Talous

Bittiumin kasvu jatkuu – alkuvuoden liikevaihto kasvoi lähes 17 prosenttia

Talous 8.8.2019 10:23
Kaleva

Oululaisen Bittiumin tammi-kesäkuun liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia edellisvuodesta 33,1 miljoonaan euroon. Edellisvuonna samaan aikaan liikevaihto oli 28,3 miljoonaa euroa.

Yhtiön liikevoitto oli 1,7 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 0,8 miljoonaa tappiolla. Kauden tulos nousi 0,8 miljoonan euron tappiosta 1,5 miljoonaa euroa plussan puolelle.

Bittium jatkaa kasvua jälleen vahvalla vuosipuoliskolla. Viime vuoden toinen vuosipuolisko toi yhtiölle niin ikään voimakasta kasvua, sillä silloin sen liikevaihto kasvoi 41 prosenttia edelisvuoden vastaavaan nähden. Vuoden 2018 liikevaihto kasvoi 21,7 prosenttia.

Bittium arvioi kasvun jatkuvan. Yhtiö odottaa liikevaihdon kasvavan edellisvuoden 62,8 miljoonasta eurosta ja liikevoiton kasvavan viime vuodne 2,8 miljoonasta eurosta. Yhtiön tuotetoimitukset painottuvat tämän vuoden jälkimmäiselle puoliskolle, jolloin liiketuloksen kertymine painottunee tänäkin vuonna loppuvuodelle, mutta ei niin voimakkaasti kuin viime vuonna.

Vuoden 2019 liikevoiton tasoa rasittavat kuitenkin vuonna 2017 aloitetut merkittävät tuotekehityspanostukset.

Yhtiöllä oli kesäkuun lopussa 680 työntekijää. Viime joulukuun lopussa työntekijöitä oli 674.

Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Vieläkö sinne rekrytään opiskelijoita halvalla?
Ainahan heillä on rektytoinnit päällä mutta jos sinne laittaa hakemuksen niin tulee vain aikojen päästä automaattinen vastaus että hakemus poistuu tietokannasta. Mol.fi:ssa on samat ilmoitukset uudestaan ja uudestaan sanasta sanaan ja siellä oleva yhteyssähköposti ei koskaan vastaan. Ilmoitukset uusitaan automaattisesti ja todellisuudessa ne ilmoitukset on vain siksi että jos joku osaaja joka ei osaa hinnoitella osaamista oikealle tasolle vahingossa hakisi sinne. Työhaastattelun aikana lupaillaan vaikka mitä mutta jos et ole muottiin sopiva ihminen haastattelun jälkeen ei kuulu mitään ja haastattelija ei soita koskaan takaisin vaikka soitat muutamankin kerran.
Eli hienoa että liikevaihto on kasvanut mutta kannaittaisiko miettiä millaisen kuvan annatte potentiaalisille työhakijoille, kyllä se kasvaa mutta kuinka pitkään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos yleisesti sanotaan että työntekijä kaikkine sivukuluineen kustantaa noin 100k€ yritykselle, 680 työntekijän laitoksessa tämä tekisi noin 68M€ kuluja pelkästään työvoimakustannuksina.

Puolen vuoden tulos 33,1M€ tekisi vuodessa 2x33.1M€=66.2M€, josta vähennettäisiin liikevoitto 2x1.7M€=3.4M€, eli 62.8M€ olisi menot/vuosi. Koska kuluja on paljon muitakin, lienee palkkakustannusten määrä sitten huomattavasti alhaisempi kuin tämä 62.8M€. Kauas jäävät siis 68M€ keskimääräiset palkkakulut.

Voimmeko tästä päätellä, että Bittium jatkaa EB Wirelesin aikoinaan aloittamalla hyvällä tiellä ja maksaa tekijöilleen huonosti? :D

No, kai se parempi että edes työllistää..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

mun mielestä palkka on hyvä. alkuun sain puolitoista tonnia kuukaudessa, sitten yli kaksi tonnia monen vuoden kokemuksella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Bittiumin omilta sivuilta selviää, että yhtiö on aktivoinut taseeseen 8,6 M€ tuotekehitysmenoja. Sinun laskelmassasi on siis iso aukko ja päättelysi perustelut eivät ole vedenpitäviä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo sinun 100k vuosikulu työntekijästä tarkoittaisi n. 6600€/kk keskipalkkaa joka jampalle. Missä on tuollaiset liksat?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tällainen on erittäin tervetullutta - tällainen terve kannattava liiketoiminta, joka ei ole jatkuvasti ruikuttamassa että valtion, eli palkansaajien veronmaksajien, on pakko lahjoittaa ilmaista rahaa ko ''yritykselle'' joka vuosittain pysyvästi kuten nyt korruptoidaan ''yritystukina'' jopa pörssiyhtiöille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyseinen yritys on saanut erilaisina tukiaisina useita kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien rahoja.
Pääosin asiakkaana on ollut Suomen valtion organisaatiot, joiden tilausten arvo on useita kymmeniä miljoonia euroja suoraan veronmaksajien rahoja. Melko pienet piirit on näitä tukia pyytämässä ja toisilleen myöntämässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarkoitatko, että aina kun puolustusvoimat tai valtio tilaa jotain, niin se tekee sen vain tukeakseen kyseistä yritystä? Vähäinenpä on ymmärryksesi.

