Talous

Kone vähentää 450 työpaikkaa eri puolilla maailmaa

Talous 17.3.2005 15:58
STT

Hissi- ja liukuporrasyhtiö Kone vähentää Euroopasta ja Yhdysvalloista yhteensä 450 työpaikkaa. Syynä ovat yhtiön laatimat tehostustoimet, joihin kuuluu muun muassa liukuportaiden standardivalmistuksen siirtäminen halvemman työvoiman perässä Kiinaan.

Saksan Hattingenissa Kone lakkauttaa tänä vuonna liukuporrastehtaan, mikä vaikuttaa 300 henkilön työsuhteeseen.

Britanniassa vaakalaudalla on 95 työpaikkaa. Loput uhatuista työpaikoista ovat Suomessa ja Yhdysvalloissa. Kone tavoittelee toimilla lähes 30 miljoonan euron vuotuista parannusta liikevoittoon.

Kone arvioi, että Hyvinkään tehtaalta vähenee 13 työpaikkaa, kun Hyvinkäältä siirtyy hissiovituotantoa Tsekkiin.

Hissien nostokoneistojen tuotannon Kone siirtää Hämeenlinnasta Hyvinkäälle ja samalla nykyiselle henkilöstölle esitetään siirtymistä Hyvinkäälle.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Satakunnan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Tornio, Enontekiö ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton vastustus hiipuu

217 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mansikka maalle töihin?

Vai halventava kirjoitus? Suorastaan rikastuttava kirjoitus tuo oli. 17E/h. Se on nuorelle hyvä palkka. Ota laiska neuvo... Lue lisää...
Roverauta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image