Talous

Nordean pääkonttori Tanskassa ratsattiin ra­han­pe­sue­päi­ly­jen takia, poliisi vei mukanaan suuren määrän asiakirjoja

Nordea vahvisti poliisin vierailun ja kertoi, että tutkinnan kohteena oli pankin kansainvälisiä asioita hoitanut osasto. Kuvituskuva. KUVA: MAURITZ ANTIN
Talous 17.6.2019 19:31 | Päivitetty 17.6.2019 19:32
STT

Talousrikospoliisi on tehnyt ratsian Nordean Tanskan-pääkonttoriin Örestadissa, kertoo talouslehti Börsen. Ratsia liittyy Nordeaa koskeviin rahanpesuepäilyihin. Poliisi vei mukanaan suuren määrän asiakirjoja.

Nordea vahvisti poliisin vierailun ja kertoi, että tutkinnan kohteena oli pankin kansainvälisiä asioita hoitanut osasto.

Lehden mukaan poliisi takavarikoi Nordealta sekä sähköistä että kirjallista aineistoa. Nordea on jo aiemmin ilmoittanut varautuvansa maksamaan sakkoja, koska sen toimet rahanpesun ehkäisemiseksi ovat olleet puutteellisia.

Jo aiemmin on tiedetty, että vuonna 2014 suljetun osaston kautta on kulkenut miljardien kruunujen edestä entisen Neuvostoliiton alueelta peräisin olevaa hämärää rahaa vuosina 2004–2014.

Muitakin epäselvyyksiä on paljastunut, kertoo talouslehti Dagens Industri. Viime vuonna Tanskan televisio paljasti, että Nordea oli vuosina 2012–15 toimittanut yli miljardin kruunun edestä käteistä hämäräperäisille rahanvaihtajille Kööpenhaminassa, piittaamatta poliisin varoituksista. Näitä rahoja epäillään käytetyn espanjalaisen hasiskaupan tuottojen pesemiseen.

Nordea kommentoi viimeksi viime viikolla pankkiin kohdistuvia rahanpesuepäilyjä, kun Suomen keskusrikospoliisi ja valtakunnansyyttäjävirasto päättivät, etteivät ne aloita esitutkintaa suursijoittaja Bill Browderin tutkintapyynnöstä. Nordea vakuutti tuolloin, että se on tehostanut talousrikollisuuden estämiseen liittyvää työtään merkittävästi.

Uutinen ratsiasta painoi Nordean pörssikurssia, joka päätyi lähes kahden prosentin laskuun ennen pörssien sulkeutumista.

MAINOS

Kommentoi

Tilanne on se, että käyeismaksulla annan lisäalennuksen. Hyvin toimii. Ei joutavaa saikkaantumista kirjanpidonkaan suhteen. Luovari syntyy käden käänteessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten nykytila paranee, kun omistusten piilottaminen tehdään aiempaa helpommaksi.
Tällä hetkellä pörssiyhtiöiden valvontaan ja sijoitustoimintaan liittyvät ongelmat ovat valtaisat.

Suomessa on kaksi tahoa, joiden pitäisi informoida poliisin talousrikostutkijoita: Finanssivalvonta (Fiva) ja Verohallinto.

Finanssivalvonnan rahoitus tulee 95 % valvottavilta eli pörssiyhtiöiltä ja pankeilta. - Sekö ilmiantaisi rahoittajiansa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä viittaa siihen että viranomaiset vihdoinkin telkisivät hommansa.
Onkohan luu jäämässä vetäjän käteen. Toivottavasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No siellä on annettu harkinnan mukaan tavaraa, jotta poliisi voi tutkiskella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilmeisesti Suomen välinpitämätön suhtautuminen rahanpesuun ja korruptioon oli Nordealle syy muuttaa takaisin Suomeen. Mikäs siinä porsastellessa, kun poliisia ei kiinnosta tutkia hankalia talousrikoksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa politiikot torppasi nordean rahanpesututkimisen olisi tainnut osua liian lähelle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikös näistä pisneksistä ollut taannoin dokumenttisarja telkkarissa? Joku Petos tai jotain siihen suuntaan...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voiko onnellisempia kansaa löytää mistään muualta, kuin suomesta korruptio on olematonta suorastaan läpinäkyvintä maailmassa.

"Pankin perustaminen on suurempi rikos, kuin pankin
työstäminen".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäis vaihtaa pankkia, maksupääte ja se ainoa vietiin Kempeleestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vielä ehtii..siirtää rahat turvaan ennenkuin kreikka aalto iskee suomi pankkeihin..
Kyllä sekin vielä tulee kun eu sanoo niin. Pankit pitää pelastaa heti...muusta viis. Muutoin kävisi ilmi kaikenlaiset koijaukset jne..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäisköhän tuo vaihtaa pankkia. Miljardeja pestään, mutta 100€ talletuksesta tilille udellaan ummet ja lammet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

7:56
Ympäristötoimi keskeytti veden poispumppauksen louhoksella Kiimingissä – lähiojissa havaittu savista vettä ja leväkasvustoa
7:00
Yksityisyyden suoja vaatii tilannetajua Lukijalta
7:00
Louhokseen kirkasvetinen kalliojärvi – Kempeleeseen Zeniitin tulevalle matkailualueelle valmistuu kalliojärvi näillä näkymin vuonna 2024 Tilaajille
6:53
Merikoskenkadun asfalttiin Tuirassa ilmestyi yllättäen suuri monttu – "Ajoneuvolle olisi voinut käydä huonosti"
6:34
Mies kaahasi Kuusamontiellä Oulussa yli 170 kilometrin nopeudella
6:33
Moottoripyörä ja auto kolaroivat Oulun Peltolassa – nainen kaatui törmäyksessä moottoripyörällä ja loukkaantui
6:19
Huumeissa autolla ajanut mies otettiin kiinni Haukiputaalla – amfetamiinia käyttänyt nainen jäi kiinni ratista Tuirassa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kolari, Sodankylä, Enontekiö ja Inari.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan maakuntia sekä Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton kannatus hurjassa nousussa

181 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Demokratia on tuhon tiellä somen takia

Äänioikeus olisikin korkea aika muuttaa maksulliseksi ja kaupallisesti oikeudeksi. Tulisi harkintaa äänestyskäyttäytymis... Lue lisää...
Dick Nordic

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image