Talous

Nordea: Emme mahdollista veronkiertoa

Talous 4.4.2016 6:25 | Päivitetty 4.4.2016 6:28
STT

Finanssikonserni Nordea kieltää mahdollistavansa järjestelyt, joita pidetään veronkiertona.

Nordea otti asiaan kantaa tiedotteella sen jälkeen, kun Ylen MOT-ohjelma julkisti asiakirjoja, joiden mukaan Nordean Luxemburgin-yksikkö olisi 2004–2014 perustanut asiakkailleen lähes 400 veroparatiisiyhtiötä Panamaan ja Brittiläisille Neitsytsaarille. Ohjelman mukaan Nordea on Ruotsin finanssivalvonnan varoituksista huolimatta toiminut aktiivisesti veroparatiiseissa.

Nordea toteaa tiedotteessaan, ettei yhtiö hyväksy sitä, että sitä käytetään välineenä veronkierrossa eikä kannusta asiakkaitaan verojärjestelyihin. Nordean mukaan Luxemburgissa toimiva Nordea International Private Banking on ollut joidenkin asiakkaidensa puolesta yhteydessä panamalaisiin yhtiöihin hallinnollisissa asioissa.

"Yhtiöjärjestelyjen määrä vähentynyt"

Nordean Luxemburgin-toimitusjohtaja Thorben Sanders on myöntänyt MOT:lle, että ennen vuotta 2009 Nordea ei tarkistanut, käyttivätkö asiakkaat pankkia veronkiertoon.

Tiedotteessaan Nordea painottaa, että sen Luxemburgin-yksikkö muutti toimintatapojaan vuonna 2009.

– Tämä ei miellyttänyt kaikkia asiakkaita, ja sen vuoksi Panamassa yhtiöjärjestelyihin ryhtyneiden asiakkaiden määrä on vähentynyt asteittain vuoden 2009 jälkeen, pankki sanoo tiedotteessaan.

Tänä vuonna Nordea kertoo ottaneensa käyttöön yhteisen kansainvälisen raportointistandardin, jonka puitteissa asiakkaiden omistuksista ja tileille tulevista tuotoista raportoidaan automaattisesti veroviranomaisille.

– Offshore-yhtiöitä voidaan käyttää laillisena apuna joidenkin asiakkaiden erittäin monimutkaisen kansainvälisen liiketoiminnan hallinnoinnissa. Tällaisissa tapauksissa Nordea varmistaa useilla prosesseilla ja valvontakeinoilla, että asiakkaat ilmoittavat tietonsa asianomaisille veroviranomaisille, pankki sanoo.

Nordea ei kommentoi yksittäisten asiakkaidensa järjestelyjä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Jos suomen eduskannan jäsenillä on edes sen vertaa selkärankaa kuin kastemadolla niin ne asettavat nordea-pankin liiketoimintakieltoon välittömästi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nythän se nähdään millä tehokkuudella tämä selvitetään! Tavallinen asiakas joutuu "selvityksiin" 5000 euron siirroista... onkohan sama maa, sama laki?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei pidä paikkaansa , että Luxemburgin yksikkö olisi muuttanut toiminta tapojaan 2009, ainakaan ruotsalaisen iltapäivälehti Expressenin kirjoituksen mukaan. Lehden mukaan vielä niinkin myöhään kuin 2015 Nordea auttoi asiakkaita yhtiöjärjestelyissä. Nordea jäänyt rysän päältä kiinni ja kaikessa tiedottamisessa on nyt kamala selittelyn maku.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missään nimessä, varsinkaan tahallisesti, Nordea ei mahdollista verenkiertoa. Olettiko joku, että Nordea olisi reilusti myöntänyt mahdollistavan tai jopa suosittelevan sopivia pieniveroisia sijoitusmuotoja rikkaille? Jos Nordea ei sitä tee, niin joku muu tekee ja jää nekin miljoonat tienaamatta. Nämä rikkaat ovat Walroosille tärkeitä, meikäläinen on heille taakka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

eikö se ole sen asiakkaan homma ilmoittaa verottajalle tulonlähteensä? niin se muussa elämässä menee

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:09
Laskeminen vaarantaisi muut Isokurussa liikkuvat Pyhätunturilla – Metsähallitus perustelee turvallisuudella rajoituksia, jotka kieltävät liikkumisen Isokurun rinteillä Tilaajille
21:04
Seurasimme lumensyöjäjunan ensimmäistä testiä Suomessa – Monsteri saapui Venäjältä Kainuun korpeen ja pani raiteet kuntoon, katso video
21:00
Suomi kokeili kaikkea, mutta hävisi koripalloilun EM-karsinta-avauksen Serbialle
20:54
Suomi hakee EU:lta tukea viidelle ratahankkeelle – päätökset luvassa ensi kesänä
20:47
Mirja Vehkaperä hyppää innoissaan liikkuvaan junaan Oulun kaupungihallituksen puheenjohtajaksi – "Oulun päätöksentekoon pitää saada entinen Oulu-henki takaisin" Tilaajille
20:46
Keskustan kunnallisjärjestö esittää yksimielisesti Mirja Vehkaperää Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi
20:19
Tällainen on venäläinen lumensyöjä – katso video monsteriveturista
45
Nyt se on tutkittu – moni pitää vihreään kuluttamiseen kannustamista vastenmielisenä tuputtamisena
41
Karjasilta on kaikesta huolimatta vielä yksi maamme yhtenäisemmistä jälleenrakennusalueista – joitain käsittämättömiä kötöstyksiä löytyy Lukijalta
33
Lehto Group aloittaa yt-neuvottelut, yhtiön koko vuoden tulos reilusti tappiolla – neuvottelujen piirissä 400 ihmistä, yli sadan työt vaakalaudalla
30
Keskustan puheenjohtaja Kulmuni Mikko Kärnän seksiviesteistä: "Kaikille sattuu välillä myös tyhmyyksiä"
28
Kärpät säilytti sarjataulukon piikkipaikkansa nihkeähköllä voitolla sarjajumbosta – Sportin Dufva: ”Paras tänään näkemäni maalintekijä oli Hannu Hilli Oulun Värisilmästä”
28
Oulun joukkoliikenteen lippuja voi pian ostaa automaateista seitsemästä eri paikasta – Lentokentälle tulossa kaivattu yhden bussimatkan ostomahdollisuus
25
Uudet liikennemerkit tulevat Suomen teille – keltainen viiva vaihtuu valkoiseen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu erittäin huonoksi aamusta alkaen Etelä-Lapissa lumipyryn vuoksi.
Ajokeli on huono Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamusta alkaen maan itäosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Keski-Lapissa ja Pohjois-Lapissa lumi- tai räntäsateen ja sään lauhtumisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi Perussuomalaisia pelätään?

171 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

perussuomalaiset vastasivat ”hoitajakeskustelun komeimmasta voltista”

Marinin hallitus toimii aivan toisella tasolla verrattaessa sitä Sipilän oikeistohallituksen leikkauspolitiikkaan ja tod... Lue lisää...
persuilla huono muis...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image