Talous

Iijoen kalastusalue tyrmää Kollaja-hankkeen

Talous 23.1.2014 9:08
Kaleva

Iijoen kalastusalue tyrmää lausunnossaan Kollajan altaan rakentamisen.

Kalastusalue toteaa, että Iijoki on suojeltu koskiensuojelulailla, eivätkä sen perusteet ole muuttuneet mitenkään.
Kalastusalue myös huomauttaa, että kansallinen kalatiestrategia on hyväksytty valtioneuvostossa.

Strategian tärkein tavoite on uhanalaisten ja vaarantuneiden vaelluskalakantojen elinvoimaisuuden vahvistaminen. Toiminta-ajatuksena on painopisteen siirtäminen istutuksista kalojen luontaisen lisääntymiskierron ylläpitämiseen ja palauttamiseen.

Panostukset kalateihin ovat kalastusalueen mukaan jo nyt merkittäviä.

Lausunnossaan kalastusalue sanoo, että altaan rakentamisen myötä Iijoki lakkaisi toimimasta elävänä jokena Pudasjärven alapäästä lähelle Haapakoskea eli lähes 40 kilometrin matkalta. Myös altaasta saatavat hyödyt nähdään lausunnossa vähäisinä haittoihin nähden.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (24)

Tuulivoimaahan nyt ajetaan energiamuodoista eniten tapeetille ja tukiaisiakin tuntuuvat rakentajat saavan riittävästi, kun on kova hinku ympäri maan niitä myllyi rakentaa. Mutta eikös se riitäkään, että on jo melkein koko Iijoki laitettu valjaisiin annettais nyt jo vihdoin ja viimein tämän alkupään joen olla rauhassa! Kannattaa lukea netistä millä tavalla vanhaan aikaan koko Iijoen rakentaminen aloitettiin ja mitä korvauksia siitä joen varren asukkaille todellisuudessa maksettiin. Eikös se ihmisten kiusaaminen jo tämänkin joen osalta riittäisi. Ja rakentakkaa vaikka niitä myllyjä Iijokivarren jo kuivatuille ja kertaalleen peratuille soille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä tämä Iijoen Kalastusalue on? Onko se joku virallinen yhdistys? Millaisilla säännöillä se toimii? Kenen varoilla, ylläpitämänä? Ei ainakaan ole miään saanut aikaan. Koska alajuoksun padot tukkivat virran 100 %:sti ja keinoistutukset ovat vain kosmetiikkaa. Niinkuin Iijoen perinteiset kalastajat tietävät. Jokisuun saikkaajilla ei ole mitään merkitystä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos et tiedä mikä Iijoen kalastusalue on, niin ehkä sitä kannattaa kysyä joltain paikalliselta kalastajalta siellä Taivalkoskella? Kyllä luvat maksava ja kunnon kalastaja tietää mikä on IIjoen kalastusalua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kalastusalue on Kalastuslain mukainen yhteistyöelin jossa on edustettuna vesialueen omistajat ja kalastusjärjestöt. Kalastusalueen tehtävänä on mm. edistää ja yhdenmukaistaminen kalavesien hoitoa ja kalastusta. Kalastusalue voi antaa lausuntoja ja toimia kalavesien edunvalvojana omalla toimialueilla. Kalastuslaista löytyy tarkemmat määräykset kalastusalueiden tehtävistä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi UPM jaSTORAENSON pitäisi saada ilmaista sähköä (n !senti KW) .Paikalliset joutuvat maksumiehiksi,kun PVO:lla on tarkoitus ryöstää allasalue käytännöllisesti ilmaiseksi ja kuivata jokialue 40KM:n matkalta minkäänlaisista korvauksista puhumattakaan. EI ALLASTA: HÄPEÄ PVO.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä muuta PVO:n täydellinen välinpitämättömyys Suomen lakia ja Iijoen luontoarvoja kohtaan on, kuin ympäristörikollisuutta. Hävetä saisivat. Kollajan myötä Suomen sähköntuotantoon tulisi parin PROMILLEN korotus. Sen nojalla tuhottaisiin viimeisetkin rippeet Iijoesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Alkaako herroilla oleen rahat loppu kun pitää taas tämä iän ikuinen paskanjauhanta aloittaa uudelleen!!!!Nuo vanhatkin padot joutais purkaa pois

