Talous

Fennovoima vakuuttaa Rosatomin pysyvän mukana, ensimmäinen rakennus valmistunut työmaalle

Fennovoiman työmaa-alue on vielä varsin keskeneräinen, mutta ensimmäiset rakennukset ovat valmistuneet. KUVA: Henrik Ahola
Talous 7.11.2016 18:13
STT, Kaleva

– Pyhäjoen ydinvoimalan laitostoimittaja ei vaihdu, sanoo Fennovoiman viestintäjohtaja Maira Kettunen.

Lause toistetaan Hanhikivi 1 -työmaalla maanantaina pidetyssä mediatilaisuudessa moneen kertaan. Se kuullaan niin Kettusen, Fennovoiman rakentamisjohtaja Jouni Sipiläisen kuin RAOS Projectin viestintäpäällikön Outi Pelkosen suusta. Laitostoimittaja ei vaihdu.

Sen sijaan fennovoimalaiset kertovat, että Rosatom lisää nykyisen laitostoimittajan, tytäryhtiönsä RAOS Projectin resursseja. Vahvistukseksi tulee toinen tytäryhtiö, Rosatomin vientihankkeisiin erikoistunut Atomstroyexport, joka auttaa RAOS Projectia.

– Toivomme, että Rosatom itse tiedottaa tarkemmin muutoksesta, Fennovoiman viestintäjohtaja Kettunen sanoo.

Lisäresursseja tarvitaan, koska RAOS Project ei ole pystynyt toimittamaan ydinvoimalan suunnittelupapereita Fennovoimalle sovitussa aikataulussa. Fennovoiman puolestaan olisi pitänyt toimittaa paperit Säteilyturvakeskukselle, joka valvoo ydinvoimalahankkeen etenemistä. Rosatomin neuvonantaja Jukka Laaksonen on arvioinut RAOS Projectin ongelmien syyksi organisaation kokemattomuuden ja pienuuden. Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt Fennovoimalta lisätietoja aikataulusta.

Työmaarekisterissä nyt 329 yritystä

Tulevan ydinvoimalan työmaa näyttää vielä hyvin keskeneräiseltä – kuten sen aikataulun mukaan kuuluukin näyttää. Nyt ollaan työmaan valmisteluvaiheessa, jonka aikana pystytetään tukirakennuksia. Niistä ensimmäinen, koulutusrakennus, on valmistunut tänä syksynä.

Puisen koulutusrakennuksen ja betoniaseman lisäksi työmaalla on lähinnä kontteja, erisyvyisiä kuoppia, harmaanruskeita hiekkakasoja, väliaikaisia teitä ja metalliaitoja. Seuraavaksi rakennetaan muun muassa majoituskylä, toimistotiloja ja ruokala. Myös vesirakennustyöt, maansiirtotyöt ja laitoskuopan louhinta jatkuvat.

Töistä vastaavat tällä hetkellä pitkälti alihankkijat, joista suuri osa on lähiseudun yrityksiä. Fennovoiman mukaan työmaarekisterissä on nyt 329 yritystä, joista 315 on suomalaisia ja 171 samalta talousalueelta.

Ydinvoimalahanke vaatii vielä valtioneuvostolta rakentamisluvan. Fennovoiman suunnitelmien mukaan lupaa odotetaan vuoden 2018 aikana.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (37)

Lyhyt on ihmisen muisti.
Miten sen japanilaisen ydinturvallisuuden kävikään, kun vähän vettä lorahti myllyn lattialle? No, hienot länsimaalaiset turvateknologiat lakkasivat pelaamasta, sähköt kun meni poikki eikä säästösyistä varavoimaa ollut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niinkö se on, että suurimmat ongelmat maailmassa tuottaa ihmiset, jotka tahtovat olla tärkeitä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olkiluoto 3:n valmistuu aikaisintaan vuonna 2500, jos silloinkaan. Pyhäjoen voimala on silloin tuottanut sähköä jo kymmeniä vuosia.
Kaikki myllyt yhtä turvattomia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Venäjällä on käytössään sata ydinvoimalaa jotka toimii yhtä hyvin kuin Suomen Loviisassa kaksi venäläistä myllyä!
Tsernobylin voimala räjähti aikanaan humalaisen käyttöhenkilökunnan takia,joka sulki jäähdyryksen. Pitää muistaa
että jenkeissä aikananaan räjähti myös Harrisburg, vaikka jäähdytys oli toiminnassakin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

fennovoima on puhunut muuneltua totuutta jo aiemminkin, ja keksinut mitä ihmeellisempi tarinoita...taitaa olla jatkoa niille

