Talous

Markku Mantilasta Coronarian vies­tin­tä­joh­ta­ja

Markku Mantila on vaihtanut uransa suuntaa monta kertaa. Ennen valtioneuvoston viestintäjohtajan tehtäviä hän oli ensin Pohjalaisen ja sitten Kalevan päätoimittaja. Sitä ennen hän ehti toimia muun muassa lähetystösihteerinä Soulissa ja Madridissa. KUVA: Timo Annanpalo
Talous 16.10.2017 22:12
Kaleva

Oululainen Coronaria on valinnut uudeksi viestintäjohtajakseen entisen valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantilan.

Mantilan perustama viestintäyritys Commanti kehittää Coronarian viestintää noin kahden vuoden mittaisen kehittämisohjelman puitteissa. Mantila toimii yhtiön viestintäjohtajana kehittämisohjelman ajan.

Coronaria on terveydenhuollon yritys. Se arvioi liikevaihtonsa olevan tänä vuonna noin 130 miljoonaa euroa.

Mantila on aiemmin toiminut Kalevan päätoimittajana. Mantila on myös toiminut Vaasassa ilmestyvän Pohjalaisen vastaavana päätoimittajana.

MAINOS

Kommentoi

Tavallisesti verottaja puuttuu tällaisiin yhtiön kautta hoidettuihin virkoihin. Mitenhän tällä kertaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

TÄH?!?! Kyseessähän ei ole virka ja tällainen on liike-elämässä muuten normaali järjestely, mutten viestintäjohtajien kohdalla tällaisiin törmännyt. Miksi tämän pitäisi verottajaa kiinnostaa, laillisesta liiketoiminnasta tässä on kyse.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

266 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko menee ruokaan

En laske mut paljon. Tänään tilaasin kun laiskotutti kotiinkuljetuksella 70 euron eestä valmista ruokaa:) Lue lisää...
Patonki

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image