Talous

Bittium teki nol­la­tu­lok­sen, uskoo päättävänsä vuoden voitollisena

Bittium esitteli syyskuussa uuden Android-pohjaisen älypuhelimen. KUVA: Bittium
Talous 5.11.2015 9:32
Kaleva

Bittium eli entinen Elektrobit on julkaissut heinä-syyskuun osavuosikatsauksensa.

Bittiumin liikevaihto kasvoi 11,7 prosenttia 11,1 miljoonaan euroon. Liiketulos sen sijaan oli pyöreät nolla euroa.

Tammi-syyskuun aikana Bittiumin liikevaihto kasvoi 13,7 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan nähden ja oli 41,6 miljoonaa euroa. Liikevoittoa yhtiö teki 1,5 miljoonaa eli 3,6 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Heinä-syyskuu oli yhtiön ensimmäinen osavuosijakso Bittium-nimellä. Elektrobit myi Automotive-liiketoimintansa Continentalille ja vaihtoi nimensä virallisesti Bittiumiksi heinäkuun alussa. Bittiumilla on uusi toimitusjohtaja, Hannu Huttunen, joka aloitti toimessaan entisen toimitusjohtaja Jukka Harjun seuraajana 7. elokuuta.

Huttusen mukaan yhtiön vuosineljännes oli hiljainen monista syistä.

– Kuluneen neljänneksen tulosta rasittavat jonkin verran Automotive-liiketoiminnan myynnin jälkeiseen organisoitumiseen liittyvät kustannukset ja tälle jatkavalle liiketoiminnolle kohdistuvat vertailukautta suuremmat konsernihallinnon kulut, Huttunen sanoo Bittiumin tiedotteessa.

Yhtiön mukaan liiketuloksen vaihtelut vuosineljännesten välillä ovat yhtiön liiketoiminnassa suhteellisen suuria ja niihin vaikuttavat erityisesti tuotetoimitusten ajoittuminen. Vaihtelua aiheuttaa myös kesäkuukausille ajoittuva lomakausi.

Bittium arvioi, että loppuvuoden aikana jatkuvien toimintojen liikevaihto kasvaa ja liikevoitto on samalla tai korkeammalla tasolla kuin edeltävänä vuonna. Vuonna 2014 yhtiön liikevaihto oli 53 miljoonaa euroa ja liikevoitto oli miljoona euroa. Liiketoiminnan näkymät tälle vuodelle eivät ole yhtiön mukaan muuttuneet.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Jokohan Oulun puuhastelu lopetetaan pian??? tekesin tuella porukka piirtelee kesämökkejä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Automotiven myynnin jälkeen Wireless palasi tuttuun toimintatapaan, puuhastellaan kyllä kovasti kaikenlaista mutta voittoa ei kyetä tekemään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Olen huomannut miksi Oulun perheet velkaantuvat

Paljon suomea kiertäneet voin väittää että yllättävän suuria eroja on luonteessa eri alueilla. Oululaisia on paljon hyvä... Lue lisää...
Muualta muuttanut

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image