Talous

FT: Google vaatii Trumpia lopettamaan vien­ti­ra­joi­tuk­set – Huawei saattaa kehittää Androidista oman versionsa, Googlen mukaan se olisi altis hak­ke­roin­nil­le

Huawei on Yhdysvaltojen kieltolistalla turvallisuusyiden vuoksi. KUVA: MAURITZ ANTIN
Talous 7.6.2019 11:28
STT

Teknologiayhtiö Google on varoittanut presidentti Donald Trumpin hallintoa, että kiinalaista Huaweita koskevat vientirajoitukset voivat aiheuttaa riskejä Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle, kertoo talouslehti Financial Times (FT). 

Googlen johtajat ovat vaatineet Yhdysvaltojen viranomaisia myöntämään yhtiölle vapautuksen kiellosta toimittaa teknologiaa Huaweille, FT kertoo lähteidensä tietoihin perustuen.

Yhdysvallat on turvallisuussyihin vedoten asettanut Huawein kieltolistalle, joka estää sitä ostamasta yhdysvaltalaista teknologiaa ilman erillistä hyväksyntää. Kiellon voimaantuloa on kuitenkin lykätty elokuun puoliväliin, jotta Huawei ja sen kumppanit ehtivät sopeutua määräykseen.

Jos Google ei saisi päivittää Android-käyttöjärjestelmäänsä Huawein puhelimissa, saattaisi kiinalaisyhtiö ryhtyä kehittämään omaa versiotaan ohjelmistosta. Googlen mukaan Huawein muokkaama Android-versio olisi nykyistä alttiimpi hakkeroinnille, FT kirjoittaa lähteisiinsä viitaten.

Lehden mukaan Googlen johtajat ovat viime viikkoina olleet yhteydessä Yhdysvaltojen kauppaministeriöön ja pyytäneet joko uutta lykkäystä kiellon voimaantuloon tai vapautusta kiellosta.

Maailman puhelinmarkkinoita hallitseva Android on avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmä, joten Huawei voisi käyttää jatkossakin sen julkista versiota. Jos kielto toteutuu, ei tuleviin Huawei-puhelimiin voisi saada esimerkiksi Gmail-sähköpostisovellusta, Googlen karttoja tai sovelluskauppa Playta.

Yhdysvallat syyttää teknologiajätti Huaweita vakoilusta Kiinan puolesta, minkä yhtiö kiistää. Kiina puolestaan syyttää Yhdysvaltoja kiusanteosta ja on esittänyt sille virallisen vastalauseen Huawein kohtelusta.

Lue lisää Huawein Android-päivityskiellosta

Mitä Googlen rajoitukset tarkkoittavat kännykkäkaupassa?

MAINOS

Kommentoi

Euroopan pitäisi tehdä USA:lle pakotteet, kun ei noudata ilmastonlämpenemistä. EU näyttäisi näin, että sillä on merkitystä eikä antaisi USA;n pilata ilmastoamme. USA ei voisi sivuttaa kaikkia EU maita niin päästöt saataisiin nopeasti pienenemään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö kaikki ole jo nähty USA tekemilllä pakotteilla eri maihin, että omaa etua vaan katsovat. Googlen lähteminen pakotteisiin, mukaan asettaa senkin kyseenalaiseksi, että kuinka herkästi tietoa antavat sen ohjelmista. Android on jo aikaansa elänyt ohjelma. Toivottavasti huawei kehittää uuden järjestelmän. Googlen tuoma android järjestelmä väkisin tunkee turhia sovelluksia puhelimiin. Googlen sovelluksia tuskin kenelläkään jää harmittamaan. Paljon parempia sovelluksia on korvaamaan ne. Ainoa taitaa olla gmail, mutta senkin saa rakennettua uuteen sovellukseen, että saa sen toimimaan puhelimessa. Kartta sovelluksenakin here voittaa googlen. :D Googlea todellisuudessa voi pelottaa se, että huawei kehittää jotain uutta uudella käyttöjärjestelmällä ja se on googlen androidin loppu. Huawei kuitenkin kehittynen kännykän valmistaja niin he voivat tuoda kännykkään monipuolisempia ominaisuuksia niin se voittaa kaikki muut. Ehkä kaikista paras olisi kun huawei unohtaisi kokonaan googlen ja kehittäisi oman käyttöjärjestelmän. :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koska maailma oikein herää siihen, mitä kaikkea Google jo hallitsee maailmassa eli kaikkea. Rahaliikenne on sen hallussa, kaikki tieto mitä siitä on olemassa on heidän hallussaan, sama koskee kaikkea tietoliikennettä, mikä puhelinten tai tietokoneitten kautta kulkee. Odotetaaan rauhassa hetkeä, jolloin kaikki räjähtää käsiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Höpöhöpö. Google pelkää vaan, että ns. AOSP nostaa päätään, jossa ei ole Googlen palveluita asennettuna ja kytkettynä. Huawei on sen verran iso, että moni muukin valmistaja voisi siirtyä sitten Huawein innoittamana pelkkään AOSP:iin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksi Suomella menee niin kuin menee?

Suomella menee ihan hyvin ja suomalaiset ovat myös hyvin arvostettuja ihmisiä maailmalla. Osa aloittajan mainitsemista ... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image