Talous

MTK:n kysely: Kolme neljästä suomalaisesta pitää lihan kulutustaan sopivana – MT: Alle 30-vuotiaista lähes viidennes ei syö lihaa lainkaan

Hyvin harva pitää lihan kulutustaan liian pienenä. Liian suureksi sen kokee melkein viidennes vastaajista. KUVA: Arkisto
Talous 18.11.2019 10:01
Heikki Uusitalo

 

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n teettämän kyselyn mukaan liki kolme neljästä suomalaisesta pitää lihan kulutustaan sopivana. Hyvin harva pitää lihan kulutustaan liian pienenä. Liian suureksi sen kokee melkein viidennes vastaajista.

Kyselyn mukaan yli 80 prosenttia suomalaisista syö lihaa vähintään kerran viikossa. Useita kertoja viikossa lihaa syö liki 70 prosenttia. Päivittäin lihaa kertoo syövänsä hieman yli 36 prosenttia suomalaisista. Kokonaan ilman lihaa pärjää hieman yli seitsemän prosenttia vastaajista.

Noin 75 prosenttia kansalaisista kannattaa kyselyn perusteella sitä, että Suomessa tuotetaan lihaa ainakin sen verran, että se riittää suomalaisten omaan kulutukseen.

87 prosenttia vastaajista oli täysin tai melko samaa mieltä siitä, että ulkomailta tuodun lihan tulisi täyttää samat lain vaatimukset kuin kotimaisen lihan.  

Kyselyn toteutti Kantar TNS Agri Oy, joka on maa- ja elintarviketalouteen erikoistunut markkinatutkimusyritys. Kyselyyn vastasi marraskuun ensimmäisellä viikolla hieman yli tuhat suomalaista. 

Kyselystä tarkemmin uutisoineen Maaseudun Tulevaisuuden mukaan nuoret syövät muita vähemmän lihaa: alle kolmekymppisistä melkein joka viides ei syö lihaa lainkaan.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (86)

Syön lihaa noin runsaat 2 kg viikossa, joskus menee 600-700g päivässä. Tiedän olevani enemmän lihansyöjä kuin sekasyöjä. Esim. poronvasoja käyn ostamassa aidalta vuodessa 3-4 kpl. En tyrkytä kenellekään lihansyöntiä, mutta tiedän ja tunnen, että se sopii minulle erittäin hyvin, painoindeksini on 19. Lihassa on kaikki tärkeät ravintoaineet ja siitäsaauskomattoman herkullisia ja terveellisiä aterioita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jopas yritetään hämätä.
Lihaa syön niin kauan kun sitä Suomessa kasvatetaan ja tehdään.
Sitä ei ilmastofanaatikot määrää minulta pois, sillä ajattelen omilla aivoillani.
Syököön viheriät ruohoa ja kärpäsiä niin että maha rutisee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli uutisen mukaan liha maistuu kansalle ja kaupaksi käy hyvin. Voidaan siis perustellusti lakkauttaa veronmaksajien maataloustuki lihantuottajille. Eletään kuitenkin markkinataloudessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"...alle kolmekymppisistä melkein joka viides ei syö lihaa lainkaan." Toisin sanoen yli 80% alle 30-vuotiaista syö edelleen lihaan. Kuulostaa siltä, että ilmastoahdistuspropaganda ei ole oikein uponnut vaikka sitä pusketaan joka tuutista. Suomalaiset eivät ole ilmastoahdstuneita, hyvä niin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä en lopeta punaisen lihan syöntiä. Varsinkaan kotimaisen. En nii kovin paljoa sitä syö mutta kyllä ainakin kerran viikossa. Uskon sen ja muidenkin kotimaisten tuotteiden olevan puhtaampia kuin jostain Eteleä-Amerikasta ym tuodut. Suomeen tuodaan paljon ulkomaisia hedelmiä ym kasvikunnan tuotteita. Kuinka ekologisia ja myrkyttömiä ne ovat??. Kyllähän pitkät kuljetusmatkat, matkanaikaiset energiakulut yms tuotteiden säilymiseksi matkan aikana on aika epäekologista. Siis suositaan kotimaista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Neljä syö lihaa ja myöntää sen. Viides esittää kasvissyöjää mutta onkin flexitarian 😀

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä lopetin kans lihansyönnin,,Kanaa ja kalaa ,riisiä ja kasviksia,,niillä pärjää hyvin...Lihansyönti ei ole terveellistä!Huomaatte mikä hieno vaikutus on terveyteen kun lopetatte lihansyönnin,,todella yllättävää..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo mutta kun minä esimerkiksi syön punaista lihaa sopivasti, en liikaa niin se ei mun terveyteen vaikuta mitenkään, muuten syön monipuolisesti kaikkea muuta, onneksi on selalset geenit että nopea aineenvaihdunta enkä liho helposti.

Jokainen syö mitä haluaa ei pitäs muiden siitä valittaa ja yleensäkin nykyään osa ei käytä maalaisjärkeä aatellaan heti ääripää asioista.
Ja mieelummin ei tehotuotettua punasta lihaa jos sitä tulee syötyä.

