Talous

Jopa 100 000 työntekijää aloitti lakon, Pohjois-Suomesta mukana useita isoja työnantajia – Teol­li­suus­lii­ton Aalto ei niele puheita suhdanteiden heik­ke­ne­mi­ses­tä

Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton neuvottelut eivät ole tuottaneet tulosta, joten laaja lakko alkoi maanantaina.
Talous 9.12.2019 8:47
Virpi Niemistö

Tänään maanantaina alkaneet laajat lakot seisauttavat työt monissa teknologiateollisuuden ja kemianalan työpaikoissa sekä sahoilla ja vaneriteollisuudessa. Keskiviikkoon saakka kestävissä lakoissa on mukana jopa 100 000 työntekijää, mikä tekee niistä viime vuosien suurimmat.

Pohjois-Suomesta mukana on useita suuria työpaikkoja, joihin lakko vaikuttaa merkittävästi. Lakonalaisiin toimipaikkoihin kuuluvat muun muassa Nokia Solutions and Networks Oy Oulussa, SSAB Raahessa, Transtech ja Valmet Automation Kajaanissa, Pölkky Oy Kuusamossa sekä Agnico Eagle Finlandin kultakaivos Kittilässä ja Kevitsan kaivos Sodankylässä.

Teollisuusliiton julistamien lakkojen vaikutus näkyy ennen kaikkea vientiteollisuudessa, jonka tärkein edustaja on Teollisuusliiton kanssa neuvotteleva Teknologiateollisuus.

Työ katkeaa esimerkiksi polttoainetuotannossa, joissakin lääkkeitä valmistavissa yhtiöissä, kaivoksissa ja useissa teknologiayrityksissä.

Tavallisille kansalaisille lakot eivät juuri näy.

Pitkittyessään ne saattavat vaikuttaa esimerkiksi joidenkin lääkkeiden saatavuuteen ja lämmitysöljyn jakeluun. Bensapumpuilla ei polttoaineyhtiöiden mukaan ole ongelmia ainakaan lakon alussa.

Teollisuusliiton lisäksi lakot koskevat myös Ammattiliitto Pron ja Ylempien toimihenkilöiden (YTN) alaisia työntekijöitä.

Rakennusliitto on kertonut tukilakostaan. Sähköliitto aloitti lakkonsa viime torstaina.

Ylen aamun vieraana maanantaina ollut Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle muistuttaa lakon suorien 400 miljoonan euron tuotantomenetysten lisäksi lakoin vaikuttavan myös esimerkiksi Kemianteollisuuteen.

Lisäksi lakolla on hänen mukaansa huomattavia vaikutuksia yhteistyöhön kansainvälisillä markkinoilla.

– Kansainvälisiltä asiakkailta heruu aika vähän ymmärrystä sille, että lakon takia tuotteita jää viemättä perille. Tämä aiheuttaa uhkan asiakkuussuhteille ja Suomen maineelle, Helle toteaa.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto totesi Ylellä, että työnantaja aina näissä neuvotteluissa on se, joka "maalaa ne synkät pilvet taivaalle ja salamat lyö" eli että alan suhdanteet heikkenisivät tulevaisuudessa.

– Niin ei ole kuitenkaan aina käynyt. hän mustuttaa.

Lakkoja seuraa Metsäteollisuuden julistama työsulku, joka kestää kuusi päivää. Työsulku koskee esimerkiksi sahoja ja vaneritehtaita.

Työsulun ja lakkojen yhteisvaikutus on aiheuttamassa sahojen ja vaneritehtaiden työntekijöille joulukuusta kertyvien vuosilomapäivien menetyksen.

Teollisuusliiton Aalto arvioi aiemmin, että kyse on työnantajaleiriltä laskelmoidusta toiminnasta.

Tekemättä jää yhteensä yhdeksän työpäivää, minkä johdosta joulukuulle ei tule riittävästi työpäiviä, jotta työntekijät saisivat vuosilomakertymäänsä kuukausittaisen kahden ja puolen päivän lomaoikeuden.

Neuvottelujen jatkoaikataulusta ei ole tällä hetkellä tietoa, Teollisuusliiton Aalto totesi sunnuntaina.

Torstaina Metsäteollisuus ja Teollisuusliitto tapasivat valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan johdolla, mutta sovittelu päättyi tuloksettomana.

Aalto ennakoi, että lakon aikana ei käydä ainakaan työnantajien ja työntekijöiden kahdenvälisiä neuvotteluja.

– Valtakunnansovittelijan käskystä tietenkin menemme jatkamaan, jos kutsu tulee, Aalto sanoo.

Osapuolten kannat ovat Aallon mukaan vielä "kaukana toisistaan". Aamutelevisiossa hän viittasi esillä olleen palkankorotuksen riittämättömyyteen verrattuna ostovoimaan ja hintojen nousuun.

Aallon tulkinnan mukaan lakot ovat seurasta siitä, että keskitetty sopiminen neuvotteluja hiertävien kiky-tuntien kohtalosta ei kelvannut työantajille.

