Talous

Österbottens Tidning: Fennovoima-vaikuttajalla yhteys "bul­ga­ria­lai­seen energiamafiaan"

Fennovoima on jo rakentanut yhdystien kasitieltä Hanhikivenniemelle. KUVA: Jarmo Kontiainen
Talous 21.7.2015 15:18 | Päivitetty 22.7.2015 11:34
Kaleva

Fennovoiman hallituksen varajäsenellä Djurica Tankosicilla on Österbottens Tidning -lehden mukaan yhteys niin sanottuun "bulgarialaiseen energiamafiaan". Lehti perustaa tietonsa Wikileaksin asiakirjaan. Asiasta kertoo myös Yle.

Tankosic on Fennovoiman hallituksen entinen varsinainen jäsen. Tankosicilla on tiettävästi "hyvin läheiset" suhteet Bulgarian energiasektorin johtohenkilöön Bogomil Mancheviin.

Tiedotusvälineiden mukaan Manchevia epäillään rikoksista, jotka liittyvät Rosatomin Bulgarian ydinvoimahankkeeseen. Manchevin epäillään sotkeutuneen esimerkiksi ympäristöraporttien väärentämiseen.

Fennovoiman hallituksen varajäsen Tankosic puolestaan työskentelee Worley Parsons -konsulttiyhtiössä johtavassa asemassa. Mediatietojen mukaan yhtiötä epäillään myös ympäristöraporttien väärentämisestä.

Worley Parsons kertoo nettisivuillaan tekevänsä yhteistyötä Rosatomin kanssa ja antavansa Hanhikiven ydinvoimalahankkeeseen konsulttiapua rakennuslupa-asioihin liittyen.

Fennovoiman viestinnästä kerrotaan Kalevalle, että Fennovoimalla ei ole sopimusta Worley Parsonsin kanssa.

Worley Parsons antaa konsulttiapua Rosatomin suomalaiselle tytäryhtiölle Raos Project Oy:lle - siis käytännössä ydinvoimalan laitostoimittajalle.

Fennovoiman viestinnästä korostetaan, että Bulgarian ydinvoimahanke ei liity mitenkään Fennovoimaan eikä yhtiöllä ole tietoa Bulgarian hankkeesta esitettyjen väitteiden todenperäisyydestä.

Kaleva ei ole tavoittanut Fennovoiman toimitusjohtajaa tai hallituksen puheenjohtajaa kommentoimaan asiaa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (91)

" Epäillään ja epäillään " ? Manchevin kannattaa nostaa syyte lehteä vastaan kunnianloukkauksesta, kun tuolla lailla syytetään mafioson kaveriksi. Kyllähän Pro Hanhikivikin on valittamassa vaikkei ole edes asiaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pääsihän se piskuinen ruotsinkielinen lehtikin otsikoihin. Osasi viimeinkin vetäistä oikeasta narusta. Jatkoa seurannee...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt on ydinvoiman vastustajilla todellinen hätä. Loanheitto on alkanut.
Säälittävää, että tällaisia uutisia edes julkaistaan. Monenkohan toimittajan sukulaisissa on hämärämiehiä? Jos on, vaikuttaako se jotenkin jokapäiväiseen toimintaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi voi. Tällainen lännen toimeenpanema Venäjänystävän mustamaalaus saa kiihkeimät vihervasemmistolaiste barrikaadeille ydinvoimalan puolesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voiko tämä olla totta? Kyllä hävettää mennä loman jälkeen töihin kun on tullut Fennovoiman puolella oltua. Voi olla että saan kuulla loppu elämäni fennokuittailua. Mutta sen kestän niin törkeäksi meni Fennovoiman kieroilu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kukahan seuraavaksi paljastaa tuulivoimaloiden omistajien lobbaukset ja taustat. Niin ja vihreiden kytkökset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yrittääkö fennovoima jotakin ennätystä mokailussa? Talvivaara laittoi hyvät pohjat mutta näyttää Fenno pystyvän parempaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No sattuuhan sitä. Täytyyhän se voimala saada pykättyä pystöön. Mitä väliä sillä on, mistä rahat tulee. Pääasia, että rahaa tulee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt pitää tuo kieroilu lopettaa ja puhaltaa peli poikki ja heti!! Ei tarvita tuollaista kieroilua!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten Pääomaköyhä Suomi voi valikoida sijoituksia,kun Hexikään ei niin tee!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voimalaa ole vielä edes aloitettu rakentamaan ja jo nyt skandaalista toiseen vähän väliä. Mitä skandaaleja nähtäisiin rakennusvaiheessa... Nyt riittää, toivottavasti hallitus laittaa fennovoimalalle stopin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Fennovoima on kokonaan mafiosojen hallinnassa! Suomi on viellä kusessa tämän firman kanssa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aina vain paranee. Kun voimala lasahtaa, ei sekään taida liittyä mitenkään Fennovoimaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruotsissa ydinvoiman vastustaminen on kovaa ja olisihan se heille menetys, jos joutuisivat ostamaan sähköä Suomesta!! Kaikki keinot on vastustajilla käytössä, moraali on alhaalla, mutta sähköä tarvitaan lisää, siksi Suomeen tullaan vielä rakentamaan 2-3 ydinvoimalaa lähi vuosikymmenen aikana!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voishan noita rakentaa JOS rahoituksessa ja rakentamisessa olisi SELVÄT säännöt. Nyt näyttää olevan voimassa villin lännen lait ja meno sen mukaista. Politikot Suomessa ovat näköjään vielä kädettömämpiä kuin olisi luullut!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kenenkähän johdossa ja hallussa tuo hanke on? Kun Fennovoiman edustajilta jotakin kysytään kukaan ei tiedä mitään eikä ole kuullutkaan mitään joten ei se ainakaan Fennovoiman hoidossa voi olla. Jos on noin tietämättömän porukan vetämänä niin ei voi kuin nauraa, on sentään YDINVOIMALASTA kysymys.
No eiköhän suomettunutta suomea nyt johdeta tässäkin jostakin muualta ja suomen poliitikot kumartelevat tiettyyn ilmansuuntaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (91)

