Talous

Kemijärven biojalostamo sai ym­pä­ris­tö­lu­van – lähes miljardin euron tehdashanke otti askeleen eteenpäin

Talous 12.6.2019 19:23 | Päivitetty 12.6.2019 20:22
STT

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt ympäristö- ja vesitalousluvan Boreal Biorefin Kemijärven biojalostamolle. Asian vahvisti aluehallintoviraston lupajaoston puheenjohtaja Erkki Kantola STT:lle keskiviikkona.

Päätös ympäristöluvasta tulee julkiseksi perjantaina.

Boreal Biorefin toimitusjohtaja Heikki Nivala kuvailee ympäristöluvan saamista suureksi askeleeksi hankkeessa.

–  Se on meille tosi tärkeä ja iso juttu. Ympäristölupa ratkaisee niin monta asiaa. Euroopassa ja Pohjoismaissa prosessit ovat menneet vaikeiksi, ja ympäristölupa on monessa asiassa se, joka tekee investoinneista vaikeita, Nivala sanoo STT:lle.

Tehtaan vuosittaisen tuotantomäärän on arvioitu olevan 500  000 tonnia, pääosin sellua Kiinan pehmopaperimarkkinoille. Tehtaassa on määrä valmistaa myös kankaisiin käytettävää liukosellua, mikrokiteistä selluloosaa esimerkiksi lääketeollisuuden tarpeisiin sekä mäntyöljyä.

Biojalostamon on arvioitu käyttävän vuosittain 2,8 miljoonaa kuutiometriä puuta. Nivalan mukaan puu aiotaan hankkia Suomesta. Päähankinta-alue on Itä-Lapin alue, Koillismaa sekä Keski- ja Ylä-Lappi.

Ympäristölupa käydään läpi tarkasti

Kemijärven biojalostamon toteutuminen otti harppauksen eteenpäin viime vuonna, kun kiinalainen sijoitusyhtiö Shanying osti enemmistön biojalostamosta. Kiinalaisyhtiö on tehtaan operatiivinen kumppani ja tuleva tuotteiden ostaja.

Nivala on haluton arvioimaan tehtaan aikatauluja. Hänen mukaansa seuraavaksi viimeistellään laite- ja urakointisopimukset ja käydään ympäristölupaa läpi.

–  Käsitykseni mukaan päästöehdot ovat kireämmät kuin olimme hakeneet, joten joudumme tarkastamaan laitetoimittajien kanssa, pääsemmekö nykyisillä suunnitelmilla päästöehtoihin.

Myös Shanyingin päässä ympäristölupaa tavataan tarkoin ennen kuin lopullinen rahoitussopimus allekirjoitetaan. Biojalostamohankkeen kokonaisinvestoinniksi on arvioitu 950 miljoonaa euroa.

–  Eiväthän tämän kokoisessa investoinnissa rahoituspäätökset ole muodollisia. Investoijat ja lainoittajat tutkivat kyllä tarkkaan ympäristöluvan ja siihen liittyvät ehdot, Nivala toteaa.

Työllisyysvaikutus yli tuhat henkilötyövuotta

Boreal Bioref arvioi verkkosivuillaan, että biojalostamo työllistää käynnissä ollessaan arviolta vajaa parisataa henkeä, ja kokonaistyöllisyysvaikutus on noin 1  100 henkilötyövuotta.

Tehtaan rakennusvaiheessa töissä on arvioitu olevan enimmillään lähes 3  000 henkeä.

Biojalostamohankkeen nokkamieheksi ryhtynyt Shanying on Kiinassa merkittävä pakkauspaperin ja pahvin tuottaja. Yhtiö osti viime vuonna ruotsalaisen Nordic Paper -yhtiön, joka valmistaa erikoissellua ja paperia. Nykyään Shanyingin vuosituotanto on yli kolme miljoonaa tonnia paperia ja miljardi neliömetriä levyä ja kartonkia.

Biojalostamohankkeessa on Boreal Biorefin lisäksi mukana kiinalainen valtionyhtiö China CAMC Engineering (CAMCE).

Lisätty juttuun tietoa kello 20.22.

MAINOS

Kommentoi

Sitä sitä on ihmetelty että kun entisetki saasteet on puhistamatta niin lähes samalle porukalle jo luvattiin uus sotkemislupa! Onkohan niillä luvilla muuta kun virkamiesten egon kannalta merkitystä? Mitä Kantola tähän vastais, joka näitä lupia ilmeisesti myöntää?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lapissa on satoja tuhansia hehtaareja nuoria metsiä, jotka huutavat harventamista. Ne muuttuvat hiilinieluista päästölähteiksi ilman harvennuspuun ostajaa. Harventamattomista metsistä on turha haikailla tukkia hiilinieluihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tiukemmat ehdot kait tarkoittaa ,että
vaaditaan suljettu vesikierto ettei järvi ja joki pilaannu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On vaan pakko ihmetellä tuota Kemijärven tehtaan vastustajien tapaa heitellä täysin perättömiä juttuja ilmaan, jonka jälkeen joku toinen vastustaja jatkaa keskustelua mukamas faktana.
Jos ei ymmärrä sitä, että metsä tarvitsee kasvatusta ja harvennusta, niin silloin kannattaisi jättää se kommentointikin niille, jotka kantavat vastuuta siitä, että metsiä hoidetaan ja maahamme tulee töitä, sekä tulevaisuutta.
Millä ihmeellä te elättäisitte Kemijärvellä asuvat ihmiset, jos ainoat työpaikat olisivat kaupungin leivissä ja seurakunnassa?
Ei palveluiden tuottaminen toinen toiselle ja sitten muutama työtön luonnonsuojelija pysty tuottamaan sitä hyvää, millä yhteiskuntaa pidettäisiin yllä.
Kemijärven biotuotetehdas ja joku kaivos ovat niin kaukaa haettuja asioita, että on pakko ihmetellä.
Toivottavasti kahdessa vuodessa ei ole suhmuroitu asioita siten, että lupa myönnetään, mutta ehdot tehdään sellaisiksi, ettei tehdasta voida rakentaa kannattavaksi.
Miettikää hyvät ihmiset sitä, kuinka haukutte niitä, jotka haluavat tehdä toimeentuloa Kemijärvelle!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Ei palveluiden tuottaminen toinen toiselle ja sitten muutama työtön luonnonsuojelija pysty tuottamaan sitä hyvää, millä yhteiskuntaa pidettäisiin yllä."

