Talous

K-ryhmä selvitti: Opin­to­tu­ki­päi­vi­nä ostetaan pienpanimo-oluita ja huulipunaa – loppukuun rahapulassa opiskelija rouskuttaa keräkaalta ja hankkii eh­käi­sy­vä­li­nei­tä

K-ryhmä selvitti opiskelijoille suunnatun etuohjelmansa perusteella, mitä opiskelijat todella ostavat. Arkistokuva. KUVA: Maiju Torvinen
Talous 28.9.2018 9:35
Heikki Uusitalo

Opiskelijoiden juhlapäivä on aina kuun alussa, kun opintotuki tulee tilille. Kuun lopussa rahat ovat tiukilla. Tämä näkyy myös opiskelijoiden ostokäyttäytymisessä, kertoo K-ryhmä.

K-ryhmä selvitti opiskelijoille suunnatun etuohjelmansa perusteella, mitä opiskelijat todella ostavat.

– Opiskelijoiden toimeentulo on tiukassa. Tämä näkyy erityisesti kuun loppupuolella, jolloin opiskelijoiden ruokaostosten painopiste siirtyy vahvasti nuudelien, vihannessäilykkeiden, keräkaalin ja pikakahvin kaltaisiin tuotteisiin. Toisaalta loppukuusta valmistaudutaan myös kuun taitteen juhliin, ja esimerkiksi suuvettä ja ruusuja ostetaan enemmän, K-ryhmän asiakkuusjohtaja Outi Nylund sanoo mediatiedotteessa.

Kun opintotuki kilahtaa tilille, keräkaali vaihtuu hetkeksi esimerkiksi rypäleisiin.

Ostoskoriin löytävät tiensä myös kauneudenhoito- ja siivoustuotteet sekä kotimaiset pienpanimo-oluet.

Koriin saattaa päätyä myös muun muassa kirjolohta, parmesania ja mansikoita.

Kotimaisten pienpanimojen tuotteet näyttävät päätyvän opiskelijoiden ostoskoriin lähinnä opintukipäivän tietämillä. KUVA: Timo Annanpalo

– Opintotuen maksupäivä tuo arkeen helpotusta ja elämyksiä. Opintotuki tilillä on myös helpompi tehdä vastuullisia valintoja, ja esimerkiksi kananmunat vaihtuvat monella opiskelijalla kuun alussa luomuun. Yllättävämpi tuote on lanttu, jonka myynti kasvaa opiskelijoilla rajusti aina opintotuen maksupäivän jälkeen, Nylund kertoo.  

Näin opiskelijoiden ostot vaihtelevat kuukauden kuluessa:

- Loppukuusta opiskelijoiden ostoskoreissa kasvattavat osuuttaan muun muassa munanuudelit, vihannessäilykkeet, keräkaali, punajuuri, lenkkimakkarat, uuniperunat, tumma reikäleipä, pikakaurahiutaleet, pikakahvi, kuorruttamattomat arkikeksit, rusinat, tikkarit, suuvedet, ruusut, ehkäisytuotteet.

- Opintotuen maksupäivän jälkeen opiskelijoiden ostoskoreissa kasvattavat osuuttaan muun muassa kirjolohifile, rypäleet, parmesan, luomukananmunat, mansikka, lanttu, lohkoperunat, kokonaiset vaaleat leivät, kotimaiset pienpanimo-oluet, leivontasuklaa, cookiet, maapähkinät, kissan annospussit, askartelutarvikkeet, yleispuhdistusaineet, pyykinpesuaine, huulipunat, rajauskynät, paristot.

(K-ryhmä selvitti opiskelijoiden ostotottumuksia vertailemalla opiskelijaetuohjelmaansa liittyneiden kuukauden alkupuolen ja kuukauden loppupuolen ostoskoreja. Tarkasteluajankohtana oli lokakuu 2017–maaliskuu 2018.)

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (86)

Kaverini nosti aina opintolainan maksimissaan. Eli sillä ulkomailla parisen kuukautta. Asui kotonaan, näin 1974 yliopistolla tehtiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harmittaa kun ei iso osa meistä nuorista osaa hoitaa raha asioitaan. Kaljaa ostetaan mutta ruokaan ei jääkkään rahaa. Minä valitsin ammattikoulun, ja silloin minulle sanottiin että minusta ei tule koskaan mitään. Olisi kuulemma pitänyt mennä lukioon, ja sieltä yliopistoon/ ammattikorkeaan. Nyt olen 20v vastuullinen nuori mies, tienaan 3500€ kuussa bruttona. Alkoholia en juo humalahakuisesti juuri ollenkaan, kerta puoleen vuoteen riittää. Opiskelu aikana ei ollut varaa juoda ollenkaan! Ja silti monet tuttuni luulevat olevansa minua parempia ihmisiä, opiskellessaan yliopistossa. Samat henkilöt valittavat kun ei ole varaa maksaa laskuja tai ostaa ruokaa, mutta viinaa on juotava joka viikonloppu, ja monesti myös viikolla. "Koska se kuuluu opiskelijan elämään." Siis heittäkää hyvät opiskelijat se alkoholi pois, jos se vie rahat jostain muusta. Ja laskekaa sekä suunnitelkaa omat menonne hyvin.