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri näin. Jos koskiensuojelulaki mennään aukaisemaan näide osakeyhtiöiden toimesta niin asettaa kylä kyseenalaiseen valoon sen, että lait on muutettavissa kun on tarpeeksi vaikutusvaltaa nähtävästi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Iijoki on jo tarpeeksi rasitettu voimalaitoksilla, antakaa joen olla rauhassa ja ihmisten nauttia joen luonnontilasta. Mikä pakko kaikki on pistää sähköä tuottamaan. Aletaan pikemminkin miettiä, miten saataisiin vähennettyä sitä sähkön käyttöä. Suojelupäätöksiä ei saa purkaa, ne on tehty ajatustella luonnon suojelemiseksi ja hyvän mielen saavuttamiseksi ihmisille eikä niitä ole tarpeeksi, jotta niitä voitaisiin purkaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kollaja-allas täytyy rakentaa!Onhan se aivan selvä ,jotta säätelyenergiaa tarvitaan tuulivoimaloiden lisäksi,ja se on puhdasta uusiutuvaa rnerkiaa.Kalastaahan voi allasalueellakin,esimerkiksi lokkastahan tuli hyvä kalaallas!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikäs siinä jos tykkää syödä turpeen makuista kalaa joka on elohopean takia syömäkelvotonta sen 10-vuotta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitähän tässä on viime vuodet syöty. Patoaltaiden ruskosärkiä ja lahnanparkkeja. On vähän säälittävää puhua enää Iijoen suojelusta. Näyttäkääpä ensi ravustuskaudelle muuankin sieltä saatu rapu niin voitaisiin alkaa keskustelemaan ihmeestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ravut, siis jokiravut, nyt on kuollut lähes sukupuuttoon muualtakin Suomesta. Joten turha haikailla enään ravun perään. Ne ei koskaan enään tule takaisin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etkö muka usko, että turvetuotanto ja Iijoen alapään patoamiset eivät niihin 100 %:n varmasti vaikuttaneet - tuhonneet. Minä tiedän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nuila kalansaaliilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että Iijoki on lohijoki joka on riistämällä viety patoamalla. Kalasaaliista voi puhua sitten kun Lohi nousee jälleen joessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Iijoen koskiensuojelu on ainakin vuosikymmeniä myöhässä elikä siitä asti, alajuoksun puolelle alettiin voimalaitoksia rakentamaan. Ja missä ne kalatiet esimerkiksi ovat. Yhtään mitään ei ole Iijoen pelastamiseksi saatu aikaan. Mutta en silti kannata Kollajan rakentamista. Yli-Iistä Kipinään ajaessa joki on jo riittävän rumaa patoallasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pilatkaa kaikki ei jaksa enää kiinnostaa eikä vastustaa kun kaikki ajetaan väkisellä läpi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko joku pyytänyt tästä kalastusalueen lausunnon ja millä suunnitelmilla? Eihän altaalle ole vielä edes haettu lupaa, eikä voidakaan hakea ennen koskiensuojelulain mahdollista muuttamista. Miten tämä liittyy rakennettaviin kalateihin? Miten 40 km:n pituinen jokiosa lakkaa olemasta joki, jos virtaamasta leikattaisiin vain tulva-aikoina vettä altaaseen? Kala pääsee tälle joen osalle kuten tähänkin asti vaikka allas tehtäsiinkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Puutavara yhtiötkö painostavat keskustaa vai mistä kepun hinku on noussut allashankeesta? Onkohan vaalirahoituksista kysymys? Onko kollajahanke alkua kaikille koskiensuojelulakien purun, yksi kerrallaan? Missä korvauksien neuvettelut,jotka pitäisi käydä etukäteen eikä seuraavien sukupolvien kanssa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (24)

Uutisvirta

11:52
Poliisin menettely selvitetään – rahankuljetuksen ryöstöyritys olisi voinut ratketa jo 14 vuotta sitten
11:27
VR poisti koronavirusepäilyn vuoksi junavaunuja käytöstä – testitulokset varmistuvat torstaina
11:21
Arvio: Arto Paasilinnan romaanihenkilöille kasvoi pitkät korvat – Vatanen pyrkii irti oravanpyörästä ja muuttuu jänikseksi Tilaajille
11:13
Osallistu kyselyyn: Pitäisikö Oulun yliopiston muuttaa Linnanmaalta kaupungin keskustaan?
10:59
Kolumni: Koronavirus muistuttaa ihmisiä sarsista ja on saanut Hongkongin pelon valtaan
10:56
Matkailullinen vapaa-ajanasuminen tuo kymmenien miljoonien eurojen tulovirrat – Oulun seutu korostuu tulovirtojen lähtöalueena
10:12
Poliisikyselyn hyytävät tulokset: Poliisit eivät usko pystyvänsä takaamaan suomalaisten turvallisuutta
26
Koronan leviäminen uhkaa Euroopassa, hallitus pui varautumista keskiviikkona – Asiantuntija vastaa kysymyksiin pandemian uhasta, viruksen leviämisestä ja rokotuksista
20
Uutisanalyysi: Oulun yliopisto tulossa Raksilaan – sijainnilla iso merkitys kilpailukyvylle Tilaajille
17
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
16
Raskaat ajoneuvot syynissä Haukiputaalla – saldona jarruvikoja, kortitta ajoja ja ammattipätevyyden puuttuminen
12
Pohjoisen poliiseista kolmasosa katsoo työturvallisuuden heikentyneen – asiakkaat ovat entistä aggressiivisempia ja arvaamattomampia
6
Koirille uusi puistoalue Toppilan Rantapuistoon
5
Tervahiihto peruttiin hätiköidysti – Oulun seudulla mitä parhaimmat lumi- ja latuolot Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

197 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Onko pakko omistaa auto?

Elämänympyrät jää aika pieniksi ilman autoa, varsinkin kesällä. Lue lisää...
Lady in black

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image