Talous

Nivalassa sijaitsevan Hituran sul­ke­mi­su­rak­ka alkoi, kyseessä mil­joo­nau­rak­ka

Hituran kaivos sijaitsee Nivalassa. Arkistokuva. KUVA: Heikki Uusitalo
Talous 1.9.2017 9:16
Aki Harju

Nivalassa sijaitsevan Hituran nikkelikaivoksen sulkemistyöt on aloitettu. Sulkemisurakan ensimmäisen vaiheen toteuttaa Fortum Environmental Construction eli entinen Ekokem.

Urakan veroton hinta on noin kuusi miljoonaa euroa. Ensimmäisen vaiheen työt kestävät ensi vuoden lokakuuhun saakka.

Urakassa osa rikastushiekka-altaista suljetaan ja jarosiittikasa peitetään. Urakkaan kuuluu myös uuden vedenkäsittelyjärjestelmän rakentaminen.

Tällä hetkellä Hiturassa tehdään lähinnä raivaus- ja tietöitä, työmaapäällikkö Jukka Palo-oja kertoo.

– Lisäksi jarosiittikasan muotoilu on käynnissä. Ihan alkutekijöissä täällä vielä ollaan, hän sanoo.

Jarosiittialue suljetaan parannetulla bentoniittimattorakenteella.

Kaksivaiheinen sulkemisurakka

Hituran sulkemisen toisen vaiheen tarjouskilpailu käynnistetään, kun ensimmäisen vaiheen urakasta on saatu riittävästi

29

kokemuksia.

Toisen vaiheen urakasta ei ole tehty vielä kustannusarviota. Aiemmin on arvioitu, että koko sulkemisurakan hinnaksi tulee noin 15–20 miljoonaa euroa.

Urakan toisen vaiheen on arvioitu kestävän 1,5–2 vuotta.

Lue lisää 01.09.2017 Kalevasta.

MAINOS

Kommentoi

Pikku "pennosia" verrattuna Terrafameen ,Suomen suurimpaan maan ja veden myrkyttäjään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksei Suomessa peritä kaivostoiminnasta haittaveroa jolla katetaan kaivoksensulkemisesta tulevat haitat ja kulut?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaivoksen omistaja, kanadalainen yritys teki konkurssin v. 2015. Vanhan tiedon mukaan veronmaksaja joutuu maksamaan alustavasti noin 5 miljoonaa sulkemiskuluja. Tämän päivän uutisen mukaan summa on kohonnut jo 6:een miljoonaan. Keveällä kädellä noissa asioissa kerrotaan veronmaksajien kulut. Varmastikin summa kohoaa urakan myötä vähintään kaksinumeroisiin miljoonalukuihin. Sopivasti sattuu konkurssi tulemaan ulkolaisille firmoille kun ovat lopettelemassa kaivoksiaan. Vaihtoehdot silloin ovat vähissä maksajan suhteen. Se on automaattisesti veronmaksaja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaivoslupiin on saatava näihin jälkisiivouksiin tarkoitettu rahasto. Kustannustason nousu kannattaa ottaa huomioon. Tuotot paikkakunnalle ja valtionverotukseen ovat kaivoksen toiminta-aikana mitättömät maamme luonnovarojen verottomasta hyödyntämisestä. Näissä kaivosasioissa Suomi on verrattavissa vanhoihin siirtomaihin joiden luonnonvaroja länsimaiset yhtiöt, ja valtiot, häikäilemättä hyödynsivät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Moni kommentoi, että kaivokset "aina" ja "säännönmukaisesti" jättävät loppusiivouksen veronmaksajille. Kuitenkin Suomessa on toiminut valtava määrä jo suljettuja kaivoksia, jotka on hoidettu asiallisesti (ajan vaatimukset on tosin olleet ehkä hiukan helpommat kuin nykyisin). Itse en tiedä muita kuin tämän Hituran. Omalla tavallaan myös Talvivaara, mutta sitähän ei olla ajamassa alas, vaan siitä yritetään saada valtiolle rahat takaisin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niistä entisajan "hiukan helpommista" vaatimuksista ovat laskut lankeamassa vasta tuonnempana. Maksajat ovat jo kaikonneet, paitsi tietenkin veronmaksajat ovat aina tavoitettavissa. Kaivannaisalan asiantuntijat, samoin kuin ympäristöviranomaiset, tietävät kyllä hyvin mitä on laukeamassa missäkin maksuun ennen pitkää. Lista on pitkä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaivosvero, missä valtiolle maksetaan osa tuotoista veroina kattaisi nämä sulkemiskulut...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nämä siivoukset jäävät säännönmukaisesti aina veronmaksajien hoidettavaksi. Kenen on vastuu kun yhtiöt eivät varaudu tai niitä ei velvoiteta jälkien siivoamiseen jonkinmoisen rahatoinnin tai vakuutuksien kautta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos urakka on vasta alkanut niin voisi jopa olettaa sen olevan alkutekijöissä eikä siis vielä valmis, koska on juuri aloitettu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Veronmaksajien rahoilla tämä kaikki tehdään. Toki kaivos on elinaikanaan tuottanut
työpaikkoja ja verotuloja yhteiskunnalle varmasti moninkertaisesti mitä jälkihoito
vaatii kuluja. Mutta sittenkään se ei ole oikein että kaivosyhtiöt voivat toimia tällä
tavalla vastuuttomasti jättämällä jälkensä siivomatta. Yhtiöt ovat voitot keränneet
ja jättäneet yhteiskunnan hoitamaan sotkunsa. Eikös tämänkin viime aikoina omistanut
joku ulkomainen yhtiö ja vienyt voitot Suomesta muualle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Parhaimmillaankin heikosti kannattava ja pääosin nolla- tai miinustulosta tekevä yritys ei tuota yhteisöverotuloja. Jos henkilöstö on paljonkin lomautettuna, jää palkkaverotulojakin saamatta. Yleinen mielikuva runsaista verotuloista on usein väärä. Runsaat verotulot edellyttävät pitkää kannattavuutta, runsasta jatkuvaa työllistävyyttä ja vähäistä "verosuunnittelua".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

