Pohjois-Suomi

Vuosisatoja vanhan Ruijanpolun kivisiä merkkipinoja on kaadettu Inarissa – Metsähallitus teki tut­kin­ta­pyyn­nön

Ruijapolun merkkipinoja on hajoitettu syksyn aikana. KUVA: Metsähallitus
Pohjois-Suomi 30.9.2019 9:34 | Päivitetty 30.9.2019 9:43
Anna Leinonen

Perämeren ja Jäämeren välillä kulkevan Ruijanpolun kivisiä merkkipinoja on kaadettu Inarissa, kerrotaan Metsähallituksen tiedotteessa. Merkit ovat muinaismuistolain suojaamia muinaisjäännöksiä, eikä niihin saa kajota. Metsähallitus on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille. 

Ruijanpolku on yksi Perämeren ja Jäämeren välisistä vanhoista kulkureiteistä. Se on peräisin vähintään 1500-luvulta. Varhaisin kirjallinen merkintä reitistä on vuodelta 1598. Reitti on kunnostettu viimeisen kerran 1800-luvun lopussa.

Selkeimmin Ruijapolku näkyy Sodankylän Sompiojärven ja Inarin Laanilan välillä. Siellä reitti on merkitty päällekkäin asetetuilla kivillä ja mäntyihin veistetyillä pilkkamerkeillä. Merkkien tekoaika ei ole tiedossa.

Kiilopääntien ja Laanilan välisen reitinosan varrelta on löydetty 19 vanhaa kivilatomusta, viisi vanhaa viittamerkkiä ja 29 pilkkapetäjää.

Syyskuussa tehdyssä tarkastuksessa huomattiin, että 16 kivilatomusta oli hiljattain hajotettu. Merkit sijaitsevat kahden kilometrin matkalla. Latomusten osin raskaatkin kivet on vieritetty pois paikoiltaan ja levitetty ympäristöön. Lisäksi yksi viittamerkeistä on rikottu. Metsähallituksen mukaan kyse ei voi olla vahingosta.

Osa merkkipinojen kivistä on kooltaan isoja. KUVA: Metsähallitus

Tapauksen esitutkintaa ei ole vielä käynnistetty. Mahdollisista silminnäkijähavainnoista pyydetään ilmoittamaan poliisille.

Ruijanreitti on tiettävästi Lapin vanhin reitti. Kulku reitillä loppui 1900-luvun alussa.

Merkityn Ruijanpolun pituus Sodankylän ja Inarin kuntien alueella on 35 kilometriä. Polku on maastoon merkitty kesäreitti. Sen varrella on tulentekopaikka, laavuja, kosteikko-osuuksilla pitkospuita sekä siltoja jokien ylitykseen.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (36)

Eikös vasta ollut jossain juttuu siitä, kuinka kivitötteröt ovat tunturialueen vessanseinäkirjoituksia? Olisiko joku valveutunut kansalainen ...?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niinpä tietenkin. Taas tyhjäpäitä liikkeellä ja olutta ohimossa! Solkipäätä ja kunnon sakot, niin oppivat käyttäytymään metsässä ja kunnioittamaan sitä. Varsinkin tällainen historiallinen reitti on syytä jättää rauhaan. Jättäkää ne oluenne autoon, niin pää pysyy selvempänä ja tallella olevat aivosolut osaavat paremmin ohjata käyttäytymistä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pelkkä polku ja muutama kivi. Älähän nyt viitsi tuoda tapojasi julki, ei kaikki lotraa oluen kanssa kuten sinä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oli todella ajattelematon se juttu näistä kuvikasoista aiemmin. Nyt joku on luullut tehneensä hyvän työn purkaessaan kasat ja samalla sadatellut että kuka nämä on tehnyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sama tuli mieleeni. Kovin oli köykäinen juttu aiemmin turistien kivikasoista. Nyt on joku luonnonsuojelija ryhtynyt tuumasta toimeen jutun luettuaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän tuo ole ihan paikallisen älymystön voimannäytös ja älykkyyden osoitus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja se kaupunkilaisperhe oli jeerasta muuttanut ja nyt kuvitteli tekeväsä päivän hyvän työn.
Väitän, että ihan on joku paikallinen välkky tuon saanut aikaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kivikkoon vie Ruijan polku. Olipa varsin vaativa vaellus pohjoisesta Kopsusjärveltä Sompiojärvelle, etenkin Nattasten kohdilla. Kuntta oli kulunut ja liukkaat kivet ja louhikot olivat paljaina kulku-uralla, purojen vedet vielä lisäsivät liustoa. Kävelysauvat olivat tarpeen. Pohjoisessa on helpompiakin kävelyreittejä, vaikka maisemat olivat paikoin komiat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun tämän ilkityö-rikoksen tekijät saadaan selville, soisi heille rangaistukseksi myös mm. julkisen häpeäpaalun jolloin naamat laitettaisiin nähtäville lehtiin ja nettiin.

