Talous

Arinan toi­mi­tus­joh­ta­jal­la lähes puolen miljoonan tulot, Hannu Lehdon tienestit kaukana kärjestä – katso Oulun seudun ta­lous­vai­kut­ta­jien tuloja

Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio on yksi Pohjois-Pohjanmaan suurituloisista talousalan asiantuntijoita. KUVA: Moilanen Jukka-Pekka
Talous 4.11.2019 12:26 | Päivitetty 4.11.2019 13:42
Antti Karvonen

Oulun seudun yrittäjien ja yritysjohtajien vuoden 2018 tulokärjestä löytyy paljon aiemmilta vuosilta tuttuja nimiä. 

Ykkössijaa pitää Lehto Groupin entinen suuromistaja Asko Myllymäki (40 541 255 euroa), joka tienasi eniten Pohjois-Pohjanmaalla ja neljänneksi eniten koko Suomessa. 

Myllymäen tulot koostuvat maaliskuussa 2018 tehdyistä osakekaupoista. Tuolloin Myllymäki kolmen muun suuromistajan kanssa myi Lehto Groupin osakkeita noin 85 miljoonan euron arvosta.

Toisena listalla on sijoittaja Veikko Lesonen (4 369 542) ja kolmantena Gugguun toimitusjohtaja Miia Riekki (3 153 016). Riekki oli Pohjois-Pohjanmaan eniten ansainnut nainen.

Profin Oy:n toimitusjohtaja Mikko Haapalan tulot olivat viime vuonna 2 234 080 euroa. Summasta noin 2,1 miljoonaa on pääomatuloja, jotka Haapala ansaitsi, kun Profin myytiin viime vuonna Inwido Finland Oy:lle.

Lue myös, miten Oulun seudun viranhaltijat, Oulun kaupunginvaltuutetut sekä Pohjois-Suomesta kotoisin oleva kulttuuriväki ansaitsi viime vuonna.

Lehto Group Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Lehto ansiot olivat viime vuonna 260 989 euroa. Tästä pääomatuloa oli 154 789 euroa.  Vuonna 2008 Lehdon verotettavat tulot olivat noin 2,2 miljoonaa.

Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutiolla on puolestaan 476 783 euron tulot. Ne koostuvat ansiotuloista, sillä pääomatuloja Puutiolla ei ole lainkaan.

Pihjalinna Oulu Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä erotettu syyskuussa 2018 Riikka Moilanen ansaitsi vuonna 2018 yhteensä 92 243 euroa ansiotuloja. Pääomatuloja Moilasella ei ollut.

Teollisuusneuvos ja laskettelukeskus Iso-Syötteen taustavaikuttaja Jorma Terentjeff tienasi yhteensä 62 410 euroa. Summa koostui kokonaan ansiotuloista.

Taulukon Maksetut verot -sarakkeet tietoja korjattu 4.11. kello 13.35.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (27)

Kyllä nyt laski Arinan arvostus entisestään. Kierrän kaukaa kaikki Prismat, ABCt ja muut Arinan alaisuuteen kuuluvat tahot.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siirryn Arinan ja samalla S-kaupan asiakkuudesta vaatimattomampaan kaupparyhmittymään. Tuntuu kornilta, että Arina mässäilee Oulussa, mutta syrjäseuduille tulee vain rippeet ja jämäruuat, hinta on kuitenkin sama tai korkeampi kuin Oulussa. Osansa tähän on myös saamattomilla Arinan kuntaedustajilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käyn muualla kaupassa, en nimittäin halua osallistua eurolakaan arinan johtajien palkan maksuun. Sama homma postin kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No niin asiakasomistajat. Miltä näyttää kun toimitusjohtaja, joka on teillä töissä käärii noin paljon palkatuloja vuodessa. Eikö vähempikin riittäisi esim. noin parisataatuhatta euroa. Siellä Arinan johdossa on muitakin isopalkaaisia vaikka ne hommat tulisi tehtyä pienemmälläkin liksalla. Osuusliikkeellä on kuitenkin sellainen konsepti, että voittoa kertyy joka tapauksessa. Koska omistajat eli te asiakkaat saatte palkinnon siitä, että omistatte Arinaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Johdon yli suuret palkkiot on aina omistajien eli tässä tapauksessa asiakasomistajien pussista pois.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itseäni ei pätkääkään kiinnosta mitä muut tienaa ja veroja maksaa.

Minua kiinnostaa se, mitä minä saan rajaa ja palonko siitä maksan veroa,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

2,80 Euroa me jokainen Arina jäsen me hänelle maksettiin tehdystä työstä. Toisaalta Arina teki voittoa 2018 n.24MEUR ja toimitusjohtajan palkan kohtuullistamisella tähän olisi saatu 1% korotus

