Talous

Koneen suomalaista yri­tys­his­to­ri­aa tekevä kauppa entistä lähempänä – Esimerkit varoittavat: Saksassa luutiminen voi käydä kalliiksi ja mainehaitta syntyä äkisti

Kone kurkottaa kansainvälisessä hissibisneksessä yhä korkeammalle. Ostotarjous Thyssenkruppin hissiliiketoiminnasta on tehty. KUVA: Joel Maisalmi
Talous 29.1.2020 17:57
Virpi Niemistö

Vuosituhannen vaihteessa Stora Enso teki noin 2,5 miljardin euron tappiolliset Consolidated Papers -paperikonekaupat Pohjois-Amerikassa ja Sonera haihdutti yli neljä miljardia ilmaan Saksan umts-toimilupaostoissa.

Suomalaisyritysten maailmanvalloituksesta pälkähtää ensimmäisenä mieleen nämä surulliset tarinat.

Se on kuitenkin vain kolikon toinen puoli.

Hissijätti Kone vahvisti tiistaina, että se on tehnyt tarjouksen Thyssenkruppin hissiliiketoiminnasta. Uutistoimistojen Bloombergin ja Reutersin mukaan Koneen ja CVC Capital Partnersin tekemä tarjous olisi noin 17 miljardia euroa.

Jos kauppa toteutuu, se yltää Suomen taloushistorian suurimmaksi yrityskaupaksi ohi Nokian lähes 16 miljardin euron Alcatel-Lucentin oston vuonna 2015.

– Koneelta löytyy historiastaankin onnistuneita kauppoja maailmalta, muistuttaa Helsingin yliopiston yrityshistorian professori Niklas Jensen-Eriksen.

Nahanluontia onnistuneilla kaupoilla

Yhtiön läpimurto kansainvälisille areenoille alkoi vuonna 1968, kun se hankki ruotsalaisen Asean hissiliiketoiminnan.

Sen jälkeen Kone on ostanut maailmalta hissivalmistajista muun muassa Westinghousen 1970-luvulla ja Montgomery Elevator Companyn 1990-luvulla.

Jensen-Eriksen nostaa esimerkiksi suomalaisten onnistuneista ulkomaan kaupoista myös sen, kun Nokia osti 1,7 miljardilla Siemensin koko osuuden Nokia Siemens Networksista vuonna 2013.

– Vaikeuksissa olevasta matkapuhelinbisneksestään Nokia pääsi eroon myymällä sen Microsoftille. Näillä kaupoilla luotiin nykyisen verkko-Nokian perusta. Sen jälkeenkin yrityksellä on toki riittänyt tekemistä pärjätäkseen.

Saksassa luutiminen voi käydä kalliiksi

Toisaalta Jensen-Eriksen muistuttaa, että maailmanvalloitus sisältää aina riskin yritykselle.

Thyssenkrupp-kaupassakin voi syntyä vielä tarjouskilpailua, jolloin hinta nousee. Loppujen lopuksi voi käydä ilmi, että onkin maksettu liikaa.

Bloombergin mukaan Kone olisi luvannut jo tarjouksessaan kantaa vastuun mahdollisista kilpailuviranomaisten linjauksista kaupalle aiheutuvista riskeistä.

Suomalainen energiayhtiö Fortum taas teki lukujen valossa hyvät kaupat saksalaisesta Uniperistä. Nyt se on joutunut Saksassa osalliseksi energiapoliittiseen kiistelyyn, mistä voi aiheutua yritykselle massiivinen mainehaitta.

Saksa voi yllättää Koneenkin, jos se lähtee fuusion jälkeen hakemaan henkilöstösäästöjä.

– Yleensä kun Saksasta hankittu jotakin, ja sitten kun on haluttu lähteä luutimaan, niin vahvat liitot ovat aika äkkiä vastassa. Kalliiksi se on ainakin perinteisesti on tullut, Inderesin analyytikko Erkki Vesola totesi Lännen Medialle heinäkuussa (11.7.).

Hehkutusta myös alkuvaiheessa

Vaikka yritysten epäonnistumiset nousisivat päällimmäiseksi puheenaiheeksi, Suomessa osataan hehkuttaa myös maailmanvalloitukseen lähtemisen vaihetta.

Jensen-Eriksen kertoo mediakonserni Sanomasta.

– Ensin esille nousi lähtö Hollannin aikakauslehti- ja televisiotoimintabisneksiin, myöhemmin näiden epäonnistuminen ja niistä kirjatut tappiot.

