Talous

Hjallis Harkimo suunnittelee "Lei­jo­na­tor­nia" Helsingin areenan viereen

Hjallis Harkimo esitteli tiistaina suunnitelmaansa rakentaa Hartwall Areenan kupeeseen nykyaikaisen viihde- ja asuinrakennuksen, josta tulisi samalla Suomen korkein talo. KUVA: Martti Kainulainen / Lehtikuva
Talous 1.11.2011 12:53 | Päivitetty 1.11.2011 13:16
STT,
Liikemies Harry Harkimo aikoo rakennuttaa 35-kerroksisen pilvenpiirtäjän Helsingin areenan kupeeseen. Leijonatorniksi nimetystä pilvenpiirtäjästä on määrä tulla Suomen korkein talo.

120 metriä korkeasta talosta on varattu noin kaksi kolmannesta asunnoille ja yksi kolmannes toimistoille. Kerroksia on 35. Lisäksi taloon on suunniteltu viihde- ja urheilutiloja.

"Tavoitteena on aloittaa Leijonatornin rakennustyöt heti vuoden 2013 jääkiekon MM-kisojen jälkeen. Alustava aikataulu on laadittu siten, että avajaisia voisi juhlia loppuvuodesta 2015", Harkimo kertoo.

Tornitalo tulee areenan nykyisen pysäköintihallin päälle. Toimistotilojen ansiosta parkkihalli saa lisäkäyttöä, sillä päivisin se on yleensä tyhjillään.

Asunnot sijaitsevat Harkimon suunnitelman mukaan toimistokerrosten päällä. Kaikkein ylimmäksi on määrä tulla näköalaravintola.

Tornitalo liittyy Keski-Pasilan suunniteltuun pilvenpiirtäjäkeskustaan. Harkimo kehuu liikenneyhteyksiä, sillä vieressä sijaitsee Pasilan rautatieasema ja asema katuverkostossa on keskeinen.

Hankkeen kustannusarvio on 150 miljoonaa euroa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222

 

MAINOS

Kommentoi

Loistavaa!! Näin sitä pitää, koska Suomi tarvitsee korkeita rakennuksia. Korkeat rakennukset ja hieno kaupunkiympäristö myöskin imevät turismia, toisin kuin pahainen mökkikylä. Saavat myös kaupungin näyttämään kaupungilta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Helsingissä osataan rakentaa korkeita taloja pilaamatta maisemaa. Oulussakin pilvenpiirtäjä sopisi jonnekkin Raksilan urheilukentän parkkipaikalle, ei oisi siellä kenenkään haittana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kai Oulun junan ikkunat peitetään aina tuon rakennuksen kohdalla etteivät oululaiset pelästy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisko Oululainen valittaa asiasta millään perusteella? Merinäköala menee? Aurinko ei paista enää torille? Törkiää tuommonen suunnitteleminen. Viitanen ja Tapio, valituskierre pystyyn!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

6:33
Varastorakennus palaa omakotitalon pihassa Kemijärvellä
6:17
SK: Valtion hengityssuojainkauppaan kietoutuu melkoinen soppa – kaupasta tuli riita kauneusyrittäjä Tiina Jylhän ja liikemiehen välille
6:00
Ensisynnyttäjän huoli – elän viimeiset raskausviikot pelon ja stressin alla, suren sitä etten voi saada nyt enkä ehkä kuukausiin läheisen läsnäoloa ja apua konkreettisesti Lukijalta
6:00
Pandemia ja sitä seuraava talouskriisi voivat suistaa yrityksen raiteiltaan – näin yrittäjä voi varautua kriiseihin Kaupallinen yhteistyö
6:00
Näkökulma: Unohtuiko Puolustusvoimilta isänmaan etu koronakriisissä? – Kenraali Kivisen joukkoja tarvittaisiin nyt Suomen kunnissa Tilaajille
6:00
"Ettekö te desinfioi elintarvikkeita ja kenkiä kotiin tullessa?" – Dubain suomalaiset kehuvat tiukkoja koronarajoituksia Tilaajille
6:00
Paluu aikaan, kun Juha Junno suuteli jäätä Raksilassa – sukella Kärppien liiganousunostalgiaan Kalevan urheilupodcastissa
16
Pääministeri Marin Ylellä: Uudenmaan sulku loppuu todennäköisesti 19. huhtikuuta
7
Historiallinen 4,1 miljardin lisäbudjetti on vasta alkusoittoa – tarvitaan lisää rahaa ja todennäköisesti uusia entistä tiukempia rajoituksia
4
Hallitukselta historiallisen suuri lisätalousarvio: Apua yrityksille ja kunnille, vanhemmille uusi tuki – suojavarusteisiin 600 miljoonaa euroa
4
OYSissa koronaviruksen vuoksi hoidettavien määrä väheni yhdellä – sairaalassa 10 koronapotilasta, joista seitsemän tehohoidossa
2
Kuuma keskustelu suojainten ympärillä jatkuu – Pääministeri Marin: "Osa kunnista ja toimijoista etsii nyt valtiosta tai jopa elinkeinoelämästä syyllistä omaan heikkoon varautumiseensa"
1
Pohjois-Pohjanmaalla ensimmäinen koronatartunta, jonka alkuperää ei ole pystytty selvittämään – tautitapausten ennakoidaan kasvavan
1
Suomen Pankilta madonluvut: Koronavirustoimet voivat lohkaista Suomen taloudesta jopa 13 prosenttia, työttömyys jopa 11 prosenttiin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hurmos loppumassa - paluu Sipilän linjoille?

226 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pääomavero 43% pian

Ei sijoittaminen ole mitään veronkiertoa. Sijoityamisella osallistutaan yrityksen rahoittamiseen (esim. kun Musti&Mi... Lue lisää...
Yksityissijoittaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

9.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image