Talous

Antti Pankakoski Altian ruoriin

Talous 31.8.2007 17:43
STT

Alkoholiyhtiö Altian uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Antti Pankakoski. Aiemmin muun muassa Silja Linen toimitusjohtajana toiminut Pankakoski aloittaa tehtävässä huomenna.

Altian hallituksen puheenjohtajan Jarmo Leppiniemen mukaan tehtävään haastateltiin kymmenkunta ihmistä. Hänen mukaansa yksi Pankakosken vahvuuksista oli monipuolinen kansainvälinen ura.

Altian pääjohtaja Leena Saarinen irtisanoutui tehtävästä toukokuun lopulla. Saarinen perusteli eroaan Altian keskeytyneellä polttoaine-etanolihankkeella.

Altia ilmoitti huhtikuussa keskeyttävänsä Koskenkorvan polttoaine-etanolitehdashankkeensa. Yhtiön mukaan syynä oli hankekustannusten nousu, jonka vuoksi investoinnin toteuttaminen ei ole liiketaloudellisesti perusteltua.

Pankakoski ei halunnut ruveta arvioimaan Altian tyrskyjä viime aikoina.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

10:12
Ulkoministeriö: Suomen suurlähetystön toimintaa on tutkittu Turkissa jo kuukausien ajan: "Epäillään, että tätä järjestelmää on käytetty väärin"
10:09
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen tehtävämäärissä huomattava kasvu – Riskienhallintapäällikkö: "Mitä ihmiset puuhastelevat lähtiessään töistä kotiin?"
9:51
Korkein oikeus ei myöntänyt Nokian teippisurmaajalle valituslupaa
9:46
KRP ja Rajavartiolaitos tutkivat: Suomen Ankaran-suurlähetystöstä myönnetty Schengen-viisumeita väärin perustein – selviteltävinä satoja viisumeita
9:41
Matkailuporoksi koulutettu kesy poro varastettiin Ylitorniolla marraskuussa
9:34
Maailman kallein polttoaine synnytti väkivaltaiset protestit – väärinkäytökset tutkitaan, lupasi Zimbabwen presidentti Mnangagwa
9:28
Kolumni: Kärpillä on käsissään positiivinen ongelma – juniorijoukkueiden taso on äärimmäisen kova

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöstä alkaen Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, pöllyävän lumen ja sään lauhtumisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

200 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Amerikkalaisprofessorin väitös; Suomi olisi voinut välttää talvisodan

Jopas on herra Stephen Kotkinilla s.17.2.1959 puheet ja tutkimustulokset. Suomi oli itsenäinen maa, joten miksi Stalin h... Lue lisää...
Sotamies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image