Talous

MOT: Nordea toiminut aktiivisesti ve­ro­pa­ra­tii­seis­sa

Yritysten oikeiden omistajien eli Nordean asiakkaiden nimet eivät ole päätyneet julkisiin rekistereihin, MOT kertoo.
Talous 3.4.2016 20:45 | Päivitetty 3.4.2016 22:49
STT, Kaleva

Finanssikonserni Nordea on Ruotsin finanssivalvonnan varoituksista huolimatta toiminut aktiivisesti veroparatiiseissa kuten Panamassa ja Brittiläisillä Neitsytsaarilla. Asiasta kertoo Ylen MOT-ohjelma. Paljastus on osa massiivista tietovuotoa.

Süddeutsche Zeitung -lehti on jakanut tietovuodon kansainvälisen tutkivien toimittajien ICIJ-järjestön kautta yli sadalle muulle tiedotusvälineelle eri puolille maailmaa.

Vuodetut asiakirjat ovat peräisin panamalaisesta asianajajatoimistosta Mossack Fonsecasta, joka on maailman suurimpia veroparatiisipalveluja myyviä yhtiöitä. BBC:n mukaan asiakirjoista käy ilmi, kuinka yritys on auttanut asiakkaitaan pesemään rahaa, väistämään pakotteita ja kiertämään veroja.

Nordea perusti 400 pöytälaatikkofirmaa

Tietovuodon mukaan Nordean Luxemburgin-yksikkö olisi vuosina 2004–2014 perustanut asiakkailleen lähes 400 veroparatiisiyhtiötä Panamaan ja Brittiläisille Neitsytsaarille.

Vuodettujen asiakirjojen mukaan veroparatiisiyritysten rakenteet ovat monimutkaiset ja niiden johdossa on panamalaisia bulvaanijohtajia. Yritysten oikeiden omistajien eli Nordean asiakkaiden nimet eivät ole päätyneet julkisiin rekistereihin, MOT kertoo.

Salaisista asiakirjoista kuitenkin paljastuu, että Nordean perustamien veroparatiisiyhtiöiden oikeat omistajat ovat varakkaita yksityishenkilöitä Baltiasta ja Pohjoismaista, myös Suomesta.

Nordean Luxemburgin-toimitusjohtaja Thorben Sanders myönsi MOT:lle, että ennen vuotta 2009 Nordea ei tarkistanut, käyttivätkö asiakkaat pankkia veronkiertoon.

– Vuoden 2009 lopussa päätimme, että pankkiamme ei voi enää käyttää veronkiertoon.

Ruotsin television SVT:n Uppdrag granskning -ohjelman mukaan Nordealla on yhä sata aktiivista pöytälaatikkoyhtiötä.

MOT muistuttaa, ettei veroparatiisiyhtiön omistaminen ole laitonta. Sen sijaan jos yhtiöstä tai sen varoista ja investoinneista ei kerrota omistajan kotimaan veroviranomaisille, tapaus voi muuttua laittomaksi veronkierroksi.

Mukana satoja suomalaisiakin

Jättimäiseksi kuvaillun tietovuodon paljastuksia aletaan julkaista iltayhdeksältä Suomen aikaa tiedotusvälineissä maailmalla. Tietovuoto tuo tiettävästi julkisuuteen veroparatiisimaihin perustettuja yhtiöitä ja niiden omistajia ympäri maailmaa.

Yle kertoo, että satojen toimittajien laajassa yhteistyöprojektissa asiakirjoja on tutkittu kuukausia. Suomesta mukana ovat Ylen MOT ja Spotlight.

Vuodetuissa asiakirjoissa on Ylen mukaan niin valtionpäämiehiä, rikollisia kuin yksityishenkilöitäkin. Aineistossa on Ylen mukaan myös satoja suomalaisnimiä.

MOT:n aiemmin lähettämässä ohjelmaa koskevassa tiedotteessa Yle puhuu maailman suurimmasta tietovuodosta.

Putinin lähipiiri ohjasi veroparatiiseihin miljardisumman

Suomeen sidoksissa olevat venäläiset oligarkit ovat käyttäneet hyväkseen veroparatiiseja. Samoin Venäjän presidentti Vladimir Putinia lähellä olevat henkilöt ovat olleet tärkeissä rooleissa veroparatiiseissa.

Asiakirjoja tutkineiden journalistien mukaan niiden tärkein anti koskee juuri Putinia. Guardian-lehden tutkivan journalistin Luke Hardingin mukaan Putinia koskeva aineisto on ”täyttä dynamiittia”.

Putinia lähellä olevaan verkostoon kuuluvat muun muassa kapellimestari Sergei Roldugin sekä Rotenbergin veljekset Boris ja Arkadi.

– Me näemme nyt kuvion, jonka mukaan Putinin suosikkipankissa, pietarilaisessa Bank Rossiassa, työskentelevä ryhmä henkilöitä on ohjannut kahden vuoden aikana veroparatiiseihin yli miljardi dollaria, Harding sanoo.

