Talous

Kauppasota tuo hermoilua pörsseihin - Kiina uhkaa USA:ta vas­ta­toi­mil­la, jos uudet tullit toteutuvat

Talous 11.7.2018 2:15 | Päivitetty 11.7.2018 13:11
STT

Yhdysvaltojen aloittama kauppasota on aiheuttanut hermoilua Euroopan ja Aasian pörsseissä. Puoliltapäivin Helsingin pörssissä oltiin noin 1,1 prosentin laskussa. Teräsyhtiöt SSAB ja Outokumpu olivat noin 3 prosenttia miinuksella.

Keskiviikon vastaisena yönä kerrottiin, että Yhdysvalloilla on lista uusista kiinalaistuotteista, joille se uhkaa asettaa tuontitulleja. Listan tuotteita tuodaan Yhdysvaltoihin vuosittain 200 miljardilla dollarilla eli noin 170 miljardilla eurolla. Uudet tullit voivat tulla voimaan aikaisintaan syyskuussa.

Kiina on ilmoittanut ryhtyvänsä vastatoimiin, mikäli Yhdysvallat toteuttaa uhkauksensa uusista tulleista.

Kyse on uusimmasta käänteestä kauppasodassa, johon Yhdysvallat ja Kiina ovat ajautuneet Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin aloitteesta. Kiina on sanonut, että laajamittaisten, molemminpuolisten vastatoimien kierre tuhoaa lopulta Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kaupan.

Kauppasodan keskellä Shanghain pörssissä nähtiin keskiviikkona laskua lähes 1,8 prosenttia, Hong Kongissa noin 1,3 prosenttia sekä Tokiossa noin 1,2 prosenttia.

Niin ikään Tukholman, Lontoon ja Frankfurtin pörsseissä lasku oli puoliltapäivin yli prosentin luokkaa.

Edelliset tullit viime perjantaina

Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen kauppasota siirtyi sanoista tekoihin perjantaina, kun Trumpin hallinnon ensimmäiset pelkästään Kiinaan kohdistuvat tuontitullit astuivat voimaan. 25 prosentin tullimaksut koskevat satoja kiinalaisia tuotteita, joita tuodaan Yhdysvaltoihin noin 34 miljardin dollarin eli noin 29 miljardin euron arvosta. Tullit kohdistuvat muun muassa kiinalaisiin koneisiin ja elektroniikkaan.

Kiina ilmoitti saman tien tuontitullien astuttua voimaan, että sen vastatoimet ovat voimassa heti. Kiina on sanonut vastatoimien olevan tismalleen yhtä suuret kuin Yhdysvaltojen tullit.

Kiinalaisten vastatullien listalla on etenkin amerikkalaisia maataloustuotteita, kuten soijapapuja, pähkinöitä ja kanankoipia.

Kiinan kauppaministeriö on myös tehnyt Maailman kauppajärjestölle WTO:lle valituksen Yhdysvaltojen toteuttamista tullikorotuksista, Kiinan uutistoimisto Xinhua kertoi perjantaina.

Kumpikin uskoo voittavansa

Trump uhkasi perjantaina ulottaa tullimaksut kaikkiaan 500 miljardin dollarin arvoiseen tuontiin Kiinasta. Trump kertoi asiasta puhuessaan kannattajilleen Montanan osavaltiossa. Summa vastaa suunnilleen Kiinan koko vientiä Yhdysvaltoihin.

Trump on vuosia syyttänyt Kiinaa Yhdysvaltojen alijäämäisestä kauppataseesta ja amerikkalaisen tietotaidon kaappaamisesta.

Kauppasodan kierroksia kiihdyttää se, että sekä Yhdysvallat että Kiina uskovat taloutensa kestävän sen kilpakumppania paremmin.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan länsiosassa, Kymenlaakson maakunnassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Koillismaata sekä Lounais-Lapissa lounaistuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hyvätuloisten asumistuki

Ei muuta, kuin ala teettämään remonttia ja palkkaa remonttia tekemään joku firma, niin saat sinäkin kotitalousvähennykse... Lue lisää...
OLD ENOUGH

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

20.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image