Talous

Kasa muis­tiin­pa­no­ja, eikä haittaa vaikka jotkut asiat ovat itsestään selviä – "Joskus se pitää vain sanoa ääneen"

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen on kokenut forum-vieras. Hän hakee tapahtumasta tukea omille ajatuksilleen ja itsensä kehittämiseen. KUVA: Joel Maisalmi
Talous 9.10.2019 18:13
Minna Akimo

Nordic Business Forum tuo lavalle puhujat, joiden anti viedään johtoryhmien palavereihin ja sitä kautta yrityksen arkeen. Keskiviikkona yleisön edessä on Applen toinen perustaja Steve Wozniak. 

Nordic Business Forumin ensimmäinen päivä on puolessa. Hetki ennen kahvitaukoa Helsingin Messukeskuksen hallissa on vielä rauhallista ja hiljaista. Odottava tunnelma rikkoutuu hetkessä tuhatpäisen yleisön purkautuessa kahvitauolle ja tapaamaan juuri itselle tärkeitä verkostoja. 

Seminaarin ensimmäisen puolipäivän aikana yleisölle on puhuttu muun muassa brändin rakentamisesta ja strategioista.

Yleisön edessä Nordic Business Forumin (NBF) vuoden puhujaksi valittu Anssi Rantanen rakensi kuvitteellisen yrityksen logon, nettisivut ja chat-robotin hetkessä.

– Kävi selväksi, miten maailma muuttuu nopeammaksi, mutta samalla Rantanen kehotti olemaan lähtemättä siihen mukaan. Että pitäisi antaa itselle aikaa ja malttaa hetki, mihin suuntaan on menossa, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen summaa kuulemaansa. 

Opit voi skaalata paikallistasolle

Kolehmainen osallistuu tapahtumaan ainakin viidettä kertaa. Viime vuonna hän oli kuulemassa erityisesti Yhdysvaltain entistä presidenttiä Barack Obamaa.

Paikallisen yrittäjäjärjestön johtajana hän sanoo saavansa sellaista sisältöä, jolla kehittää itseään ja saada näkemystä siitä, miten NBF:n kaltainen suurtapahtuma on rakennettu. Hän ottaa vaarin kaikesta siitä, minkä voi skaalata paikallistasolle.

Tämä voi tarkoittaa vaikkapa koulutustapahtumia, joista järjestön jäsenet saavat oppia. Kolehmainen laskee arvoa myös sille, että puheista saa tukea omalle ajattelulle.

– On hienoa, kun saa vahvistusta jollekin sellaiselle, jota on itsekin ajatellut. Silloin kokee olevansa oikealla tiellä, hän sanoo.

Bayerncarin toimitusjohtaja Joni Nelimarkka vieraili torstaina Nordic Business Forumissa. Hän arvostaa sitä, että samalla kerralla kuulee useita kansainvälisiä liike-elämän huippuja.

Autoliikkeessä toimitusjohtajana työskentelevä Joni Nelimarkka on Kolehmaisen kanssa samoilla linjoilla. Nelimarkka ei harmistu edes siitä, että joskus puheissa on sellaista, joka tuntuu itsestäänselvyydeltä.

– Aamupäivän aikana yksi puhujista korosti sitä, miten tärkeää työpäivän ohella on pitää pausseja. Vaikka asia on varmasti kaikille selvä, joskus sen jonkun pitää sanoa se ääneen. 

Muistiinpanot johtoryhmälle

Seinäjoella Rauhala Yhtiöiden toimitusjohtajana työskentelevä Marko Orpana sanoo, että heille kaksi päivää kestävä foorumi on koko seitsemän henkisen johtoryhmän yhteinen hengennostatustilaisuus. Se on tilaisuus olla kerrankin yhdessä ja pohtia niitä työn kehittämiseen liittyviä asioita, joihin arjessa ei riitä aikaa.

Orpana kertoo, että viime vuoden tapahtuman jälkeen heidän yrityksessään tehtiin henkilöstölle kysely, jossa haettiin vastausta siihen, miten he voisivat yhä paremmin omassa työssään.

– Me tuomme kaikki omat muistiinpanomme johtoryhmän kokoukseen ja käymme yhdessä läpi sitä, mitä täältä on jäänyt mieleen. Itselleni tärkeintä antia on kaikki, mikä liittyy henkilöstön johtamiseen. Meidän strategiamme on se, että kun henkilöstö voi hyvin, se näkyy suoraan tuloksessa, Orpana sanoo.

Joni Nelimarkka on itsekin kokenut NBF-kävijä. Orpanan lailla hän vannoo muistiinpanojen voimaan ja siihen, että kahden päivän aikana kuulluista puheista jää hihaan sellaista, jota voi soveltaa omassa työssä autoliikkeen johtajana.

– Tiedon ja puheiden lisäksi verkostoituminen on täällä tärkeää. Perinne on sekin, että teen täällä vuosittain muutaman autokaupan tässä ohessa. Itse näen, että verkostoitumisen merkitys on puolet koko tilaisuuden annista, Nelimarkka toteaa. 