– Meillä on edelleen muitakin viennin kannalta tärkeitä työehtosopimuksia keskiössä. Kemia- ja metsäteollisuuden sopimuksissa on erittäin merkittäviä työehtojen heikennyksiä pöydällä edelleen, hän muistutti aamulla hankauksien laajuudesta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (92)

Eikös siellä ole tehty tytkintapyyntö viranomaisille ytk laisten osalta? Pakotettu poistumaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Neuvottelujen edistymistä jarruttaa työntekijätahon ja työnantajatahon erilainen suhtautuminen Sipilän oikeistohallituksen painostamalla aikaansaatuun KIKYn 24 tunnin ilmaiseen lisätyöaikaan. Työnantajapuoli katsoo, että KIKY tehtiin loppuiäksi ja työntekijäpuoli katsoo sopimusajaksi kolme vuotta. Työnantajapuolen logiikalla, jos työntekijöille annetaan joskus kolmen prosentin palkankorotus, sopii vaatia sitä samaa korotusta sitten ajasta ikuisuuteen.
Työnantajat ovat jo muutenkin kansakuntamme tuetuin väestöryhmä, koska pelkästään omalla työllään he eivät omat ilmoituksensa mukaan pärjää. Tätä väitettä ei ainakaan tue yritysten vuosittain jakamat voitto-osingot, joiden arvo on jo reilusti yli 10 miljardia euroa/vuosi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lakot ja työsulut piristävät, ainakin entisten kokemusten mukaan niiden jälkeen työhalut ovat yleensä hyvät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työsulkua päälle lakkoilijoille ja sak:lle, niin oppivat, mistä se leipä heidänkin pöytään tulee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi yleensäkään kannattaa asua näin kalliissa maassa? Mitä mieltä on saada niin huonoa palkkaa että sossu paikkaa loput? Ei näin huonoa yritystoimintaa saisi ollakkaan. Uusi Hallituskriisi on jo alkanut, lakot ja työsulut päälle. Minulla on sellainen tuntuma että tämän Hallituksen Suomi tulee muistamaan lopun ikänsä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ostin justii kämpän 350000€.

Ihan mukavalta paikalta merinäköalalla. Ihan mukava täällä on asua. Ei tarvinu etes lainaa kun on reippaasti tehny asentajan duunia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täällä on paljon rikkureita puolustelevia, mutta jostain syystä lakkoilevilla työpaikoilla ei juuri rikkureita näkynyt. Eli toivon todella että ne jotka tekivät tänään etäpäivän tulevat huomenna työpaikalle ja näyttävät että ay-liike on menettänyt voimansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tietenkään lomautuksia vaan työsulku. Saa jäärät opetella keneltä se leipä tulee kun työn antaja ei annakkaan töitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eläminen kallistuu joka vuosi, ei pysy palkat siinä mukana... Tämä nähtävissä ainakin matalapalkka-aloilla.Kyllä työntekijöiden etua täytyy jonkin tahon huomioida.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei kiinnosta työnteko ja verojenmaksaminen näin typerässä maassa. Olen yleislakossa niin kauan kuin hallitus pelleily ja oman kansalaisen potkiminen jatkuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole Turjalla ollut kurjaa. Kyllä keväällä nähdään kannattiko lakkoilla. Työpaikkoja siirtyy halvempiin maihin. Sitten ihmetellään miten tässä näin kävi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos Aallolle ja kumppaneille, meillä lomautetaan ja kohta myös irtisanotaan porukkaa. Vielä pitäisi saada prosenttikorotuksia palkkoihin, vaikka nyt jo työntekijöille maksetaan mm. pekkasia tekemättömästä työstä. Nykypalkoilla tulee kyllä toimeen, pitää vain osata priorisoida menot. Vaikka tulisi miljoona vuodessa, se katoaa jos ei hallitse menoja eikä ymmärrä rahan arvoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lakko 3 päivää, työsulku 6 päivää. Pekkaset voit googlata kun et näköjään ymmärrä mitä ne tarkoittavat. Muutenkin on tuo ulostulosi hieman arveluttavan ontolla pohjalla niin ehkä kauniit ja rohkeat on juttu mitä sun kannattaa seurata jatkossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Noo sitten lomautetaan ja yritys joka ei pysty maksaan palkkaa niin lopetetaan että voi alkaa etsiin uutta työtä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Järkyttävän ristiriitaista. Ymmärtäisin jos kyseessä olisi palkkakuopassa rypevät ihmisten henkiä pelastavat kuten sairaanhoitajat, joilla korkeakoulutus ja palkka on todella huono verraten työvastuuseen ja vaativuuteen. Mutta näillä herroilla tehtailla on amiksen pohjilta reippaasti reilummat edut ja ne ei sentään pidä ihmisiä elossa. Kohtuus kaikessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (92)

Uutisvirta

6:40
Kemiin kaavailtu tehdas ei jää väylistä kiinni – Meri-Lapissa vieraillut ministeri Timo Harakka vakuutteli, että valtio kantaa kortensa kekoon
6:26
"Orkesterissamme on paljon positiivista energiaa" – Emiliano Travasino tuli Italiasta Suomeen opiskelemaan ja päätyi soittajaksi Oulu Sinfoniaan
6:10
Volkswagenille Kanadassa miljoonasakot päästöhuijauksesta – päästöhuijaus maksanut autonvalmistajalle yhteensä kymmeniä miljardeja
6:00
Lasketaan puuttumiskynnys matalalle, ettei yksikään urheileva lapsi ja nuori joudu kokemaan epäasiallista kohtelua Lukijalta
6:00
Eri puolueet odottavat Niikolta selvityksiä esille nousseista Kiina-yhteyksistä – Epäluottamusta ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa
6:00
Rengasvaurioista normimäärä korvaushakemuksia Pohjois-Pohjanmaalla – "Silloin kun me maksamme korvauksia, täytyy aina olla kyseessä huolimattomuus tai laiminlyönti tienpidossa" Tilaajille
0:05
PaKa hamusi alussa yllätystä toissavuotisesta Ranskan mestarista, mutta kuusamolaisten peli päättyi tappioon – joukkueet kohtaavat 5. helmikuuta Kuusamossa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksihän sosiaalisesti heikossa asemassa olevat äänestävät perussuomalaisia??

Persut käyttävät hyväkseen vaikuttamiskeinoja, joissa viestitään kuinka hyväosainen eliitti porskuttaa ja persut ovat mu... Lue lisää...
Taitavaa vedätystä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image