Uutisvirta

21:42
Alaselkäkipu on valtavan yleinen piina, mutta usein sitä ei osata hoitaa oikein, sanoo oululaisprofessori – Liike ja myönteinen asenne ovat tärkeitä lääkkeitä Tilaajille
21:22
Tuomas Pakkanen tuplavoittoon Äimäraution lumituiskuisissa raveissa
20:20
"Isoja budjettiylityksiä ei ollut" – Business Finland epäilee entistä työntekijää lähes viiden miljoonan dollarin väärinkäytöksestä
20:09
Oulun valtuutettuja ei pannakaan puhekoulutukseen – Taustalla olleen aloitteen mukaan toisten piikittely ja halventaminen on lisääntynyt valtuustossa
19:58
Kaupunginhallitus nuiji päätöksiä: Lipon junioreille 15 000 euroa suurleiriin, nuorten edustaja pääsee lautakuntien kokouksiin
19:51
Autonkuljetusauton kuljettajan sairaskohtaus johti ulosajoon Kemijärvellä – ensihoito totesi kuljettajan kuolleeksi
19:44
Kesken töiden tuleen roihahtanut metsätyökone tuhoutui Tornion Karungissa vaikeapääsyisellä metsäalueella
103
Koillismaan hirvikanta romahti – "Hirviä on ammuttu yksinkertaisesti liian paljon"
89
Keskustelu filippiiniläishoitajista kiehahti – Ulkoministeri Soini syyttää hoitoalan liittojohtajia herjaamisesta
71
Syötkö luomua näyttääksesi hienostuneelta, varakkaalta ja epäitsekkäältä – Tutkija: "Ihmiset tuntuivat jotenkin kovaäänisesti tuovan esiin luomun suosimistaan"
66
Lidlin saksalaisessa jauhelihassa taas salmonellaepäily, yksi näytteistä otettiin Oulussa – kauppa keskeyttää yhteistyön tanskalaisen lihatalon kanssa
49
Isännöintialalla epäillään kartellia – kartelliepäily tutkitaan hiljaisuudessa, jottei todistusaineistoa tuhottaisi
49
Remontti laittoi OYSin liikennejärjestelyt uusiksi, jalankulkijat kävelevät autojen keskellä – "Pitääkö jonkun vakavasti loukkaantua ennen kuin tähän havahdutaan?"
38
STY: Suomella mahdollisuus triplata tuulivoimakapasiteettinsa nopeasti – suurin osa suunnitelluista hankkeista on Pohjois-Pohjanmaalla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan pohjoisosassa sekä Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suomalaiset SS-sotilaat

223 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sipilän hallitus jää historiaan palkansaajien etuuksien heikennysyrityksillään!

Eivät ne jääneet yrityksiksi. Palkansajien ja varsinkin kaikkien köyhien tilannetta Sipilän hallitus on heikentänyt merk... Lue lisää...
Toteutti -

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image