Yhteensä yli 170 000 hissiä ja liukuporrasta

Hissejä ja liukuportaita valmistava Kone on nousi viime keväänä Suomen arvokkaimmaksi yritykseksi. Koneen markkina-arvo pörssissä on yli 30 miljardia euroa.

Työntekijöitä yhtiöllä on maailmanlaajuisesti noin 60 000.

Kone valmisti vuonna 2019 yhteensä noin 173 000 hissiä ja liukuporrasta eri puolille maailmaa.

Koneen toimitusjohtaja on Henrik Ehrnrooth ja hallituksen puheenjohtajana toimii yhtiön pääomistaja Antti Herlin.

Olisi ykkönen

Koneen ja Thyssenkruppin hissiliiketoiminnan mahdollinen yhdistäminen nostaisi yhtiön alan ehdottomaksi ykköseksi.

Koneen ja Thyssenkruppin lisäksi hissialan isoja tekijöitä maailmanlaajuisesti tällä hetkellä ovat Otis, Mitsubishi Electric ja Schindler.

MAINOS

Kommentoi

Vain illuminatipankkiirit voittavat. Globalismihan tarkoittaa juuri kansallisten yritysten siirtämistä korpporaatioiten hallintaan. Se on ikävää vain, että suomalaiset globalistit omatoimisesti hävittävät suomalaista omaisuutta. Poliittinen muisti niin kuin taloudellinen on todella lyhyt. Kukaan ei enää muistele Postipankin sekoilua USA markkinoila, missä kokemattomilla suomalaispelureilla pyyhittin pöytää muutaman sadan miljoonan arvosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jukka Härmälän ollessa Stora Enson toimitusjohtajana ostettiin Pohjois-Amerikasta paperikoneita. Vähän myöhemmin niistä jouduttiin luopumaan ja tappiota tuli 2,5 miljardia euroa. Nyt miehelle maksetaan n. 60 tuhatta euroa eläkettä joka kuukausi. Eikö olisi eläke katto paikallaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uniper oli hyvä kauppa. Fortumille tuli vesivoimaa omistukseen enemmän kuin mitä koko Suomessa yhteensä on. Kannattaa tutkia taustat eikä kuunnella muutamaa aktivistia joilla on aina omat agendat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehkä thyssenin hisseissä onkin hiilellä toimiva höyrykone ja suomalaiset tyhmät ei ole sitä havainneet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitkä esimerkit? Millä tavalla tämä muistuttaa muita kauppoja? Hieman pitemmälle menevää analyysia, kiitos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ach so. Jos luutiminen Saksassa meinaa käydä kalliiksi, niin Suomessa se on halpaa, natürlich meine Damen und Herrn . Vink vink äänruutit ja kumppanit. Hissi vie ja osinko tuo.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaarana on ettei kävisi Soneran tapaan joka kävi ostamassa Saksasta ilmaa joka oli sitten sen firman loppu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

6:36
Oululaisen lähiöpubin omistajat harjoittivat alkoholin ohimyyntiä eivätkä merkinneet omia juomia kirjanpitoon – käräjäoikeus tuomitsi ehdolliseen vankeuteen
6:00
Kysyimme Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien paikallisyhdistysten uusilta puheenjohtajilta, miten he aikovat toimia luottamustoimessaan Kaupallinen yhteistyö
6:00
Karjasillan asemakaavamuutosta vauhditettava – tilanne on kohtuuton alueella asuville ja sinne kodin haluaville Lukijalta
6:00
Talvilomaksi lumen keskelle? Useassa hiihtokeskuksessa on vielä tilaa, mutta kannattaa olla nopea Tilaajille
24.2.
Janne Kuokkanen joutui kauppatavaraksi – Oulunsalon kasvatti vaihtaa maisemaa päittäin Sami Vatasen kanssa
24.2.
Valtuustoaloite: Yksityisteiden aurausurakoinnit yhtenäisempään kilpailutukseen
24.2.
Tshernobyl näkyy yhä Perämeren pohjassa: raskasmetallien pitoisuudet ovat laskeneet jo montakymmentä vuotta – "Jotakin ollaan merialueilla tehty oikein" Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

211 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Lentoaseman vastuu koronaviruksen tarttumisessa

tuo korona virus hysteria ampuu yli ja kovasti enemmän tappaa normaali infulenssa kausi ihmisiä.pitäs kävellä suojain s... Lue lisää...
jyväjemmar

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image