YVA- luvassa määrätään kaivosyhtiö laittamaan vakuus loppu siivousta varten. Mikähän on Hituran laittama summa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

11:15
Mies löi naista 13 kertaa puukolla ylävartaloon Raahessa, miehen mukaan kyse oli hätävarjelusta – syyttäjä vaatii vankeustuomiota
11:06
Henkilöautot nokkakolarissa Kalajoella – viisi henkilöä loukkaantui, kaksi vakavammin
11:05
Akavan esitys: Osan työttömyyskorvauksesta saisi vasta päästyään töihin – "Työn hakemisen ja vastaanottamisen pitää olla kannattavampaa kuin nykyisin"
10:52
Kerrostalohuoneistossa syttyi tulipalo Sotkamossa – yksi ihminen vietiin jatkohoitoon
10:52
Suomen vanhin lotta Saara Kanerva on kuollut – 107-vuotias Kanerva oli Tornion vanhin asukas
10:33
Keskustan Minna-Maaria Sipilä eroaa Kempeleen kunnanhallituksen jäsenyydestä – vetoaa kahdella paikkakunnalla asumiseen
10:14
Näin Hahtiperän hylyn kappaleita lastattiin autoon Oulussa
52
Sekasyöjälle on tarjolla helppoja keinoja vähentää lihan osuutta ruokavaliossaan – katso tästä kotitalousopettajan vinkit
38
Caruna nostaa sähkönsiirtomaksuja lähes neljä prosenttia, Omakotiliitto pöyristyi: ”Eikö verkkoyhtiöille mikään riitä?"
26
Harvalukuiselle yleisölle virkamiesmäinen esitys – Kärppien nihkeän voiton pääarkkitehti Heshka selitteli vaikeaa alkua: ”Jokainen joukkue tulee pelaamaan tänne aina täysillä”
24
Korkeiden talojen ja pienten asuntojen rakentaminen johtaa siihen, että Oulun väestörakenne muuttuu yksipuoliseksi Lukijalta
19
Toimittaja Sanna Ukkola irtisanoutui Yleltä, ilmoitti päätöksestään Twitterissä – Taustalla asioita, joita "ei toistaiseksi voi kertoa"
15
Uskomaton ihmenousu! Suomen lentopallomaajoukkue taisteli lähes toivottomasta tilanteesta tiensä EM-kisojen neljännesvälieriin
14
Vanhan laivanhylyn kappaleet lähtivät rekalla Oulusta etelään kunnostettaviksi – paluu koittaa vuoden tai kahden päästä, katso video

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image