Nimekkäät puhujat vetävät

Kymmenettä kertaa järjestettävä NFB on tapahtuma, jonka ohjelma rakennetaan yhden teeman ja todella nimekkäiden puhujien varaan.

Tämän vuoden tapahtuman teemaksi oli valittu kasvu, jonka kukin käsittää omalla tavallaan.

Vuosittain järjestettävä liike-elämän tapahtuma oli tänäkin vuonna loppuun myyty.

Orpanalle kasvu merkitsee sitä, että heidän henkilöstönsä voivat hyvin ja sitä kautta onnistuvat myös työssään.     Nelimarkalle kasvu tarkoittaa taas konkreettisesti kasvamista isommaksi. Hänen johtajansa autoliike on juuri muuttamassa nykyistä suurempiin tiloihin Seinäjoelle nousevan Ideaparkin yhteyteen, keskelle ostoskeskusta.

Tämän vuoden tunnetuin pääpuhuja on kansainvälinen elokuvatähti George Clooney, joka nousee yleisön eteen torstaina.

Keskiviikkona tunnetuin puhuja oli Steve Wozniak, joka tunnetaan toisena Applen perustajista. Kovat puhujat ovat myös yksi syy, miksi tuhannen ja kahden tuhannen euron arvoiset liput ovat osallistujille hintansa väärtit.

– Puhujat ovat todella kovatasoisia, kaikki kolme vakuuttavat.

– Hintakin on suhteellinen. Saman summan voisi kuluttaa viemällä johtoryhmän syömään ja juomaan. Tästä jää kuitenkin enemmän käteen, ja täällä kaikki on valmista, Marko Orpana sanoo.

MAINOS

Kommentoi

Siinähän se ympäristövastuu hienosti toteutuu ja voi tuntea itsensä tärkeäksi. Kärppäpelissäkin käymällä saa enemmän bisnesviisautta kuin tuossa foorumissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

tuollaisen kaksitonii kun antaisi tarvitseville...

elökkeestä pienestä ei tonniakaan saa kasaan alle kymmenessä vuodessa.

olivat siis pasilassa vuotuisessa herätyskokouksessa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:28
Pudasjärven lentokentän vuokraamisesta tehty päätös peruttiin – Suviseurat järjestetään alueella joka tapauksessa
13:40
Köllöttely sai riittää – ulkomailta sopimusta hamunnut Julius Junttila tuo ratkaisuvoimaa Kärppien hyökkäykseen jo torstain HIFK-ottelussa Tilaajille
13:37
Toimittajamme Etiopiassa: Niinistö vieraili paikallisessa koulussa – "Vaikka Suomi on kaukana, olemme ystäviä"
13:24
Rovaniemelle suunnitellulla miljardin euron Joulupukin valtiolla on pitkä matka tarusta todeksi – hankeyhtiöltä loppuivat rahat jo heti alussa, mutta toivoa on taas Tilaajille
13:08
Virolainen Operail aloittaa rautatiekuljetukset Suomessa – liikennealueeksi tulee koko maa
12:39
Kaksi joukkoampumista nosti tunteet pintaan väkivaltaan tottuneessa Meksikossa
12:03
Yle: Turkkilainen rahasto osti valtaosan raahelaisesta puolustustarvikkeita valmistavasta Miiluxista alkuvuodesta
90
Pohjantiellä sattui kolmen auton peräänajokolari – onnettomuus ruuhkautti aamuliikennettä
41
Kärpät helpotti CHL-putoamisen tuskaa pelaajahankinnalla – Julius Junttila palaa oululaisjoukkueen riveihin
39
Apuja ei tullut Ranskastakaan, Kärpät Skellefteå-voitosta huolimatta ulos Mestarien liigan pudotuspeleistä – Manner: ”Emme pystyneet parempaan, joten emme jatkopaikkaa ansainneetkaan”
35
Näyttelijä Joose Mikkonen vastaa Merja Larivaaran syytöksiin työpaikkakiusaamisesta Oulun Teatterissa – "Puhelun soittaja hoiti luottamustehtäviään. Asiaa ei koskaan annettu anteeksi"
20
Uusi miljoonien eurojen kädenojennus Taidetestaajille – kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset halutaan jatkossakin mukaan testaamaan taidetta
16
Suomalaisten mielestä Euroopan unionissa on hyvä olla – eniten tavalliset kansalaiset arvostavat vapaata liikkuvuutta
15
Kaivosyhtiö Latitude 66 Cobalt jätti kolme varausilmoitusta laajoista alueista Pohjois-Suomessa – yhteenlaskettu pinta-ala 3700 neliökilometriä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sinulle kovakourainen hoitaja siellä jossain

Parempaa palkkaa, niin hoitokin on parempaa. Arvostusta hoitojia kohtaan, niin se näkyy myös hoidossa. Lue lisää...
Maksakaa

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.10.

Fingerpori

16.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image