Talous

Havin kynttilät palaavat suo­ma­lai­so­mis­tuk­seen

Talous 11.2.2004 11:13
STT

Riihimäkeläinen Havin kynttilätehdas palaa ruotsalaisomistuksesta suomalaisyrittäjälle. Tehtaan on ostanut imatralainen Suomen Kerta Oy, joka entuudestaan valmistaa kertakäyttöastioita Imatralla ja kattausmateriaaleja Kotkassa. Uusi omistaja ryhtyy pyörittämään liiketoimintaa maaliskuun alussa. Noin 55 työntekijää jatkaa vanhoin eduin yrittäjä Kalle Huikon palveluksessa.

Yrityskaupan jälkeen Suomen Kerta Oy arvelee pääsevänsä yli 30 miljoonan euron vuosimyyntiin. Työntekijöitä sillä on yhteensä noin 200.

Havin kynttilätehdas on vuodesta 1998 kuulunut ruotsalaiselle Dunille.

Havin kynttilätehtaan historia ulottuu vuoteen 1829, jolloin kuvernementtisihteeri ja tukkukauppias Anton Alftan aloitti kynttilöiden tehdastuotannon Johanneksen pitäjässä. Nimi on peräisin Viipurin Havin kaupunginosasta, minne Alftan siirsi laajentuneen tuotannon. Steariinikynttilöistä tuli sellainen menestysartikkeli, että yhtiö aloitti viennin 1850-luvulla.

Suhdanteitten heikennyttyä Havi teki vararikon 1863. Viipurilainen kauppahuone Hackman&Co; osti sen pari vuotta myöhemmin konkurssipesältä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

12:36
Kultasirkku havaittu Hailuodossa – lintu nähtiin Suomessa edellisen kerran vuonna 2007
12:22
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukset: useita aloja poistetaan saatavusharkinnan piiristä ulkomaista työvoimaa palkattaessa
12:00
Euroopan unioni ei ole täydellinen mutta sen hyödyt ovat valtavat
11:55
Merivartiostot suorittavat tehostettua vesiliikennevalvontaa tänäkin juhannuksena – muistathan nämä asiat, ennen kuin lähdet vesille
11:44
Mykkäklassikoita livemusiikin kera Valveella elokuussa – Chaplinin Kultakuumekin saa monitaiteellisen säestyksen
11:34
Mikkelin rajua koulupaloa tutkitaan tuhopolttona – tutkinnanjohtaja tyynnyttelee somehuhuja
11:32
Kiinan Xi matkusti Pohjois-Koreaan tapaamaan Kimiä, Yhdysvaltain Trump haluaa kuulla uutiset pian Xiltä itseltään
52
Tuppuraisella liki 400 000 euroa asuntolainaa, Kulmunilla lainaa 100 000 euroa – Harakalla muhkea osakesalkku ja sijoitusasuntoja
31
Päivi Räsänen arkkipiispa Luoman sateenkaarisuvaitsevaiseen vastaukseen: "Pride-liikkeen ideologiaa ja kirkon arvopohjaa mahdotonta sovittaa yhteen
22
Hagelberg uskoo: Stockmannin entisiin tiloihin syntyy monipuolinen kauppakeskus – ”Pekurin korttelin kehitys tärkeää koko keskustalle”
20
IL: Riitta-Liisa ja Toni Roponen muuttavat Ida-tyttärensä kanssa Haukiputaalta Yhdysvaltoihin – Toni Roponen Denverin yliopiston hiihtovalmentajaksi
17
Alman mittaus: Perussuomalaiset selvästi suosituin puolue
11
HS: Harkimon liike aikoo rekisteröityä puolueeksi – "Tiedän ja ymmärrän, että tästä tulee kritiikkiä"
11
Lehto Group käynnistää neljä rakennushanketta ympäri Suomea – pohjoisin paikka Utsjoella, projektien arvo yhteensä 27 miljoonaa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

UV-säteily on voimakasta Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa. UV-indeksin arvo on 6.

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

On kukkia
Lukija

Uusin lukijakuva

oulu
mällinen h

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksi Suomella menee niin kuin menee?

Suomella menee ihan hyvin ja suomalaiset ovat myös hyvin arvostettuja ihmisiä maailmalla. Osa aloittajan mainitsemista ... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image