Tiesitkö etä rasvoja on hyviä ja huonoja, niitä hyviä rasvoja pitää ihmisen saada jota saa mm kananmunasta. On myös huonoja hiilareita ja hyviä hiilareita, jokainen osaa varmaan lukea mitä mikäkin sisältää.

Ennemmin pitäs kiinnittää siihen huomiota että saa suoloja tarpeeksi kun moni ei saa koska eivät käytä yhtään suolaa. Valkonen sokeri kannattas jättää kokonaan se on todella epäterveellistä ja koukuttaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koska nuoriso ei innostu lihasta, tulisi pitsat ja hampurilaiset korvata 50 luvun ruualla, kuten rössypotut, muikkupotut, talkkunapuuro. Perunaimellyskin varmaankin sopisi ja kaurapuuro vedellä. Tästä on hyvä aloittaa, me vanhemmat voimme seurata katseella perästä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistä tämä ihme viha nuorisoa kohtaan kumpuaa joillakin vanhemmilla ihmisillä? Miksi pitää aina mollata, yleistää ja härnätä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämähän on fakta, kun menet ja katsot kommentteja mitä lehtien sivustoilla on.
Eipä pahemmin löydy vanhempaa väestöä mollaavia kommentteja.

Selkeä provo tuo viestisi, mutta vastasinpa silti nyt tämän kerran, niin sait sitä huomiota mitä kerran lähditkin hakemaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lihaa ja muita eläinperäisiä, proteiinipitoisia ruoka-aineita pitää syödä päivittäin. Lapsen aivot kehittyvät yli 20-vuotiaaksi asti ja tähän tarvitaan proteiinia ja sitä sitä saadaan lihasta, kananmunista ja kalasta. Herätys !

Lihakarjan kasvatus ei lisää kasvihuonekaasuja. Kasvihuonepäästöjen torjumisen esteenä on tyhmät ja tietämättömät ihmiset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joillekin lihansyönti tuntuu olevan kansalaisoikeus, joka pitäisi valtion tai EU:n maksaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä minä ainakin omat syömiseni maksan. Enpä ole ollut ilman lihaa juuri päivääkään. Jos joutuisi olemaan ilman lihansyöntiä, niin olisi sama hakea lääkäriltä lopetuspiikki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän meistä jokainen maksa omat ruokansa yleensä ja jokainen maksaa myös veroja joten eiköhän se lihansyöntikin ole ihan kaikkien oikeus, hei tarvi muiden tehdä kuten sinä ja se sun on hyväksyttävä, miksi olla naivi ja lapsellinen kun voi olla henkissti kypsästi ajatteleva se vaan vaatii tiettyjä asioita ja esimerkiksi sen että hyväksyy muut sellasena kuin on ja myös sen jos joku haluaa lihaa syödä.

Kasvissyönti ei maailmaa pelasta kuitenkaan eikä ilmastonmuutosta hidasta vai onko osa nuorista niin laiskoja että vastuu muille vaan heidän ei tarvi tehdä mitään?

Paljonko olet vähentänyt noin niinku muuten omaa kulutustasi ja ethän heitä ruokaa roskiin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (86)

Uutisvirta

11.12.
Oulussa perjantaina esiintyvä Take 6 hitsaa yhteen gospelmusiikkia ja pophittejä – "Olemme vanhan koulukunnan a cappella -yhtye"
11.12.
Kaksi miestä mur­tau­tui lii­ke­ti­loi­hin ja va­ras­toon Ko­la­ris­sa – aje­li­vat va­ras­te­tuil­la moot­to­ri­kel­kal­la ja mön­ki­jäl­lä läpi yön, kunnes poliisi sai miehet kiinni
11.12.
Kärpät palasi voittojen tielle junioripainotteisella joukkueella – Päävalmentaja Manneria sijaistava Lauri Mikkola: ”Tämä oli iso taisteluvoitto”
11.12.
Ikimuistoinen ilta – Kärppien tähtien tuuraajaksi hälytetty Olli Vanttaja, 20, nautti kauan odottamastaan liigadebyytistä jokaisella solullaan Tilaajille
11.12.
Korjaamohallissa tulipalo Torniossa, vahingot jäivät lieviksi
11.12.
Oulujoella käyty koulua 90 vuotta – juhlaa vietettiin keskiviikkona
11.12.
Oulujoen koulua on kehitetty perinteitä kunnioittaen – se perustettiin Oulujoen kuntaan 1939

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi maan itäosassa, Kainuun maakunnassa, Lapin itäosassa sekä Koillismaalla Taivalkoski ja Kuusamo lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Kerrostalo

Kaupunkiin matkaa 20 km. Yleinen liikenne pelaa hyvin. Lentokentälle sentään on matkaa se 30 km jotta pääsee avartumaan.... Lue lisää...
OKT asukki

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.12.

Fingerpori

12.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image