Onnea ja menestystä kaikille opiskelijoille!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Äläs nyt mieltäsi pahoita siitä, että opiskelijat karkeloivat ja pitävät hauskaa viinaksia ja olusia nauttimalla! Alkoholin käyttöhän kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja opiskelijakulttuuriin aivan erityisesti. Yksi kymmenestä suomalaisesta on raitis, yhdeksän loppasuuta ei voi olla väärässä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Me keitimme pontikkaa yhteiskeittiössä Tutussa. Instrumentariumista Hämeenkadulta sai huippulaitteet tislaukselle. Ehkä joku möikin , ehkä. Iloista oli elo!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koko opintotuki on outo systeemi ja ennen opiskelut rahoitettiin lainalla sekä omalla rahalla ja niin sen pitäisi olla nytkin. Jos tuohon tukiviidakkoon vielä mennään niin asumistuki on myös järjetön koska sen takia meillä on korkeat vuokrat ja asuminen maksaa maltaita koska vuokranantajat ajattelevat, että se asukas saa ilman muuta sitä asumistukea. Voi se samainen asumistuki jopa pitää omistusasumisen hintojakin ylhäällä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Geez itse jo ajat sitten opiskelut jättäneenä ja pätkätyö-elämään siirtyneenä en enää juuri luksusta ostele ja ruusut ja ehkäisyvälineet voi huoletta jättää ostamatta kun markkina-arvo persaukisella miehellä on nolla euroa tai nolla mitä tahansa..noh sentään panostan itseeni suomalaisella halpa-oluella aina vähän väliä..eiköhän se tästä taas.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voitaisiinko huuli punan ja pien panimo oluiden myyntri kieltää opiskelijoille opintotukien maksamisen ensimmäisiksi päiviksi, jolloin opiskelijat ehtisivät tottua, että tilillä olisi rahaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyynel vierähti tätä lukiessa.

Mitä me voisimme tehdä, jotta opiskelijoilla olisi varaa herkullisiin pienpanimo-oluisiin, parmesaniin ja kirjoloheen myös kuun loppupuolella??

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei sinä auta itku markkinoilla vaan tunnustaa reilusti, että kuun loppupuolella on opiskelijoiden tyydyttävä suurpanimoitten kuraoluisiin, tarjousedamiin ja halvimpaan tonnikalamössöön!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei mitään tukia. Pankkilainaksi piti opiskella minun opiskeluaikana. Silloin en ostanut ollenkaan alkoholia , tupakasta puhumattakaan. Kaikki lomat olin töissä ja tienasin talvea varten. Onneksi pääsin kesätöihin samaan yritykseen, jossa olin ollut harjoittelemassa jo ennen opiskelua yhden vuoden. Laina jäikin siksi kohtuulliseksi, mutta maksamista siinä oli silti ihan kylliksi. Laina tuli maksettua ajallaan valmistumisen jälkeen, kun pääsin alani töihin.
Opiskelijaelämä saattaa monia houkuttaa ja helppo raha saa tekemään typeriä ostoksia. Pitäs kattoa nokkaansa pitemmälle , tulevaisuuteen. Elämästä voi nauttia ja voi pitää hauskaa muutenkin kuin kaljoittelemalla. Tähän näyttää nyt näyttävän suuntaa yliopsto-opiskleijat. Se on tervettä. Bravo!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olipa taas kerran ikävästi ja vääristävästi kirjoitettu juttu. Mustamaalaa ja tekee jokaisesta opiskelijasta todellisen idiootin. Olen itse opiskelija, ja opintotuesta jää minulle 50 euroa kuukaudessa käytettäväksi laskuihin, ruokaan ja muihin menoihin. Siksi käyn töissä opintojen ohessa. En olisi ihan Kalevasta uskonut, että tällaiseen uutisointiin lähtee mukaan. Eikö nämä höpöhöpö jutut kuulu Iltalehdille ja muille vastaaville aivottomille lehdille? No, tyhmä on se joka tämän uutisen uskoo.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuliko mieleen, että K-kaupoissa ostoksensa tekevät opiskelijat eivät välttämättä ole sieltä köyhimmästä päästä vaan esimerkiksi käyvät töissä tai käytössä on myös työssäkäyvän puolison tuloja? Jos vuokran sekä sähkö- ja puhelinlaskun jälkeen jää rahaa -150 euroa (huomaa todellakin tuo miinus summan edessä), lienee suunta Lidl tai Prisma.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä en raski 2000€/kk bruttotuloilla ostaa mitään noista opiskelijoiden alkukuun tuotteista. Opintotuet lienee siis melko hulppeat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tietäisit jos olisit joskus kokeillut. Opiskelua. Silloin sitä kaipaamaasi suurta rahaa voi saada.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinulla taitaa olla liian suuret menot. Tuollaisilla tuloilla elelee jo varsin leveästi, jos ei ole ylisuurta asuntoa, autoile tai ole lapsia. Valinnoista kiinni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aloittaja kirjoitti bruttotuloista ei netto. Kyllä tuon suuruisella (pienellä) summalla saa varsin nuukasti elää vaikka on vain normimenot, leveydestä ei ole tietokaan tuolla tasolla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No tuosta rahasta jos jää 1500€ nettona, ja siitä asumismenot pois, niin jäljelle jää tonni. Siitä tonnista pitää maksaa auton pitämiset, kaikki muut laskut, ruokamenot ja mitä menoja nyt onkaan, niin voin sanoa, että en todellakaan raski tuolla rahalla ostaa mitään kalliita pienpanimo-oluita tai juuri muitakaan listalla olleita tuotteita. Rahanhallintaongelma on lähinnä sillä , joka raskii ostaa näillä tuloluokilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (86)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sipilän ylimielisyys syöksee keskustan oppositioon!

höpöttää valheita.Suomi ei ole ollut missään vaiheessa konkurssin partaalla.Sipilä on ainoastaan saanut aikaan,köyhän ka... Lue lisää...
Älä viitsi

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.10.

Fingerpori

16.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image