MOT:n mukaan tietovuoto paljastaa, miten Putinin lähipiiri siirsi yhteensä jopa kaksi miljardia Yhdysvaltain dollaria salaisten pankkitilien ja veroparatiisiyritysten kautta.

Venäläissuomalainen liikemies Gennadi Timtshenko on MOT:n mukaan mukana useissa veroparatiisiyhtiöissä. Hänellä on kytköksiä jääkiekkoseura Jokereihin ja Helsingin areenaan.

Linkki juttuun

Linkki juttuun

Vuodettuja asiakirjoja 11,5 miljoonaa

– Ylen MOT:n mukaan sadat tutkivat toimittajat ovat saaneet haltuunsa 11,5 miljoonaa vuodettua asiakirjaa. Tietovuoto on tähän asti suurin.
– Vuoto paljastaa MOT:n mukaan, miten veroparatiisitaloutta ylläpitävät lakimiehet ja pankit myyvät anonymiteettiä rikkaille ja valtaapitäville.
– Vuoto on peräisin panamalaisesta asianajotoimistosta Mossack Fonsecasta. Yli 40 maassa toimiva yhtiö on maailman suurimpia veroparatiisipalveluita tuottavia yrityksiä.
– Aineistossa on 140 vallanpitäjää ympäri maailmaa. Heistä 12 on valtion tai hallituksen päämiehiä.
– Alkujaan asiakirjat sai haltuunsa saksalainen Süddeutsche Zeitung. Lehti on jakanut aineiston kansainvälisen tutkivien toimittajien järjestön ICIJ:n kanssa.
– Yli sata tiedotusvälinettä on tutkinut asiakirjoja kuukausia.
– Ylen MOT ja Spotlight käsittelevät tietovuotoa alkavalla ja sitä seuraavalla viikolla neljässä tv-ohjelmassa sekä verkossa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (70)

Kapitalismin kukkasia puolustellaan mutta työväen lähellä olevia lillukanvarsia liioitellaan. VVO toimii onneksi markkinatalouden mukaan ja kannattavasti. STS ajautui rahamarkkinoiden vapauduttua muiden pankkien kanssa talousvaikeuksiin johtajiensa tyhmyydestä johtuen. Kapitalismi ja markkinavoimat tekee miljardien kupruja ja pimeää ulkomaista työvoimaa Helsinkiin hankkii miljardeja nekin, verojen kierto miljardi luokkaa...jne. Ilman näitä Suomen valtion velka olisi huomattavasti pienempi arvioisin alle puolet nykyisestä ja pakkolaet joita työväestölle tarjotaan pakolla olisi jäänyt tekemättä. Suomi olisi rikas valtio ilman näitä kupruja ja joka on vain pieni osa mitä on tehty ja vielä paljastumatta ja suurin osa jää ikuisesti selvittämättä!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Laittakaahan samalla myös EU:n veroparatiisit järjestykseen. Kaikkiin EU maihin samat veroprosentit. Nyt kilpaillaan yrityksistä pienillä veroprosenteilla, onko se oikein? Miksi näitä veroparatiiseja syntyy? Siksi, että verot ovat liian suuria. Jos 100 miljoonan tuloista menee veroa 40 - 60 miljoonaa, niin se on liian paljon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En luota tippaakaan MOT:n tekemästä "paljastuksesta". MOT on ryssinyt niin monta paljastusta ja levittänyt valheellista tietoa, ja joutunut jälkeenpäin korjaamaan möhlimisiään. Potaskaa koko MOT:n juttu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muistakaa nyt ensin, että kyse on yksittäisten ihmisten nimissä oleva omaisuus (en sanonut "heille kuuluva"), josta he voivat kaikkien maitten lakien mukaan määrätä. Jos he eivät halua maksaa niistä varoista veroa Suomeen, ei sitä heiltä väkisin saada, mutta saadaan heidät ehkä muuttamaan jonnekin huitsin Nevadaan. Ja sen jälkeen ei noista rahoista näy enää jälkeäkään. Onko hyvä saada edes vähän noista varoista, vai ei sitten mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jälleen kerran..? On siinä meillä "Kansallispankki"...?

Todisti toimillaan taas, että vain rahamiesten pankki se on. Niiden varojen veronkierrätystoimet ovat pääasia,
köyhempiä ei tunnetakaan, saati auteta..