Niin, me myydää Kiinaan paskapaperia ja vastaavasti Kiinasta roudataan elektroniikkaromua meille. Pysyykö molemmat yhteiskunnat pystyssä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tottakai lupa tuli kun Kantola niin blokkas.Tainnee olla sama Kantola? joka on MOT ohjelman mukaan suhmuroinut jätelupia ulkolaisille kaivosyhtiöille jotka saavat sotke miten haluavat vesiämme kuten paikalliset ihmisetkin ovat sen luonnosta todenneet. Läntisissä sivistysmaissa ei tulis kuuloonkaan antaa lupia näin hatarin perustein. Kyllähän Kiinalaisille kelpaa kun ovat oman maansa saastuttaneet ilmaaa myöten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lisätään kaikkien sellutehtaiden ja muidenkin eteen sana bio, niin ympäristömme vihertyy ja puhdistuu.
Kokeillaanpa: Bio kivihiilivoimalaitos, bio Fennovoima, bio turpeenpolttolaitos. Se toimii!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kuvitella erään haittapuolueen kansanedustajien ilmeet, kun biotehdasta pukkaa ovista ja ikkunoista. Mutku se hiilinielujutska ilmaston niinqu lämpeneminen ja silleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kauanpa käsittely kestikin näin tärkeän hankkeen osalta ! Pari vuotta AVI:ssa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kaikki hyöty+voitot kiinaan suomeen ja Kemijärvelle vain laskut maksettaviksi.. 0 euroo tuloja paitsi osakkeen omistajille..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Milloin aletaan rakentamaan? Puuta kasvaa koko ajan, ja eihän ne pelkästään lapista tule. Työntekijäthän tulee pääosin sieltä, joten hyvä uutinen. Kemin projekti myös nopeasti tekoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno sana tuo bio.
Tuotteet jokseenkin samoja kuin Ouluyhtiöllä muttei mäntysaippuaa ja -tärpättiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Järjetöntä touhua. Lapin hidaskasvuiset metsät hakataan vessapaperiksi Kiinaan. Vientituotteen pitäisi olla Lapin ainutlaatuinen luonto ja koskemattomien erämaiden hiljaisuus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei sinunkaan takia kannatte Lapin luontoa pilata tule tänne etelhän täällä on jo muutkin senperän työhaluiset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

9:50
Vanhan laivanhylyn kappaleet lähtivät rekalla Oulusta etelään kunnostettaviksi – paluu koittaa vuoden tai kahden päästä Pohjois-Pohjanmaan museoon ja hotelli Radissonin tiloihin
8:47
Amnesty: Siirtotyöläiset Qatarissa kuukausia ilman palkkaa – MM-kisojen rakennustöiden kuolonuhrit ja boikotit eivät ole vaikuttaneet epäkohtiin
8:00
Näin syntyvät kasvissyöjän kampasimpukat – Herkuttele hyvin myös pihlajanmarjoilla, palsternakalla ja syyssipuleilla Tilaajille
8:00
Sofi Oksasen odotettu uutuusromaani kertoo rumasta bisneksestä – kävimme kirjailijan kanssa hedelmöitysturismin tapahtumapaikoilla Ukrainan suljetussa kaupungissa Tilaajille
7:00
Kalen! kalluppi: Näytäkkö nää hyvältä?
7:00
Uotinen johdattaa sinkut pöytään – sokkotreffeillä vaivaava jännitys välittyy kotikatsomoon
7:00
Päivän leffapoiminnat: Kookospähkinälaukkaa päin historiaa – Monty Pythonin elokuva tipauttaa katsojan jakkaralta
41
Sekasyöjälle on tarjolla helppoja keinoja vähentää lihan osuutta ruokavaliossaan – katso tästä kotitalousopettajan vinkit
29
Caruna nostaa sähkönsiirtomaksuja lähes neljä prosenttia, Omakotiliitto pöyristyi: ”Eikö verkkoyhtiöille mikään riitä?"
20
Korkeiden talojen ja pienten asuntojen rakentaminen johtaa siihen, että Oulun väestörakenne muuttuu yksipuoliseksi Lukijalta
19
Harvalukuiselle yleisölle virkamiesmäinen esitys – Kärppien nihkeän voiton pääarkkitehti Heshka selitteli vaikeaa alkua: ”Jokainen joukkue tulee pelaamaan tänne aina täysillä”
17
Toimittaja Sanna Ukkola irtisanoutui Yleltä, ilmoitti päätöksestään Twitterissä
11
Näin budjetti vaikuttaa arkeesi: Keskituloisen palkasta tippuu 160 euroa, autoilu kallistuu ja kotitalousvähennys laskee
7
Uskomaton ihmenousu! Suomen lentopallomaajoukkue taisteli lähes toivottomasta tilanteesta tiensä EM-kisojen neljännesvälieriin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Eurojackpot voittaja osti Toyota yariksen

Kerran olen toyotan koeajanut ja jäi myös viimeiseksi. Miksi noin huonoja autoja edes tehdään. Lue lisää...
Jalmari100

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image