Kasvojen paljastaminen pitäisi olla selviö myös oikeudessa mutta nykyäänhän rikolliset poimivat sharia-laista kasvojen peiton hupparilla tai muulla. Muutoin ovat he kai sharia-lakia vastaan...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Omilla rahoilla korjaamaan. Saavat kustantaa myös työn valvojan ja tarkastajan palkat sekä helikopterikyydit ja kompensoida päästöt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taisi olla Ruijanpolun merkkipaalun kuva jutussa, jossa puhuttiin ihmisten tekemistä "rumista " merkki paaluista.
Olisiko joku jutun innoitamana lähtenyt kaatelemaan noita?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti nuo rikokset tehjneet saadaan selville ja laitetaan todella raskaasti vastaamaan teoistaan.
Sääli että raippa- / ruoskintarangaistusta ei ole enää käytössä. Sillekin ojennukselle olisi tarvetta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kenellä voisi tänä päivänä olla intressiä tuhota vanhoja etelästä pohjoiseen suunnattuja reittejä propakandamielessä ? - ajatelkaapa hetki, niin tiedätte vastauksen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri luin jostain, että kivikasojen teko on luonnonvaraisen maiseman pilaamista.

Itse olen kyllä Lapissa kiviä pinonnut, kun olen nähnyt vastaavia tehdyn. Vastaavasti tarkoitus oli ruveta seuraavilla reissuilla siistimään ja purkamaan noita kasoja.

Pitäisköhän tähän nyt saada jonkinlainen selvyys

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämäpä se lienee syy, joku uskoo tehneensä palveluksen kun on tuhonnut kivikasoja polun varresta...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (36)

Uutisvirta

8:59
Mies jäi kiinni rattijuopumuksesta kaksi kertaa puolentoista tunnin sisällä Oulussa – poliisi pysäytti myös muita päihtyneitä kuljettajia viikonloppuyönä
8:10
Kiinassa koronavirukseen kuolleita on jo yli 40, tartunnan saaneita lähes 1300 – Wuhaniin lennätetty 450 Kiinan armeijan lääkintähenkilöä
8:00
Kokoomus hakee nyt pehmeämpää imagoa – puoluesihteeri on kypäräpäinen pappi vain, koska harrastaa ratsastusta Tilaajille
8:00
Vihreiden puoluesihteeri sai tulikasteensa lakkauttaessaan Vihreän Langan: "Lehdestä säästyneitä varoja ei laiteta someen" Tilaajille
8:00
Vasemmistoliiton uusi puoluesihteeri luuli pääsevänsä vetämään henkeä – joutuikin heti tositoimiin hallituskriisin takia Tilaajille
8:00
Perussuomalaisten puoluesihteeri vertaa tehtäväänsä siivoojan työhön: "Parhaimmillaan sitä ei huomaa, kun hommat toimivat" Tilaajille
8:00
Analyysi: Puoluesihteerin valta jäi menneeseen aikaan – ennen legendaarinen politiikan vaikuttajaporras on joutunut sivuraiteelle eduskuntaryhmien ja ministerien vahventuessa Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi vetää maalle sähköjä?

129 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pullukoiden ja sairaaloisen lihaville omat kuntosalit. Missä Oulussa

Mikä siinä on, että aikuiset ihmiset ei ymmärrä sitä, että liika syöminen lihottaa. Miksi pitää makeisia syödä ja sokeri... Lue lisää...
kaikki ei ymmärrä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image