Tuolle väitteellesi ei ole mitään perusteita, ja se on täyttä hölynpölyä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Pohjois-Pohjanmaan yritykset kahmivat yritystukia." nimellä löytyy Kalevasta artikkeli.
Suurimmat valtion yritystukien saajat Pohjois-Pohjanmaalla 2000-2011:
1) Elektrobit Wireless Communications Oy 11 996 990 e
16) Elektrobit Oyj 2 399 843 e

Mitenkäs mahtaa muiden entisten tytäryhtiöiden veronkiertorahat mennä? Entä ennen vuotta 2000 ja etenkin 2011 jälkeen?

Tässä on yritysmaailman esimerkki kleptokratiasta (”varkaiden valta”), joka viittaa hallintoon, joka on niin korruptoitunut, että varastaminen on institutionalisoitu. Kleptokratiassa lähes kaikki hallituksen mekanismit on tarkoitettu verottamaan kansaa, jotta kleptokraatit saisivat lisää varoja ja että ”hallitus” pysyisi vallassa. Tiedätkö miten yrityksen entinen toimitusjohtaja sai aikoinaan huijattua valtion omistamalta yritykseltä itselleen mittavan omaisuuden?

Jos yritys on asemassa, jossa se on turvallisuussyistä ainoa toimittaja valtiolle, niin luuletko, että yritys myy ihan hyväntekeväisyyttään tuotteitaan halvalla, vai myykö se kenties kalliilla? Valtiollehan on aivan sama, kun veronmaksajat nämä maksavat kuitenkin. Toimittaja voi aina todeta, että ainahan sitä voi ostaa muualta, jos löytää halvemmalla paremman.

Varoittavia muita esimerkkejä löytyy vaikkapa valtion lukuisista muista tietojärjestelmähankkeista.

Viron terveydenhuollon it-projekti maksoi 11 miljoonaa. HUS:in tulevan järjestelmäprojektin on arvioitu tulevan maksamaan 10 vuoden aikana jopa 1,3–1,8 miljardia euroa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitenkäs Elektrobitin vuosina 2000-2011 saamat reilu 14 milj. muuttui Bittumin kymmenien miljoonien yritystueksi?

"Jos yritys on asemassa, jossa se on turvallisuussyistä ainoa toimittaja valtiolle, niin luuletko, että yritys myy ihan hyväntekeväisyyttään tuotteitaan halvalla, vai myykö se kenties kalliilla?"

Luuletko, että asema tipahtaa taivaalta tai se arvotaan? Kilpailijoita on muitakin, ja PV on valinnut Bittiumin tuotteiden laadun ja hintavertailun perusteella. Vai luuletko, että PV:n virkamiehet eivät osaa kilpailuttaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

täyspässi taas huutamassa. Mitä tukiaisia ne on jos tilataan tuote, se kehitetään ja toimitetaan asiakkaalle. Maailma on perin täynnä tukiaisia tuolla logiikalla

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näkee, että on ammattilaiset asialla, niin johdossa kuin tuotannossakin. Lisää tällaisia.
Mikäli on tukia saanut niin oikeaan kohteeseen lie tuo mennyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei taida olla Suomessa yhtään toista näin monipuolista tuotefirmaa. Oululaisella osaamisella näyttää kyllä pärjäävän maailmalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valivalivali ja valivali ja vielä kun näin niin valivalivali. Tästä päästäänkin johtopäätökseen, että valivali.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paljon valitusta, mutta oliko jotain älykästä/relevanttia kannanottoa varsinaiseen aiheeseen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työeläkkeisiin on myös puututtava

216 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Itsensä peukuttavat ja itsensä kanssa keskustelut

Minäpä nostanki molemmat peukut pystyyn kun keksin hyvän jutun jonka sitte jaan muiden kans. Mitäpä kyttääjänä olet siit... Lue lisää...
Mitäs siihen sanot, ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image