Talous

Maidon hinnan ei uskota nousevan merkittävästi

Talous 10.1.2013 10:48 | Päivitetty 10.1.2013 18:09
STT

Asiantuntijat toppuuttelevat pelkoja maidon kuluttajahintojen äkkijyrkästä noususta. Valion ilmoitus perusmaitojen tukkuhintojen korotuksesta näkynee kuitenkin jonkin verran kuluttajien kukkaroissa. Maidon hinnassa on korotuspaineita. Arla Ingmanin mukaan se ja Valio ovat myyneet maitoa tappiolla useiden vuosien ajan.

Jos Valion ilmoittama 30 prosentin korotus siirrettäisiin sellaisenaan kuluttajahintoihin, litran päiväkulutuksella maidosta pitäisi maksaa vuodessa lähes sata euroa nykyistä enemmän. Tukkuhintojen nosto ei kuitenkaan kulje käsi kädessä kuluttajahintojen kanssa.

- Jo kymmenen prosentin korotus olisi kova, tuumaa maatalousekonomisti Kyösti Arovuori Pellervon taloustutkimuksesta.

Arovuoren mukaan maidon mahdollinen hinnannousu tapahtuisi vähitellen hinnoittelusopimusten ja sopimuskausien ansiosta. Hän uskoo, että maidon hintaan lisätään vain periaatteellinen korotus. Toinen vaihtoehto on, että hinnannousu siirretään muihin maitotuotteisiin, kuten juustoihin ja jukurtteihin.

Myös MTK:n mielestä tilanteesta selvitään pienellä hinnannousulla, jos kaupat tuntevat vastuunsa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (24)

Tuskin se saksalainen maito on paljon huonompaa Kuin suomalainen tai ruotsalainen maito.Kannattaako yleensä tukia paljon maksaa kun kustannukset on muutoinkin korkeita suomessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valiolla ei ole mitään mahdolliusuutta koskaan puhtaaseen monopoliin Suomen maitomarkkinoilla. Ei tarvita kuin muutama klikkaus niin kaupan hyllyiille alkaa tulla ulkomaista maitoa eurooppalaisilta monikansallisilta maitojäteiltä, kuten nyt Arlalta. Kun nämä jätit nyt eivät hinnalla tai laadulla saa Valiota pois häiritsemästä markkinoiden valtaamista, niin käytetään hallintoviranomaisia avuksi ja pannaan kuluttajat maksamaan heille vahingollinen monikansallisten yritysten markkinavaltaus operaatio. Vähittäis kaupan kartellit myös ovat kaikin keinoin yrittäneet poistaa Valiota hyllyiltä hinnoittelemalla sen tuotteet muita kalliimmaksi, vaikka nyt on ilmennyt että Valio on myynyt kauppiaille halvimmalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kansallinen maataloustuki mahdollistaa isäntien pelleilyn asiakkaan kustannuksella vaikka eivät myisi litraakaan maitoa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä Katainen ja Urpilainen ovat taas tumput suorina, kun pitäisi toimia. Urpilainen jauhanu ettei hyväksy tasaveroa, mutta jos ei ota voimakkaasti kantaa hinnankorotusta vastaan, niin miten uskottavaa on Jutan puheet. Jos maidon hinta nousee 50 sentti vähittäismyynnissä, MITÄ SE MUUTA ON KUIN TASAVERO JA KOSKEE RAJUSTI KÖYHIÄ JA VARSINKIN LAPSIPERHEITÄ.
Nyt on hallituksella näytön paikka, heti meijereille riittävä tuki, ettei maidon hinta kuluttajille nouse ja inflaatio, joka syö ostovoimaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

SDP:n virallinen kanta on, että maatalous on saatava loppumaan Suomesta, joten turha on Urpilaiselta odottaa mitään toimenpiteitä. Kataiselle taas tuntuva hinnankorotus maitoon tulee kuin toinen joulu, koska hänen päätavoitteensa on edistää inflaatiota Suomessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

