Talous

Fazer aikoo ostaa kaurajuomista tunnetun Kaslinkin – konserni pyrkii kasvattamaan osuuttaan maidottomien tuotteiden markkinoilla

Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum pitää Kaslinkin toimintapuitteita erittäin kilpailukykyisinä kestävän kehityksen mukaisten kaurapohjaisten tuotteiden myynnille kansainvälisesti. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Talous 19.6.2019 14:42
Mirko Siikaluoma

Fazer-konserni kertoo sopineensa kauratuotevalmistaja Kaslinkin ostamisesta. Kaupan toteutuminen vaatii vielä kuluttaja- ja kilpailuviraston hyväksynnän.

Aiemmin tänä vuonna Kaslink laajensi markkinoitaan lanseeraamalla Aito-tuotesarjansa Ruotsissa. 170 työntekijää työllistävän Kaslinkin ostaminen kiinnostaa Fazer-konsernia paitsi maidottomien tuotteiden markkinoiden kasvun vuoksi, mutta myös kasvaakseen suuremmaksi toimijaksi Pohjois-Euroopan markkinoilla.

– Kaslink on innovatiivinen toimija, jolla on vahva kaupallinen näkemys, moderni tuotantolaitos ja teknologiseen tietotaitoon perustuva tuotannollinen osaaminen. Nämä yhdessä luovat erittäin kilpailukykyisen perustan kestävän kehityksen mukaisten kaurapohjaisten tuotteiden myyntiin, markkinointiin ja valmistukseen kansainvälisesti, Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum kommentoi mahdollista kauppaa.

Kaslink on aiemmin toiminut perheyrityksenä, jonka toiminnasta ja omistuksesta ovat vastanneet kouvolalaiset Kukkosen veljekset. Kaslinkin perustaja Raino Kukkonen kertoo Fazer-kauppojen mahdollistavan yhtiön kasvamisen suureksi toimijaksi kauratuotteiden markkinoilla. 

Vuonna 2001 perustetun Kaslinkin liikevaihto oli viime vuonna 65 miljoonaa euroa.

Fazer-konserni kertoo tavoitteekseen keskittyä jatkossa yhä enemmän kuluttajatuotteisiin. Fazerin mukaan maidottomien tuotteiden kokonaismarkkina kasvaa Länsi-Euroopassa vuosittain yli 17 prosenttia.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

22.7.
Henkilöauto romuttui lunastuskuntoon ulosajossa Sodankylässä, autossa olleet katosivat paikalta
22.7.
Inarijärvellä kuultu avunhuutoja – pelastuslaitos selvittää asiaa helikopterin avulla
22.7.
Lacrosse on hurja laji, jossa pallo viuhuu 180–190 kilometriä tunnissa – Arttu Ylilauri löysi lajin pariin 33-vuotiaana
22.7.
Eurooppaan odotetaan taas ennätyshelteitä: 40 astetta voi mennä rikki Saksassa saakka
22.7.
Britannia haluaa eurooppalaiset joukot turvaamaan merenkulkua Hormuzinsalmella
22.7.
Maailmalla megasuosiota nauttiva kriketti on pyristellyt itselleen jalansijan Oulussa – "Laji sekoitetaan krokettiin" Tilaajille
22.7.
Lokkisiimat pyritään saamaan Kauppurienkadulla valmiiksi ennen Qstock-viikonloppua – "Nyt on positiivisen odottava fiilis"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio, Tervola, Pello ja Rovaniemi.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hakkaraisen Teuvo on kyllä aika äijä sanon minä

Ajatelkaapa tilannetta, että eduskunnassa olisi 100 Hakkaraista ja 100 Huhtasaarta, noin kuvaannollisesti. Kävisikö niin... Lue lisää...
Tenavatähti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image