Talous

Liikanen Ylellä: Pakolaisista hyötyä hy­vin­voin­ti­val­tion ra­hoit­ta­mi­ses­sa

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. KUVA: Risto Rasila
Talous 19.9.2015 11:08 | Päivitetty 19.9.2015 11:29
STT

Pitkällä aikavälillä Suomeen tulevista suurista pakolaismääristä on hyötyä, sanoo Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen Ylen Ykkösaamussa. Hänen mukaansa ulkomaalainen työvoima tervehdyttää suomalaista väestörakennetta ja auttaa hyvinvointivaltion rahoittamisessa tulevaisuudessa.

Liikanen sanoo, että nykyinen yhtäkkinen pakolaisaalto on kuitenkin vaikeasti hallittavissa.

Eurostatin tuoreen julkaisun mukaan Euroopan unionista haki turvapaikkaa huhti-kesäkuussa yhteensä 213 000 ihmistä. Liikasen mukaan Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden asiat pitää käsitellä oikeudenmukaisesti ja oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti.

- Pääpaine pitäisi kuitenkin pitää kansainvälisillä tahoilla, jotka toimivat lähellä kriisialueita, Liikanen sanoo.

Liikanen on luvannut antaa yhden kuukauden palkkansa pakolaisten auttamiseen SPR:n kautta. Hän kannustaa myös muita suomalaisia auttamaan pakolaisia esimerkiksi SPR:n avulla.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (80)

Liikanen ja muu Suomen Pankin porukka joutaa lakkautettavaksi. SP:llä ei ole roolia. Markka meni jo.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten Erkki sanoikaan aikoinaan, että "Unelmahöttöä". Sitä se tämäkin on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

sieltä tulee paljon joukkoja jotka ei tunne edes työ kaluja ,työ aikoja ,tapoja aikaa kuluu ja varat loppuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tulijoille on järjestettävä työtä vaikka euron tuntipalkalla ,silloin oppii, ilmaista rahaa ei ole ja tapaa Suomalaisia oppii Suomen kieltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

tätä herraa jättämään sen suunsa kiinni, ku sieltä aina lennähtää niitä sammakoita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erkki luulee olevansa nero, ikävä asia kun luulee eikä tiedä miten asia oikeasti on. Erkki varmaan luulee, että pakolaisvirta Suomeen vähenee kun puhuu tällaisia. Erkilläkin on varmaan monta asuntoa tyhjillään. Minulla ei ole ja pitää yrittää selvitä tästä kaaoksesta. Pitää varmaan kysyä Erkiltä tai Timolta neuvoja, he ovat erikoisasiantuntijoita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yksi suuri ongelma Suomessa on meidän omat päättäjät, jotka eivät ole tässä päivässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä vika suomalaisessa väestörakenteessa on kun sitä pitää tervehdyttää ja sen vuoksi pitäs Liikasen mielestä ottaa pakolasia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomalaisen väestörakenteen vika on yhä kasvava vanhenevan väestön osuus.

Sen suurin haitta on eläkeiän jälkeenkin työpaikastaan jääräpäisesti kiinni pitävät, nykymaailman menosta auttamattomasti tipahtaneet, käppyrät, jotka vievät työpaikkoja nuorilta.

Ratkaisu?

Pakollinen eläkeikä 63v ja yli 2500 euron eläkkeille Vahvasti progressiivinen verotus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pakko on monen tehdä työtä, että pärjää toisin kuin eläkkeellä (matalapalkka-aloilla). Toisaalta kokemus on rikkautta ja monella työpaikalla noita kokeneita todella tarvitaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten ois lahjoitus S U O M A L A I S T E N auttamiseen
Olisipa yhtä hyvä tahto meidän hyväosaisilla myös omia kansalaisia kohtaan ....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan! Suomalaisten tukeminen ja arvostaminen ei tunnu ketään kiinnostavan. Olemme nöyhtää heidän ajatusrakennelmissaan. Tuo asenne ei varmasti motivoi ketään. Tajuaako nuo realiteeteissa mitään, meillä on esim. hyvin paljon syrjäytyneitä nuoria. Monella ei ole vanhempia tukena ja riittävätkö yhteiskunnan resurssit?Kaikki täysi-ikäiset eivät osaa hoitaa asioitaan ilman tukea (vaikka eivät käyttäisikään päihteitä), osa on jopa kodittomia ja heikolla ravinnolla. Ja näin meidän hyvinvointivaltiossamme. Ehdottaisin päättäjiä suuntaamaan huomiota enemmän nuoriin, tuleviin veronmaksaJiin. Suomessa kyllä edelleen mielestäni asiat on pääosin hyvin verraten miten maailmalla (ainakin turvallisuuden suhteen), mutta olemmeko menneet aiemmasta huonompaan suuntaan (esim. turvallisuudessa) ja haluammeko suunnan jatkuvan huonompaan. Onko aikuisuuteen astuvilla toiveita hyvästä tulevaisuudesta (perhe, työ, perusasiat kunnossa) Suomessa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liikanen on tyyppi-esimerkki suomalaisesta päättäjästä .1990-alussa kaveri järjesti Suomeen kaikkien aikojen talouslaman .josta kiitoksena hyvä-velijärjestelmä järkkäsi EU-komissaarin palkintoviran .kun Brysselissä huomasibvat tyypin taidot . paluu Suomeen oli väistämätön , kuinka ollakkaan Hyvä-toveri järjestelmä palkitsi vielä Suomen-pamnkin pääjohtajan tittelillä.
Ei tarvitse ihmetellä .jos Suomen talous ,ym. asiat ovat totaalisesti retuperällä ,kun päättäjistämme suurin osa ovat tätä tasoa.
Mitä tuumaisivat asuntovelkaiset nyt 15% korosta ,jonka Suomen pankin tämänhetkinen johtaja aikoinaan kansalaisilleen järjesti??? Tässä on mies .jonka edesottamuksille voi huoleta nostaa lapasta,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Alle 50% työllisyydellä ei valitettavasti tehdä Suomen taloudelle muuta kuin tappiota. Tähän mennessä Lähi-idästä ja Afrikasta tulevien työllisyysprosentti on Työministeriön mukaan ollut keskimäärin 40%. Tämä työllisyysaste parin tonnin maahanmuuttajakeskipalkalla tarkoittaa että jokaista 10.000 maahanmuuttajaa kohti valtio tekee tappiota jopa 100 miljoonaa euroa vuodessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuinkahan moni noista hölmöjen kommenttien kirjoittajista edes katsoi Liikasen haastattelua?Tai jos katsoi niin kuunteliko?
Liikanen puhui kyllä harvinaisen viisasti ja selkeästi.Ja tietoa näköjään hänellä on ja osaa sen selkeästi esittää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paperilla asiat näyttävät hienoilta, mutta kun niitä ajattelee käytännön kannalta, niin ne eivät toimi lainkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liikanen on oikeassa. Seuraavan 10 vuoden aikana mm. hoitoalalta jää eläkkeelle n. 200 000 työntekijää. Nuoria ei alipalkattu raskas työ kiinnosta - eli kuka homman hoitaa? Maahanmuuttajat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli mamut "ilman palkkaa" töihin ja omat nuoret, mihin?

"Kyllä Bwana, kiitos Bwana..."

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (80)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Juttutupaan kirjoittajat ovat ikävää porukkaa

Jos kirjoittajat ovat ikävää porukkaa niin on se källi homma että näitä kuiten luetaan. Mielipiteitä on niin monta kuin ... Lue lisää...
Ratiriti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

15.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image