysely: Lähes puolet suomalaisista vastustaa Nato-jäsenyyttä, 22 prosenttia haluaisi liittyä sotilasliittoon
14.12.
BBC:n dokumentti Iistä kiinnosti kansalaisia
14.12.
BBC:n tuore dokumentti Iin ilmastoteoista kiinnosti kuntalaisia Huilingin näyttämöllä – "Kyllä se varmaan ihan oikean ja tasapuolisen kuvan antoi" Tilaajille
14.12.
Raviurheilun supertähti oli voitokkaana Rovaniemellä ja ehti myös poroajelulle – "Porolla ajaminen poikkesi ravihevosista siinä, etten löytänyt mistään jarrua"
14.12.
Tuomas Kettunen, 27, taituroi klassisen saralla – elokuva ja musiikki kulkevat sulassa liitossa oululaislähtöisen säveltäjän matkassa
14.12.
Norwichin päävalmentaja: Teemu Pukilta luultavasti murtui varvas

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Lapin länsiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

14.12.

Fingerpori

14.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image