SDP:läisenä kannatan Suomalaista maataloutta ja Valion meijeriä. Kannatan vapaata kilpailua, enkä keinotekoisia maataloustukija.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valio on kilpailukykyinen, kuluttajat kiittää ja muut itkee kun ei pärjää Suomalaisille. Ruotsalaisille ja Ingmannille eikä muitakaan pidä keinotekoisesti tukea!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Isäntien ,isäntänä johtaa Valio hinnoittelua.Turha Valion kutsua kuluttajia puolustelemaan kuluttajavirastoa vastaan.Me kuluttajat tiedämme Valion saalistushinnoittelusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän kauppa voi ainakaan 35 prosentin katteestaan tinkiä. Ja todennäköisesti viljelijänkään tilipussissa hinnan nousu ei näy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarkoitus onkin panna kansa polvilleen lopullisesti siinä vaiheessa kun kaikki syötävä tuodaan muualta. Ensin halvalla, että saadaan joukkojen kannatus, sitten se onkin menoa. Jokunen sentti sinne tänne ruuassa ei tapa, kunhan opettelee säästämään muussa vähemmän tärkeässä. Ilmeisesti paras konsti tuottajalle on kuitenkin ruveta myymään maitonsa suoraan tilalta itselleenkin parhaalla hinnalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt on hyvä sauma nostaa myös maitoa tuottaville liksaa. Niille, jotka tekevät suurimman työn, mutta saavat pienimmän palkan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valio ja Arla vetivät alta lipan kilpailuvirastoa. Nyt molemmat voivat kartellissa nostaa maidon hinnan pilviin ja vedota kilpailuviraston päätökseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se hävytöntä toimintaa valiolta. Myydä nyt noin halvalla maitua kauppiaille jotka kyllä ossaa keinottelun. Kaveri oli tekemässä saman virheen kun aikoi myydä halakoja alle markkina hintojen. Onneksi oli kalevassa juttu tästä valion tappauksesta niin kerkesi lyödä jarrut hankkeelle. Tiijä mitä siitä olisi seurannu?? Päätti asiaa harkittuaan lopulta poltaa halot itte.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se purkki avataan kuten normaalisti, purkin suuosa laitetaan juojan suuhun siten että on tiivis (pieni korvausilmarako yläosaan), maito kaadetaan kurkkuun... Litra menee helposti kymmenessä sekunnissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missä tuotteissa Valio on ottanut polkumyynnissä menetetyn rahan takaisin. Hintoja vertailemalla väittäisin, että juustoissa. Laskeeko nyt Valion juustojen hinnat?

Onkohan siis kauppa vetänyt isomman siivun välistä, kun korotusta ei tarvitse viedä hintoihin kokonaan. Kokonaisuutena näyttää, että kuluttaja voittaa (jos muiden maitotuotteiden hinnat laskee) ja vain kauppa menettää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (24)

Uutisvirta

49
Liikkuvan poliisin perinneyhdistys: peltipoliisien sijoittelulle ei suurelta osin järkeviä perusteita – "Kansan silmissä kameratolpista tullut sakotusautomaatteja"
39
Britanniassa Boris Johnsonin konservatiiveille suuri vaalivoitto – tie aukeamassa brexitin nopealle toteuttamiselle
25
Näkökulma: Al-Holin leirin lapset kelpaavat nyt kaikille – pelko oppositioon valuvasta kannatuksesta on hidastanut poliittista päätöstä, jolla on jo kiire
14
Lapsiasiavaltuutettu: Lasten erottaminen huoltajistaan ulkomailla on mahdollista kiireellisellä sijoituksella
13
Hiilellä lämmittävää Puolaa ei saatu ainakaan vielä EU:n ilmastoruotuun
12
Nuoret tahtovat YK:n ilmastokokouksilta tekoja – tarvitaan lainsäädännöllistä ohjausta ilmastoystävällisten valintojen tekemiseen Lukijalta
10
Ovensuukyselyt: Konservatiivit ottamassa murskavoiton Britannian parlamenttivaaleissa – ennusteen mukainen vaalitulos tietäisi nopeaa brexitiä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.12.

Fingerpori

13.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image