Talous

Kuuma kesä siivitti ko­ti­maan­mat­kai­lun kasvuun - Välimeren maat säilyttivät suosionsa

Talous 12.10.2018 9:21 | Päivitetty 12.10.2018 16:08
STT

Suomalaiset matkustivat poikkeuksellisen kuumana kesänä entistä enemmän kotimaassa. Tilastokeskuksen tuoreimpien ennakkotietojen mukaan touko-elokuussa tehtiin noin 3,1 miljoonaa kotimaan vapaa-ajanmatkaa, joihin kuului maksullinen majoitus.

Vapaa-ajan päivämatkoja tehtiin kotimaassa 4,6 miljoonaa. Päivämatkojen suosituimmat kohteet sijaitsivat Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Kotimaan suosituin matkustuskuukausi kesäkaudella oli heinäkuu.

Yöpymisen sisältäneiden matkojen vertailussa Uusimaa joutui ensi kertaa jakamaan kärkisijansa kesän matkailumaakuntana Pirkanmaan kanssa.

Italian suosio kasvoi

Etelä-Eurooppaan suuntautuneet matkat kasvattivat suosiotaan kesällä. Edellisvuoteen verrattuna Italia houkutteli aiempaa enemmän suomalaisia perinteisten suosikkien Espanjan ja Kreikan kustannuksella.

Ulkomaille tehtiin touko-elokuussa yhteensä 3,2 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Viroon, Ruotsiin ja Keski-Eurooppaan matkoja tehtiin edellisvuotta vähemmän.

15-84-vuotiaat suomalaiset tekivät kesällä 22,1 miljoonaa matkaa, kun lasketaan yhteen kotimaan ja ulkomaan vapaa-ajanmatkat sekä työ- ja kokousmatkat. Matkailun kokonaismäärä pysyi jotakuinkin ennallaan edellisvuodesta.

Linkki juttuun

MAINOS

Kommentoi

Laskin huvikseen 660 000 jaettuna reilulla 200 henkilöllä koneessa, että lentoihin tarvittiin n. 3000 lentoa välimerelle. Ja tottakait takaisinkin pitää tulla?. Sitten inistään jostain muovipussista kaupasta hankittuna. Olette te egologit aika metkoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

102
JHL:n lakko sulkee Oulun jäähallit ja uimahallit – Liiga-joukkueelle ja vanhimmille junioreille järjestetty aamuvuorot Raksilan kakkoshallista
70
Oulun Teatterin johtaja Kari-Pekka Toivonen irtisanoutui – Karhula: "Mitään akuuttia syytä eroamiseen ei tiedossani ole"
68
Hallituksen työllisyyspolitiikka sai eduskunnan luottamuksen äänin 101-73 - Sipilä: Irtisanomislain valmistelua jatketaan
47
Uudet polttoainemerkinnät voivat hämmentää tankkaajia – B on diesel
45
Kelan pääsy asiakkaiden tilitietoihin voi helpottua – "Sähköisiä tiedonsaantioikeuksia on helppo käyttää väärin"
34
Ympäristöministeri Tiilikainen teki ilmastolakiesityksiä – kivihiili kiellettäisiin 2029, biopolttoaineet korvaisivat
32
Kalen! kalluppi: Yritäkkö nää estää ilimastonmuutoksen?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Eläkerahastoissa on rahaa vaikka latoja kattaa. Miljardikasat sen kun kasvavat. Sieltä on varaa jakaa pienituloisille el... Lue lisää...
Rahaa riittää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.10.

Fingerpori

18.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image