Olisi parempi kuin Wahlroos veisi rekensä lopullisesti
Sveamammalaan.
Suomen pankkimaailmakin tervehtyisi kerralla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niinhän se Wahlroos viekin rekensä. Suomen, Norjan ja Tanskan Nordea pankkeja ollaan fuusioimassa Ruotsin Nordea Pankkiin. Muistaakseni ensi vuoden vaihteessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aika moista hurskastelua tuo Nordean toiminta,tavalliselta palkansaajalta kysellään verkkopankissa rahojen alkuperää , mahdollisesti ulkomailta tulevia ja meneviä varoja , mutta kun kyseessä onkin ns. Hyvä asiakas ,järjestyy veronkierto oikein pankkipalveluna. Taitaapi alkaa asiakassuhteen lopetus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jenkit on vapaa kapitalistinen maa, ei siellä ketään kiinnosta jotkut vero, joita siinä määrin kun miten me täällä ymmärretään ei edes ole.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nordeahan on vain bulvaani joka myy palveluja joita Suomessa " vaaditaan " .
Verokikkaulua,porsaanreikiä ja harmaata taloutta ja näiden kautta menettetyjä verotuloja on laajemminkin tutkittu ja tarkemminkin tehty selvityksiä Eu jäsenmaiden osalta. Varovaisen arvion mukaan pelkästään Eun aluella valtioilta jää saamatta noin 1000 miljadrdia vuositain verotuloja em. syiden vuoksi. Suomessa summa taisi olla n 13 miljardia / vuosi.
Suomessa tänäpäivänä hallitus, eduskunat ja valmisteleva virkamieskoneisto yhdessä työnantaja- työntekijäjärjestöjen kanssa vatuloivat mieluimmin yhteiskunta-ja kilpailukykysopimusten kanssa pitääkseen hyvinvointiyhteiskuntaa pystyssä.

Tarkemmin asiasta kirjoitteli 3 vuotta sitten Taloussanomat. // Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näinnhän se on, tavallisten pankkiasiakkaiden palvelut vain heikkenevät, sillä todella varakkaiden rahavarojen suojeluun ja piilottamiseen on käytetty aikaa ja erilaisia kulisseja aina vaan enemmän. Kyllä nousee Nordean talousviisaiden kritiikki Suomen talouden huonosta hoidosta ihan uuteen kategoriaan, kun nyt näkee mihin Nordea itse on panostanut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

sitä hoetaan valtakunnan pääuutisissa, niinkuin se olisi päätekijä koko veronkierron systeemissä. Kyllä suomalaiset bisnesenkelit sinne rahansa kätkee, verottajan ulottumattomiin,,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä se on tarpeellinen yhteikuntasopimus kun osa ei kanna vastuuta veron maksuissa. Työläisiltä otetaan ja sutkit kätkee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"MOT muistuttaa, ettei veroparatiisiyhtiön omistaminen ole laitonta. Sen sijaan jos yhtiöstä tai sen varoista ja investoinneista ei kerrota omistajan kotimaan veroviranomaisille, tapaus voi muuttua laittomaksi veronkierroksi." Mutta mikä on tarve perustaa tällaisia yhtiöitä, jos ei ole mitään salattavaa? Tässäpä raharikkaat näyttävät taas hyvää moraalista esimerkkiä. Kyllä ne yhteiskunnan todelliset loiset löytyvät näistä pääomatulopiireistä, jossa myös paljon päättäjiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomen tulee olla asiassa edelläkävijä ja nostaa marginaaliveroasteen 102%!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (70)

Uutisvirta

22:20
Seiväshyppääjä Minna Nikkanen, 31, lopettaa uransa – jätti jo aiemmin tämän kauden väliin
22:03
Oululaistaustainen Juhani Järvi päätyi Raahen kautta ison vankilan johtajaksi Turkuun – "Näitä olosuhteita on turha kenenkään kadehtia, vangilla ei ole vapautta"
22:01
Halla-ahon mielestä työministeri Harakan työllisyystoimet vaikuttavat "aika sosialistisilta"– "Painopiste näyttää olevan, että valtio maksaa palkat"
21:12
Hallitukselta pitkä lista työllisyystoimista – aktiivimalli kumotaan ensi vuoden alusta, "vuosisadan palkkatukiuudistus alkaa"
21:06
Tuttu vinkkimies istuu penkin päässä tietokone sylissä – oululainen apuvalmentaja Sami Kurttila kääntää marginaalit Suomen eduksi Tilaajille
20:53
Viisikko hehkuttaa budjetin koulutusrahoja – Kulmuni muisti alueellisuuden ja Andersson perusturvan varassa elävät
19:55
Rinteen hallituksen ensimmäinen budjettiriihi valmis: Työllisyyteen 25 toimenpidettä, kuntatalouden kriisiin varaudutaan, korkeakoulutukseen 60 miljoonaa ensi vuodesta lähtien
92
Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala hakee Kelan pääjohtajaksi – jätti hakemuksensa maanantai-iltana viikon pohdinnan jälkeen
66
Punainen pyöräbaana jatkuu Raksilasta Mäntylään – kaupunki hakee 1,8 miljoonan euron hankkeeseen valtion avustusta
55
Laiton tappaminen on susien yleisin kuolinsyy – poliisin resurssit ovat edelleen pahin pullonkaula laittoman metsästyksen kitkennässä
36
Pienestä toritapahtumasta paisui Lakeuden suurin yleisötapahtuma – "Perunamarkkinat on näyteikkuna tyrnäväläisyyteen"
33
Ouluntien risteys Tupoksessa saa liikennevalot – risteyksessä on sattunut paljon kolareita
27
Kampuspaikannin vie ovelle, Oulun yliopistolla voi nyt suunnistaa kännykän avulla
24
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kyösti Oikarinen ei yllättynyt Päivi Laajalan mahdollisesta lähdöstä: "Nopeita päätöksiä uuden johtajan suhteen ei tehdä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

17.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image