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nämä on hommia, joihin kuka vaan johtaja ei pysty. Arina on nyt aivan eri tason toimija kuin edellisen toimitusjohtajan kaudella. Jos se kateutta yhtään helpottaa, vähennä palkasta yli puolet. Vähennys on suoraa verotuloa Oululle. Mieti myös sitä, että toimitusjohtaja on toimielin, joka voidaan irtisanoa tuosta noin vaan. Samoja etuuksia ja työsuhdeturvaa, kuin työsopimussuhteisilla työntekijöillä, ei ole. Työaikaa ei ole. Laske siitä tuntipalkka. Hälytysvalmius on päällä aina. Yksityisyyden suoja on huonompi kuin sinun. Palkkataso suhteutetaan Helsingistä käsin muiden osuuskauppojen kanssa oikeudenmukaiseksi. Suomessa osaaminen ei saa maksaa mitään, eikä sitä saa arvostaa. Ammattitaidon rakentaminen edellyttää vuosien työtä ja näissä tehtävissä muuttoja ja uhrauksia yksityiselämässä, joilla on hintansa. Opiskella täytyy säännöllisesti myös ulkomailla. Tämä ikäluokka rahoitti opintonsa velaksi. Tämä toimitusjohtaja aloitti osuuskauppauransa yläasteiässä jäätelönmyyjänä, mopolähettinä ja kärrypoikana ja jatkoi siitä myyjäksi purkamaan hedelmäkuormia. Opintoja on Stanfordin myöten.Näitä osaajia ei löydy suoraan AMK.n tai yliopiston penkiltä. Elämänikäinen sitoutuminen osuustoimintaan näkyy ja tuottaa tulosta. Arinalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nuorempi Haapala omisti ja myi Profinin pitkälti yrityksensä kautta, ei ne kaikki tulot tuolla näy...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä lista yrittäjistä ja palkkajohtajista kaupan alalta todella vajavainen.Alisuoritus kertakaikkiaan lehdeltä tämän julkaisu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onpa iso ero noiden kauppojen johtajien palkoissa, yli kolminkertainen ässässä. Siinä pitää kaupan oven käydä asiakasomistajilla tiuhaan kun tuon saavat maksettua. En kuulu heihin.
Yrittäjillä on hyvin edustus listalla. Ja silti joka vaiheessa valittavat että Suomessa yrittäjiä rasitetaan liikaa ja helpotuksia pitäisi tulla paljon veroihin. Jäisi käteen vieläkin enemmän.
Paljon rahaa pyörii noissa piireissä, hyvä että edes jossakin on hienosti asiat tässä maakunnassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siinä sen näkee, meidän kauppa Arina maksaa kovat palkat johtajille, jäsenille taas ei tuloksesta makseta mitään, ei edes osuuspääoman korkoa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työntekijät pätkätöissä olemattoman pienellä palkalla ja työvuorot miten ja mitä sattuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä mieltä tässä on? Tuhannet tosirikkaat pääomatuloilla nettoajat ovat poissa listoista tai julkisuudesta. Kaikkein rikkain osa väestöstä ei juuri veroja maksa, vaan matkusta tässä laivassa ilmaiseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pääomatuloistaan maksaa kolmesta millistä millin veroja.Suurimman osan veroista maksaa suurituloinen,niin palkka-,kuin pääomatuloistaankin.Enemmän suurituloisia tämä maa jatkossa tarvitsee,jotta pyörät pyörii kaikille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihanaa olla suomalainen ja kadehtia näitä lukuja.
Ei varmaan missään muualla tätä herkkua ole tarjolla?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kysympä vain miksi minun tulojani ei noterata.
Voisihan nuo suomalaisten vähävaraistenki tulot tuoda julki.
Nim. minun työeläkkeeni on peräti 347,44€kk. Vuositulot 4169,28€.
Mahtavat tulot. Työvuosia oli 18 ja risat.
Suuressa firmassa olin kirjanpitäjänä ym. "paperihommia" tein.
Mutta, mutta se palkka, jonka sain ei ollut kehuttava. Silti olin tyytyväinen,
että ennätin etes tuonverran ahertaa toisen leivissä ja tienata suuren eläkkeen👍.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi S-Arina antaa minulle ropoja jos ostan TODELLA paljon. DEi harmita siis pätkääkään että puljun johtajat tienää satoja tuhansia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (27)

Uutisvirta

20.11.
Postin työriitaan ei saatu keskiviikkona ratkaisua – PAU: keskeiset asiat yhä ratkaisematta
20.11.
Voitot kiersivät ravilegenda Pekka Korpea juhlakilpailussa – toisen juhlalähdön voittoon ajoi poika Janne Korpi
20.11.
Tähtitodistaja: Trump vaati Ukrainalta vastapalvelusta vierailusta Valkoiseen taloon
20.11.
Uutissuomalainen: Omistajaohjausministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista
20.11.
Kun professori Vesa Puuronen pyysi Mannerheimin kuvan poistamista kasvatustieteilijöiden kiltahuoneelta, oli lopputuloksena valtava myrsky
20.11.
Kaleva Live: 22-Pistepirkon Oulun-keikka keskiviikkona Tilaajille
20.11.
Pudasjärven lentokentän vuokrakiistan taustalla lukion ilmailulinjan oppitunnit – Suviseurojen järjestäjät odottavat oikeuden päätöstä lentokentän käytöstä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

224 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Kovapalkkaisimmat ammattityöntekijät kuuluu ammattiliittoon. Nytkin itselleni maksetaan 25% enemmän kuin TES määrää. Amm... Lue lisää...
FAKTAA.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.11.

Fingerpori

21.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image