Talous

Nordea kokeilee käteisen toimittamista asiakkaiden koteihin – palvelua testataan Kainuussa ja Pohjois-Savossa

Kuvituskuva. KUVA: Tomi Vuokola
Talous 7.9.2019 0:01
Taneli Koponen

Vaikka käteisen rahan käyttö harvenee, siihen liittyville palveluille on edelleen pankin mukaan kysyntää.

Kainuun ja Pohjois-Savon alueella asuvat Nordean asiakkaat voivat tilata pankista käteistä kotiin. Pankin mukaan uutta palvelua pilotoidaan Kuopiossa, Iisalmessa, Lapinlahdella, Varkaudessa, Kajaanissa, Kuhmossa ja Suomussalmella lokakuun loppuun asti.

– Palvelulla halutaan täydentää nykyistä käteisverkostoa ja varmistaa käteisen saanti kaikille asiakkaillemme turvallisesti, kertoo tiedotteessa pankin henkilöasiakasliiketoiminnan varajohtaja Jani Eloranta.

Vaikka käteisen rahan käyttö harvenee, siihen liittyville palveluille on edelleen kysyntää.

– Yhä on tietenkin tilanteita, joissa käteistä rahaa tarvitaan. Siksi pilotoimme tätä uutta palvelua. Asiakas voi aina valita itselleen parhaan tavan hoitaa päivittäisiä raha-asioitaan, Eloranta sanoo.

Tiedotteessa ei kerrota, aiheutuuko asiakkaille käteisen toimittamisesta ylimääräisiä kustannuksia.

Vuonna 2018 Aktia-pankki kertoi pilotoivansa käteisen toimittamista kotiovelle Loviisan, Pietarsaaren ja Inkoon alueilla. Aktia kertoi, että käteistä voi pilottivaiheessa tilata kerralla enintään 3 000 euroa.

Aktian kokeilussa käteinen on toimitettu asiakkaalle 2–3 arkipäivän kuluessa Postin vakuutettuna arvolähetyksenä. Käteistä voi tilata kertaluonteisesti tai säännöllisesti jatkuvana. Käteinen toimitetaan Aktian mallissa asiakkaalle 2–3 arkipäivän kuluessa Postin vakuutettuna arvolähetyksenä. Käteistä voi tilata kertaluonteisesti tai säännöllisesti jatkuvana.

MAINOS

Kommentoi

Täällä saa käteistä kaupasta aina kun kortilla maksaa, 1000 kr eli n. 100€ on maksimi kerralla.
Sitä saa kaikista kaupoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä rahantuoja, onko hän pankkipolitrukki, joka myy ” sijoituspalvelujakin”. - Sattuu olemaan todella karkerat muistot pankin hikisistä sijoitusneuvojista. Niillä ei ole mitään vastuuta mistään. Kullä ruuduilta näytellään graafeja ja höpötetään volatiliteeteista jne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Kunhan vähän aikuistut, niin huomaat itsekin, että käteinen on kovasti sopiva maksuväline monessa paikkaa, ei tarvitse edes miettiä sitä kuka puhelinyhtiössä seuraa rahaliikennettäsi ja mahdollisesti myy tietosi. Sehän ei tietysti koske jos rahaa ei ole. Mistä muuten tulee tuo 2% (no hatusta tietenkin), koska esim. kaupan kassoilla välillä on yli puolet käteismaksajia ja omassa liikkeessäkin mieluimmin sujautan käteisen taskuun, silloin ainakin tietää ettei bitit ole sekaisin ;-)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän tuo auta mitään, kun ei niitä postin palvelupisteitäkään juuri missään ole. Mistä se vakuutettu arvolähetys oikein noudetaan? Sama siinä vaiheessa käydä ottoautomaatilla, kun joutuu postin perässä kulkemaan kauas...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kuka uskaltaa kotona pitää käteistä tai edes kuljettaa autolla ....??? turvallisuus riski..?
palaammeko ajassa taaksepäin , postihevoset kuljettaa rahaa ja vorot väijjyy pusikoissa..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä palvelu, jonka on syytä saada valtakunnalliseksi. Käteisen käyttö tulee kokoemaan uuden renesanssin kun väestö todella herää korttien yms. sähköisten tapojen karmeisiin pimeisiin puoliin.

