Talous

Northland Mines irtisanoo kaikki työntekijänsä Kolarissa

Talous 25.7.2014 11:42
STT

Kaivosyhtiö Northland Mines irtisanoo kaikki työntekijänsä Kolarissa. Yhtiö ilmoitti perjantaina, että osana kustannusten vähentämistä kaikki Hannukaisen kaivosprojektin yksitoista työntekijää irtisanotaan työehtosopimusta ja työlainsäädäntöä noudattaen.

Lisäksi yhtiö on aloittanut ydintoimintaansa kuulumattoman omaisuuden myynnin.

– Taustalla on seitsemän vuoden työ, ja Northland Mies on etsinyt Hannukaisen projektille aktiivista jatkajaa. Tällä hetkellä olemme erittäin toiveikkaita, että löydämme kumppanin, Northland Mines Oy:n toimitusjohtaja Jari Väisänen kertoo tiedotteessa.

Northland Mines tutkii mahdollisuuksia uuden kaivostoiminnan aloittamisesta Hannukaisessa. Malmiesiintymä sisältää rautaa, kultaa ja kuparia.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (22)

Suomen valtion yritysavustuksilla tuodaan omat vanhat koneet suomalaiselle sisakaivokselle ylihintaan. Aloitetaan kannattamaton kaivostoiminta ja viedään kaivostuote maasta alihintaan tai virheellisillä määräinformaatiolla verottajan ulottumattomiin. Palkat jätetään palkkaturvan hoidettaviksi. Välillä käytetään kaikkia muita avustusmuotoja. Lopuksi jätetään verot konkurssipesän maksettavaksi.

Kun ympyrä sukeutuu, konkurssipesä startataan uudella nimellä ja uusilla kujeilla. Sinisillä ja vihreillä silmillä on aina hintansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

jokohan kohta taas ollaan "valtionpussissa" avustuksia anomassa, kyllä suomi upottaa valtavvasti verovaroja tuottamattomiin kaivoksiin, ulkolaiset yhtiöt osaavat käyttää suomen lepsua lainsäädäntöä "kuppaavat" tarkoituksella varallisuutta suomesta omiin tarkoituksiin! olisi jo aika päättäjien luopua vanhoillisesta ajattelutavasta, että kaivosteollisuus toisi suomeen työtä ja varallisuutta, kaatavat vielä kannattavia suomalaisia yritykasiä, konkurssien ja yrityssaneerauksien kautta, näinhän sitä suomi saadaan polvilleen, päättäjät yrittäkää siirtyä nykyaikaan, älkää tukeutko menneseen kuten "kaivokset ja ydinvoima"! päästäkää kännykkä-, kaivos- ja ydinvoima-ajattelu ja siirtykää uuteen innovaatiseen ajattteluun ja yrittäkää pitää se omissakäsissä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erittäin hyvä uutinen. Kaivoksista ei Suomessa ei ole nykyisin mitään hyvää sanottavaa. Irtisanottuja on kuitenkin vain 7 kappaletta. Ei siis 70 tai 700. Kaleva uutisoi jälleen kohulehtien tapaan vain koko henkilöstöstä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Alueen asukkaat tai turistit tais asiaa vastustaa eli kaivosta...Toisaalta harmi ja toisaalta ei..vaan jos rahoittajia löytyy niin tulee kaivos

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Alueen asukkaat tai turistit tais asiaa vastustaa eli kaivosta...Toisaalta harmi ja toisaalta ei..vaan jos rahoittajia löytyy niin tulee kaivos

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt ei auta muu kuin paikata työvoimapulaa lukutaidottomilla maahanmuuttajilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huonoja uutisia. Toivottavasti projektille löytyy jatkaja ja saadaan Suomeen rauta-kupari-kultakaivos!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa pitäisi säätää laki, jotta ulkomaalainen yhtiö ei voi viedä maasta malmivaroja, mikäli sillä ei ole kattavaa ympäristönhoitostragediaa.
Jääkö tulevaisuudessa kaikki meidän maksettaviksi, mikäli lainsäädäntöä ei saada kuntoon?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaivoksien pyörittäminen vaatii jatkuvia raaka-aineen kysyntämarkkinoita. Kun hinnat laskevat tai yleinen lama yltyy, niin kaivoksia on suljettava Suomessakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulussa johtajat hehkuttaa kaivosalan koulutusta ja työpaikkoja, siitä tulee kuulemma tulevaisuuden ala.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No mutta missäs on kaikki peukutukset ja vahingoniloiset kommentit irtisanomisista? Ai niin tällä kertaa ei ollutkaan kyse toimihenkilöistä niin ei duunarit ilakoi uutisesta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

