Talous

Kauppuri 5 avaa ravintolan Tampereelle – "Tampereen Kaup­pu­ris­sa­kin puhutaan oulua"

Kauppuri 5 avaa kevään aikana uuden ravintolan Tampereella. KUVA: Maiju Pohjanheimo
Talous 26.1.2018 14:31
Anna Leinonen

Oululainen Kauppuri 5 laajentaa toimintaansa ja avaa ravintolan Tampereelle.

– Sinne tulee sama ruokalista, mikä Oulussakin on. Myös osa Oulun henkilökunnasta muuttaa Tampereelle. Tampereen Kauppurissakin puhutaan siis oulua, ravintoloitsija Aki Mursu kertoo.

Kauppuri 5 tulee Tampereella aivan Ihku-yökerhon viereen.

– Kummallakin on omat ulko-ovet, mutta sisäkautta pääsee suoraan Ihkusta Kauppuriin.

Kauppuri saa Tampereen tilat haltuunsa maaliskuun alussa, minkä jälkeen alkavat uuden ravintolan rakennustyöt. Tämän hetken tavoitteena on, että Tampereen ravintola avaisi ovensa maaliskuun lopussa.

Tampereen Kauppurista tulee huomattavasti Oulun ravintolaa suurempi. Sinne tulee noin 75 asiakaspaikkaa. Henkilökuntaa on 10–15.

Mursu sanoo, että toiminnan laajentaminen Tampereelle on hänen pitkäaikainen haaveensa. Kyseessä on selvästi isompi kaupunki kuin Oulu mutta pienempi kuin Helsinki.

– Tampere on Helsinkiä järjevämpi paikka lähteä kokeilemaan siipiään.

Mursun mukaan Tampereella myös suhtaudutaan hyvin yksityisiin ravintoloihin.

Muita laajennussuunnitelmia Mursulla ei vielä ole. Hän kertoo asuvansa jatkossakin Oulussa mutta työskentelevänsä kuukausittain myös Tampereella.

Kalevan lukijat valitsivat Kauppuri 5:n Oulun parhaaksi burgeripaikaksi reilut kolme vuotta sitten pidetyssä äänestyksessä.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (42)

"Kyllähän tuolla kauppurissa mieluusti kävis , muttei kiinnosta lähtä tuulikaappiin jonottaan...."

Minä olen loppuvuonna käynyt ensimmäistä kertaa Oulussa, pikkujouluaikaan, ja minulle paikallinen suositteli Kauppuria. Kävelin ovesta sisään ja tiskille, lauantai-illalla noin seitsemän aikoihin. Olihan se täynnä, mutta kyllä sinne mahtui...

Olisi ollut kyllä pienen jonottamisen arvoistakin, ja oletan, että tästä syystä myös muutama jäi ihan suosiolla siihen hetkeksi paikkaansa odottelemaan. Jotenkin olettaisin myös, että moni paikallinen ottaa tuolta hampparin mukaan ja syö kotona?

Tampere on minua huomattavasti lähempänä, joten uutinen otetaan Porissa ilolla vastaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Avatkaa siellä myös oululainen patio. Olisi ihmettelemistä manselaisilla, kun ovat tottuneet terasseihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Chilin ystävänä ja Kauppurin pitkäaikaisena asiakkaana yllätyin toden teolla, kun pyysin wingsien kylkeen tulisimman mahdollisen kastikkeen. Sain sitten Carolina Reaper -kastikkeen, joka veti kyllä suun niin muikealle ettei aikoihin oo eletty. Hieno uutuus!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