Myös apteekkien on syytä toteuttaa reseptivapaiden lääkkeiden - flussa-, kuume-, ripulilääkkeet jms. - tilattavaksi suoraan kotiin ettei sairaiden tarvitse lähteä niitä erikseen hakemaan ties mistä asti.
Jokunen kaukainen verkkokauppa on mutta valitusta - kenelle rahat annan - apteekista suora paikallinen jakelu puuttuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

rahakirje toimitetaan ? vastaanottajan on se haettava postin palvelupisteestä, jos sellainen on paikkakunnalla

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Noinhan se käytännössä menee. Ja kun Posteja ja kyläkauppoja lakkautetaan, kohta on kokonaisia kuntia, joissa ei ole postia, kauppaa tai pankkia. Veronmaksajahan se on tässä kehityksessä loppupeleissä maksajana, kun sairaita ja vanhuksia kuskataan taksilla pitkiä matkoja palvelujen perässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisiko pankki joka toimittaa käteisen kotiin niin hoitaa samalla esimerkiksi vanhusten luona laskujen maksun, käteisen toimittajalla voisi olla tietokone mukana jolla hoitaisi vanhusten laskujen maksun heidän omilla pankkitunnuksilla, säästyisi vähävaraisten vanhusten rahaa kun ei tarvitsisi joka laskusta erikseen kuluja maksaa jotka pankki veloittaa tiskillä maksettaessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ensinnäkään ei ole luvallista - pankkitunnuksiaan ei saa luovuttaa kenenkään muun käyttöön.
Toiseksi: "käteisen toimittajalla voisi olla tietokone mukana" - todellakaan ei pidä antaa jonkun ulkopuolisen käyttää vieraalla koneella omia pankkitietojaan. Turhan helppo olisi jonkun näppärän toimijan kopioida tietoja tai siirtää rahoja omille tileilleen mutkan kautta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On varmasti hyvä juttu liikuntarajoitteisille tai ajoneuvottomille, joilla pankki, josta saa käteistä, on kaukana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nykyään vaikka olisi ajoneuvollinenkin, "pankki, josta saa käteistä on kaukana".
Tai vähintäänkin ajat, jolloin pankissa on "rahatoimintoja", ovat käsittämättömät - esim. klo 11-12.30 - eli palvelu suunnattu eläkeläisille, työttömille ja ehkä opiskelijoille, ei työaikana töissä oleville.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä että joku tuo.Verottaja onkin hoitanut tuota valuuttaliikennettä mutta toiseen suuntaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vessapaperirullan laittamisesta telineeseen veloitettiin Espericarella 50€. Ehkäpä siinä on vertailukohta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

12:02
Oulun yliopisto mukaan arktisten alueiden metallien 3D-tulostushankkeeseen
11:15
Mies löi naista 13 kertaa puukolla ylävartaloon Raahessa, miehen mukaan kyse oli hätävarjelusta – syyttäjä vaatii vankeustuomiota
11:06
Henkilöautot nokkakolarissa Kalajoella – viisi henkilöä loukkaantui, kaksi vakavammin
11:05
Akavan esitys: Osan työttömyyskorvauksesta saisi vasta päästyään töihin – "Työn hakemisen ja vastaanottamisen pitää olla kannattavampaa kuin nykyisin"
10:52
Kerrostalohuoneistossa syttyi tulipalo Sotkamossa – yksi ihminen vietiin jatkohoitoon
10:52
Suomen vanhin lotta Saara Kanerva on kuollut – 107-vuotias Kanerva oli Tornion vanhin asukas
10:33
Keskustan Minna-Maaria Sipilä eroaa Kempeleen kunnanhallituksen jäsenyydestä – vetoaa kahdella paikkakunnalla asumiseen
60
Sekasyöjälle on tarjolla helppoja keinoja vähentää lihan osuutta ruokavaliossaan – katso tästä kotitalousopettajan vinkit
44
Caruna nostaa sähkönsiirtomaksuja lähes neljä prosenttia, Omakotiliitto pöyristyi: ”Eikö verkkoyhtiöille mikään riitä?"
27
Harvalukuiselle yleisölle virkamiesmäinen esitys – Kärppien nihkeän voiton pääarkkitehti Heshka selitteli vaikeaa alkua: ”Jokainen joukkue tulee pelaamaan tänne aina täysillä”
24
Korkeiden talojen ja pienten asuntojen rakentaminen johtaa siihen, että Oulun väestörakenne muuttuu yksipuoliseksi Lukijalta
20
Vanhan laivanhylyn kappaleet lähtivät rekalla Oulusta etelään kunnostettaviksi – paluu koittaa vuoden tai kahden päästä, katso video
19
Toimittaja Sanna Ukkola irtisanoutui Yleltä, ilmoitti päätöksestään Twitterissä – Taustalla asioita, joita "ei toistaiseksi voi kertoa"
16
Uskomaton ihmenousu! Suomen lentopallomaajoukkue taisteli lähes toivottomasta tilanteesta tiensä EM-kisojen neljännesvälieriin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image