Talous

KPK Yhtiöt aloittaa yt-neuvottelut – Kes­ki­poh­jan­maa: Koskevat 200:aa henkilöä, irtisanomiset mahdollisia

Talous 15.10.2019 14:25
Heikki Uusitalo

KPK Yhtiöt aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat 200:aa henkilöä. Asiasta kertoo KPK:n päälehti Keskipohjanmaa verkkosivuillaan.

Kokonaisuudessaan tavoitteena on säästää vuositasolla 1,7 miljoonaa euroa. Säästötavoitteisiin päästäkseen yhtiö saattaa vähentää jopa 15 henkilötyövuoden verran työvoimaa. Mahdolliset vähennykset voivat johtaa irtisanomisiin.

Keskipohjanmaa kertoo, että neuvotteluissa käsitellään myös osa-aikaistamisia, eläköitymisiä ja tehtävämuutoksia sekä muita säästötoimenpiteitä. Tarkasteltavina ovat myös painettujen lehtien ilmestymispäivät.

Yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteena on turvata mediatalon toiminta myös tulevina vuosina.

Yhteistoimintaneuvottelut koskevat KPK Yhtiöt Oyj:tä lukuun ottamatta KP Jakelua ja KPK Digi -liiketoimintayksikköä. Yt-neuvottelut koskevat myös Lipputoimisto Oy:tä. 

KPK-konsernissa työskentelee kaikkiaan noin 250 henkilöä, ja sen liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa.

Keskipohjanmaan lisäksi KPK julkaisee useita paikallislehtiä Keskipohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan alueella.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

15:20
Putin saapui Berliiniin Libya-huippukokukseen – Suurvallat yrittävät ratkoa Libyan pitkittynyttä sisällissotaa, joka uhkaa maan öljynvientiä
15:17
Arvio: Dream Theaterille enemmän on aina enemmän – fanit ottivat progressiivisen metallin suurnimen vastaan avosylin Oulussa, mutta yhtyeen maratonmittaisessa keikassa oli paljon parantamisen varaa Tilaajille
15:12
Kuvagalleria: Progressiivisen metallin suurnimi Dream Theater vieraili ensimmäistä kertaa Oulussa
14:57
Mitä ihmettä – Suomessa rekisteröitiin joulukuussa uusia henkilöautoja 33,2 prosenttia edellisvuotta enemmän
14:29
Vegaaniruuan tarjoamisessa päiväkodeissa suuria vaihteluita Suomen sisällä – Helsingissä perheet voivat ilmoittaa syövänsä vain vegaaniruokaa, Oulussa tällaista vaihtoehtoa ei ole
14:03
Johaug tuplasi etumatkansa ja juhli voittoa – Pärmäkoski ei pysynyt Östbergin kyydissä
12:19
Mies laittoi toisen miehen kuvan Facebook-ryhmään ja väitti sarjakuristajaksi – Rovaniemen hovioikeus tuomitsi maksamaan sakkoja ja korvauksia
133
Kysyimme, onko työaika Suomessa liian lyhyt – "Vastaus riippuu paljon siitä, minkälaisesta työstä puhutaan"
53
Pimeät katuvalot ovat kulkijoiden riesana Oulussa – ledeissä ongelmia aiheuttaa lamppujen huolto
24
Mikko Rautalin opettaa nuoria sairaalakoulussa – Aknestikin ex-rumpali antaa kaikille perheille yhden vinkin: "Voisi olla ihan hyvä, että kotona keitetään pottuja neljän aikaan"
24
Oululaiset eivät ole ottaneet kultuuripääkaupunkihanketta omakseen Lukijalta
20
Harry ja Meghan menettävät kuninkaalliset tittelinsä eivätkä saa enää valtion varoja – Kuningatar Elisabet: "Tuen heidän toivettaan itsenäisemmästä elämästä"
17
Kärpät palasi voittojen tielle, mutta Ässät järjesti Porissa hikisen ja stressitasoja nostaneen puhteen – ykkösnyrkki piti vieraat pelissä mukana, Kristof ja Koblizek voittolaukauskilpailun sankarit
14
IS: Elisan pu­he­lin­myy­jät va­leh­te­li­vat asiak­kail­le – Yhtiön kä­si­tyk­sen mukaan käy­tän­tö oli pe­siy­ty­nyt ty­tär­yh­tiön Enia Oy:n Poh­jois-Suo­men myyn­ti­yk­sik­köön

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hallitus suunnittelee uutta aktiivimallia

136 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ei ihan normaali nainen, enkä sellaista kaipaa

Tuskin susta on miehetkään kiinnostuneet. Lue lisää...
Late vanahana

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image