huono uutinen,toivottavasti löytyy jatkaja pikaisesti.
kaovos tuo vain hyvää kuten aikaisemmatkin toivat vilkkautta ja vaurautta kolariin ja ilman näitä ei olisi rautatietä joka on tärkeä nykyiselle matkailulle.
Näin vierestä seuranneena näyttää tuo matkailu olevan hyvin sesonkiluontoinen työ ja työntekijät llähes poikkeuksetta toisen puolikkaan vuodesta työvoimahallinnon kirjoilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hannukaisen kaivos on liian lähellä Yllästä, toivon, ettei tuolle projektille löydy toteuttajaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On sen verran lähellä, että sillä varjolla voisi saada junayhteyden Ylläkselle, jos vielä toisellekin puolelle joku kaivos perustetaan. Sellainen auttaisi oikeasti matkailua enemmän kuin kaivos haittaisi. Sen verran paljon olen kaivoksen vierellä nukkunut ja töitä tehnyt, etten osaa kaivosta pelätä. Tekniikasta se on kiinni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuskinpa sinne moneen vuoteen mitään rautatietä tulee vaikka kaivos tulisikin sinne. Rötösherrat kun Suomessa tykkäävät pitää VR:n monopolia yllä ja vaikeuttaa kilpailijoiden pääsyä raiteille ; niin kenelläkään muulla ei ole tarpeeksi hyvin mahdollisuuksia kuljettaa sitä malmia rautateitse. Tämä siis merkitsee sitä, että radansuunnitteluhetkellä VR pääsee antamaan malmin kuljetuksesta rautateitse tarjouksen ja tämän syyksi ko.rata jää vain suunnitelmaksi. Malmit siis kulkee kumipyörin halvemmin kuin VR:n junilla..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missä irtisanottujen tukipaketit ja kansanedustajien tyhjänpäiväiset, itsestäänselvät viisastelut ilman aikomustakaan tehdä asialle mitään?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (22)

Uutisvirta

87
Puheenaihe: Pitäisikö rahapeliautomaatit poistaa kauppojen yleisistä tiloista ja siirtää esimerkiksi pelisaleihin?
56
Sisäministeri Ohisalo: ”Väkivaltaa yhteiskuntaa kohtaan” – Viikonlopun aikana jo kolmea poliisia ammuttu
42
Nopea sähköpyörä kulkee mopon vauhtia ja sen kuljettaminen ei käy ilman korttia – Pohjois-Pohjanmaalla niin sanotut S-pedelecit ovat vielä harvinaisia
39
Oulun joukkoliikenteen matkustajamäärät nousevat yhä, oululaiset tekivät alkuvuonna yli 5 miljoonaa bussimatkaa – syksyllä joukkoliikenteelle tulossa oma sovellus
22
Kuuska soi -festivaaleilla juhlittiin seurassa ja iloiten – "Jatkamme tästä Oulun yöhön"
19
Porvoon ampujat ovat vaarallisia, mutta poliisin mukaan konkreettista uhkaa sivullisille ei ole – Tekijät ovat yhä karkuteillä, Keskusrikospoliisi tutkii asiaa murhan yrityksinä
12
Oulussa työllistetään EU:n rahoilla – leijonaosan EU:n rakennerahastomiljoonista saa Pohjois-Pohjanmaa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työeläkkeisiin on myös puututtava

199 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Itsensä peukuttavat ja itsensä kanssa keskustelut

Minäpä nostanki molemmat peukut pystyyn kun keksin hyvän jutun jonka sitte jaan muiden kans. Mitäpä kyttääjänä olet siit... Lue lisää...
Mitäs siihen sanot, ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image