reapperi on täälläkin vakiosoosi sipalirenkaille, potkii!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuleeko Tampereellekkin taulu jossa kehotetaan pysymään vasemmalla jonossa? Historiasta löytyy tuolle vastaus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jäi ehkä mielestäni polkemaan paikallaan täällä, kun eivät laajentaneet tilojaan. Kauppuerinkatu viiskö on Tampereellakin osoite? ;)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tekisivät Ouluunkin semmosen paikan mihin mahtuu sisään... Kyllähän tuolla kauppurissa mieluusti kävis , muttei kiinnosta lähtä tuulikaappiin jonottaan....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kauppuri oli ennen Oulun 1burgeri paikka mutta paikan laatu on laskenut viimesen 2vuoden aikana rajusti. Roosters vie nyt Oulussa 1 tittelin mitä hamppareihin tulee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ei ole. Sama laatu ollut vuodesta toiseen. kävin viimevuonna toistakymmentä kertaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ainakin eilen sain ihan lämpimän burgerin ja kun muistelee niin aina se se on hyvää ja lämmin.
Kauppurin palvelu on heidän tyyliään, itse olen sitä mieltä se on kertoo että olet tervetullut ja aina olen saanut hyvää palvelua omalla kauppuri höysteellä ihan sama kuka siellä on tiskin takana ja se sopii minulle vaikka olen ujohko ja introvertti nainen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvää burgeria joka kerta, ja todella hyvää asiakaspalvelua. Menen jatkossakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun Kauppuri kyllä aivan säälittävän kokoinen, saisi täälläkin laajentaa hieman. Edes sisään mahu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Asukasluku jossa mukana puoli P-Pohjanmaata ei kerro kaikkea, Tampereen vertaaminen Ouluun (varsinkin keskusta-alueen) on sama kuin vertais Oulua Haukiputaaseen...Tampere on iso kaupunki, ihmiset kaupunkilaisia - Oulu näyttää pikkukaupungilta, siinä on pikkukaupungin henki, asukkaat P-Suomen alueelta maaltamuuttaneita...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vai saman kokoinen, heh - Tampereen asemakaava-alue on monta krt Oulun vastaavaa laajempi, Tampereen asemakaava-alueen talot on noin 3 x Oulun vastaavia suurempia/korkeampia - puhutaan ihan eri asioista, eri kaupungeista...Oulun rautatieasema vrt. Treen matkakeskus - heheh, käveleppäs Treen Hämeenkatu päästä päähän ja sitten Oulun - öh oh, joku Uusikatu ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (42)

Uutisvirta

22:31
Valtuustoaloite: Yksityisteiden aurausurakoinnit yhtenäisempään kilpailutukseen
22:31
Janne Kuokkanen joutui kauppatavaraksi – Oulunsalon kasvatti vaihtaa maisemaa päittäin Sami Vatasen kanssa
21:25
Tshernobyl näkyy yhä Perämeren pohjassa: raskasmetallien pitoisuudet ovat laskeneet jo montakymmentä vuotta – "Jotakin ollaan merialueilla tehty oikein" Tilaajille
21:21
Uusi Oulun kaupunginvaltuuston kokoussali herätti ihastusta valtuutetuissa – Teatterin Pikisalissa riitti tilaa ja happea hengitettäväksi
20:48
Hildur Larsson ikuisti Lappia upeisiin kuviin yli sata vuotta sitten – tekoälyn ansiosta ne loistavat nyt myös väreissä Tilaajille
20:40
Jesse Puljujärven esimerkki houkuttaa – jääpallo ja jääkiekko sopivat yhteen ja tekivät yhteistyötä Oulussa pidetyssä turnauksessa Tilaajille
20:36
Sodankylässä on kolmannes koko maan malminetsinnästä – etsintäinvestoinnit ovat 20–25 miljoonaa euroa ja maanomistajakorvaukset yli miljoona euroa Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.
Ajokeli on huono seuraavissa Lapin kunnissa: Sodankylä, Savukoski ja Inari lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

215 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi Bemari ja Mersu ruostuu?🤧

Siksi ne ruostuu kun minä ostan ne uutena ja ajan 3-vuotta tekemättä niihin yhtään mitään muuta huoltoa kuin öljynvaihdo... Lue lisää...
byyyyyt

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image