Talous

Kesko teki kaikkien aikojen parhaimman tuloksensa – myös ruoan verkkokauppa kasvoi

"Merkittävä osa kaupoistamme on uudistettu sekä valikoimiltaan että ilmeeltään, ja tämä työ jatkuu alkaneena vuonna. Myös ruoan verkkokauppamme vahva kasvu jatkui ja verkkokaupan palveluita tarjosi vuoden lopussa jo yli 150 kauppaa", Keskon pääjohtaja Mikko Helander sanoo. Arkistokuva.
Talous 6.2.2019 10:07
Ossi Rajala

Noin 1 800 kauppaa pitävä Kesko teki viime vuonna kaikkien aikojen parhaan tuloksensa. Vertailukelpoinen liikevoitto oli 332,2 miljoonaa euroa, kun se oli vuonna 2017 296,2 miljoonaa euroa.

Keskon pääjohtaja Mikko Helander korostaa asiakaslähtöisyyttä Keskon toiminnassa

– Kaikille liiketoiminnoillemme on yhteistä vahvasti asiakaslähtöinen toiminta ja erottautuminen laadulla niin kaupoissa kuin digitaalisissa kanavissa. Jatkoimme voimakasta uudistamista ja kilpailukyvyn parantamista kaikilla toimialoilla ja samalla toteutimme useita strategian mukaisia yritysostoja, hän sanoo Keskon tiedotteessa.

Keskolla on kauppoja Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Valko-Venäjällä ja Puolassa. Liikkeet ovat päivittäistavarakauppoja, rakentamisen ja talotekniikan kauppoja sekä autokauppoja.

Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän, joka on Pohjois-Euroopan kolmanneksi suurin vähittäiskauppias ja se työllistää noin 42 000 henkeä.

– Jatkoimme kauppojemme uudistuksia ja kauppakohtaisten liikeideoiden toteutusta, mikä näkyi asiakasmäärien ja asiakastyytyväisyyden selvänä kasvuna. Merkittävä osa kaupoistamme on uudistettu sekä valikoimiltaan että ilmeeltään, ja tämä työ jatkuu alkaneena vuonna. Myös ruoan verkkokauppamme vahva kasvu jatkui ja verkkokaupan palveluita tarjosi vuoden lopussa jo yli 150 kauppaa, Helander sanoo.

Autokaupan vuosi onnistui Keskon mukaan kokonaisuutena hyvin, vaikka liikevaihto laski siinä 1,8 prosenttia. Syynä laskuun oli WLTP-päästömittausmenetelmän voimaantulo Euroopassa syyskuun alussa ja siitä johtuneet autojen toimitusviiveet.

Porschen ensirekisteröinnit kasvoivat Suomessa yli 60 prosenttia ja myös SEAT:n ja Volkswagenin markkinaosuudet vahvistuivat.

– Myös näkymät alkaneelle vuodelle 2019 ovat hyvät. Kasvustrategiamme toimii ja jatkamme sen johdonmukaista toteuttamista kohti yhä vahvempaa ja asiakaslähtöisempää vähittäiskaupan yhtiötä, Helander linjaa

MAINOS

Kommentoi

Asiakaslähtöisyys??? Tosiaan, asiakkaalta nuokin eurot ovat lähtöisin.
Paljon hyvää sain aikoinani Keskolta; eka työpaikan, oman kauppapaikan ja koulutuksen kauppiaan ammattiin.
Kaikki ei elämässä vain mene, niinkuin itse suunnittelee. Kesko osoitti kuitenkin inhimillisyytensä loppuselvityksissä. Siitä olen kiitollinen.
Tämä silloinen Kesko ei ollut kuitenkaan se sama, mikä nykyään toimii tuolla nimellä. Silloin omistajina olivat kauppiaat, eivät pörssikeinottelijat. Laki vain muuttui Osakeyhtiöissä niin, että markkina oli avattava keinottelijoillekin.
Kokemukseni ovat kuitenkin Maatalouskeskon kanssa tehdystä yhteistyöstä ja sen sektorin inhimillisyydestä, ei nykyisenlaisesta Keskosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja loistava tulos näkyy tuotteiden hinnoittelun alentumisessa? Ei koskaan,valitettava tosiseikka!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tulos näkyy. Joka kylässä on marketinpitäjällä uusi premium-luokan auto jo muutaman viikon luluttua kauppiasuran alkamisesta. Tulos rosvotaan tuottajilta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kukahan alkais myymään ruokaa ilman maksimaalista voitontavoittelua. Siinä tuottajakin saisi sille kuuluvan osuuden

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

7:14
Urkujen soittaminen ei katso ikää – oululainen Emilia Soranta vetää pilottiprojektia, jossa hän opettaa urkujen soittoa lapsille
7:00
Juha Itkonen tapaa artisteja uudessa ohjelmassa: "Omalta osaltani rocktähteys jäi haaveeksi, mutta niin oli hyvä"
7:00
Teknologia-ala kaipaa naisia, mutta tyttöjen kiinnostus lopahtaa jo yläkoulussa – teknologiateollisuus kertoo, miten naisten osuus alalla saadaan nousuun
7:00
Päivän leffapoiminnat: Tohtori Douglasin elämä järkkyy, kun tytär kidnapataan
7:00
Kuka vain voi ostaa yksityishenkilöiden tuottamia elämyksiä Airbnb-sivuston kautta – kenelle kuuluu vastuu, jos matkailijalle sattuu jotain? Tilaajille
6:34
Ruoka-avun jakajien käytännöt taustojen kyselemisestä vaihtelevat Oulussa: "Jos hakee seitsemänä päivänä viikossa kassillisen, voimme kysyä, onko tarve todellinen"
6:00
Oulu muuttuu ja kaupunkiin tulee uusia maamerkkejä – Pikisaaressa katseen vangitsee entinen konepajan konttorirakennus: "Tuo tarvitsisi maalia pintaansa, vaikka on se kyllä hieno" Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on aluksi paikoin huono Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa tienpintojen jäätymisen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä Kainuun maakunnassa sekä Pudasjärven, Taivalkoskosken ja Kuusamon kunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

takuueläke

Takuueläke on heille joita ei työnteko ole huvittanut.Vapaa matkustajia kyllä riittää. Lue lisää...
Löpö

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

15.10.

Fingerpori

15.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image