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten tämän projektin osalta kaikki on tasan epäilyttävää? Kestääkö tämä oikeasti päivänvaloa ja pystyykö täyttämään vaadittavat standardit? Tuleeko tästä koskaa mitään ja turvallisesti? Ehkä ennen kaikkea se tärkein kysymys - onko tästä mahdollista tehdä kannattavaa? Tuvallista?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Laitetaan pää pensaaseen ja kaikki on hyvin kun Venäläinen niin sanoo ja onhan siinä pyöreä leima joka paperissa !!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaihtakaa heti joku muu toimittaja - Tshernobyl2:sta ei tarvita tänne!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Edelleenkään ei vakuuta. Toivottavasti koko Suomi herää tähän asiaan, siis todellisuuteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Fennovoiman ydinvoimalahanke työllistää jo paljon suomalaisia. Fennovoiman mukaan työmaarekisterissä on nyt 329 yritystä, joista 315 on suomalaisia ja 171 samalta talousalueelta. Jatkossa tuhannet ihmiset saavat työtä Hanhikiven ydinvoimalatyömaalta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

vesirakennus työt seisoo täysin ruoppaus porukka vei romunsa pois jo viikko puolitoista sitten.. Ei valamistu koskaan tämä laitos ei ainakaan aikataulussaan

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä arvelen että uudeksi laitostoimittajaksi on tulossa kroatialainen Migrit Solarna Energija joka on erittäin vakavarainen ja pätevä yritys niinkuin esim. Eero Koskelainen taannoin sanoi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Alkaa oleen mahdotonta vaihtaa laitostoimittajaa, kun on jo kohta pari miljardia Venäläistä rahaa poltettu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Säteilevää tulevaisuutta odotellessa. Ensin poksahtaan "ranskapulla", ja jos siitä selvitään, on aika ottaa "borspamaus" seuraavana. Voimaloiden laatuhan on täyttä kuraa "ammattimaisten" alihankkijoiden puuhastellessa pimeitä töitä työmaalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mielestäni tuotakaan rakennusta ei olisi saanut rakentaa ennen kuin itse ydinvoimalan rakennuslupa on myönnetty.

Vaikka kannatan ydinvoimaa, niin melkein toivon että tämä hanke ei koskaan saa rakennuslupaa. Silloin tulisi pakko poistaa laista mahdollisuus luvittaa valmistelevat rakennustoimet ennen kuin varsinainen rakennuslupa on edes myönnetty.

Nyt on nimittäin vaara että typerällä poliittisella päätöksellä ajetaan rakennuslupa läpi koska alueelle on jo rakennettu niin paljon. Huomioimatta lainkaan sitä onko itse laitos rakennusluvan arvoinen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa ratkaisevaa on eduskunnan tekemä periaatepäätös voimalasta, eli siinä salissa on aikanaan jo päätetty että voimala tulee.

Sen jälkeen myönnettävät rakennusluvat ovat teknisiä seikkoja, lähtökohtaisesti ne myönnetään heti kun paperityöt on kunnossa ja itse laitoksessa ei ole mitään huomautettavaa. Luvituksen pitäisi mennä helpommin kuin Olkiluoto 3:n tapauksessa, koska tuota Rosatomin voimalaa on jo maailmalla käytössä vino pino, kun taas Olkiluodon EPR reaktori on ensimmäinen laatuaan sen Ranskan työmaan ohella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Laitostoimittaja ei vaihdu. No ei tietenkään. Kuinka se voisikaan vaihtua ilman että koko älytön hanke kuivuisi välittömästi kasaan? Hankkeen rahoitus tulee ratkaisevalta osin laitostoimittajaa läheltä olevilta tahoilta. Mistään muualta Fennovoima ei saanut ratkaisevaa rahoitusta tähän järjettömään hankkeeseensa, ei vaikka käänsi kivet ja kannot muuallakin kuin Hanhikivellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi se vielä vaihtua vaikka Migrit Solarnaja Energijaan; sehän on Fennovoiman mukaan suuri, kokenut ja luotettava energia-alan moniosaaja 6000 euron liikevaihdollaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (37)

Uutisvirta

81
Lähes 200 metriä pitkä risteilyalus Amadea saapui Ouluun – aluksen lähdön voi nähdä Nallikarista
64
Hallikainen haluaa Oulun kaupungilta lievempiä ukaaseja torihotellin rakentamiselle – esittää vakuuden pienentämistä puoleen miljoonaan ja rakennusajan ehdollista pidentämistä
57
Nelostielle saadaan kauan kaivatut liikennevalot Iihin – sivutieltä liittyminen helpottuu kahdessa risteyksessä
53
Kolumni: Huono omatunto kalvaa lihansyöjää, mutta kasvisravintoon siirtyminen ei onnistu sormia napsauttamalla
32
Maria Ohisalo: "Jos pelkäisin, en olisi lähtenyt politiikkaan"
31
Ukko-Pekka sytytti kolme maastopaloa reitillään Ylä-Savossa  –  samanlaisia tilanteita on ollut aiemminkin
22
Suomen HX-hävittäjähankinnasta kilpailevat korottavat panoksia – Boeing löi pöytään Growlerin ja kolme miljardia

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Juttutupaan kirjoittajat ovat ikävää porukkaa

Jos kirjoittajat ovat ikävää porukkaa niin on se källi homma että näitä kuiten luetaan. Mielipiteitä on niin monta kuin ... Lue lisää...
Ratiriti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

15.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image