Pohjois-Suomi

Vuoden retkikohde 2019 -ylei­söää­nes­tys on käynnissä – ehdolla useita paikkoja Pohjois-Suomesta

Suomussalmella sijaitseva Hossa on yksi ehdokkaista. KUVA: Anna Leinonen
Pohjois-Suomi 9.1.2019 12:51
Kaleva

Vuoden retkikohde 2019 -kilpailun finaali on käynnissä, ja 5 000 euron palkinnosta kilpailee yhteensä kymmenen kohdetta. Kilpailun järjestää Suomen Messusäätiö.

Vuoden retkikohde valitaan yleisöäänestyksellä, jonka löydät täältä. Tänä vuonna kilpailun teemana on maastopyöräilyreitit. Omaa suosikkiaan voi äänestää keskiviikkoon 27.2.2019 saakka.

Vuoden retkikohde -finaalissa on mukana pyöräilyyn soveltuvia luontokohteita. Pyöräilyyn soveltuvien luontokohteiden kriteerinä on reittikokonaisuus, joka koostuu metsäpoluista, ulkoilureiteistä ja hiekkateistä, joilla pyöräily on sallittu. Reitillä on oltava myös retkeilyä tukevia palveluita, kuten taukopaikkoja, pyöräily-ystävällisiä majoitusmahdollisuuksia ja mieluusti vuokraus- ja opastustoimintaa. Kilpailun raati on valinnut finaalin kärkikymmenikön.

Kilpailu järjestetään nyt viidennentoista kerran. Viime vuonna voiton vei Rokuanvaara.

Vuoden 2019 ehdokkaat:

Syötteen kansallispuisto
Imatran Ukonniemi
Hossa
Urho Kekkosen kansallispuisto
Ylläs
Vedenjakaja
Liminka
Fiskars
Jämijärvi
Poronpolku
 

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Kommentoi

Iso kaunis alue. Retkelyä luontoa luontokuvia ja villiä metsää ihanaa kalliota kauniita kiviä . Ja telttailualue muistakaa yöllä katsella makuuasennossa taivasta , upeita tähti ryhmiä !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei mikään noista. Vaan ehdottomasti paras pyöräily paikka on manamansalo Oulujärvellä. On mäkeä mutkaa kovaa ja pehmeää, lisäksi pitkät hiekkarannat missä ajella.jokakesäinen reissu tehdään tulevaisuudessa aina manamansaloon

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hossa on liian kaukana kaupunki kommandoille. Sinne ei kule ic eikä lennä vinski. Ei jatkoon!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä sinne kaivatakkaan mittää kaupunkikommandoja, pysykööt asvaltilla.
Mutta Hossaa äänestän!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Limingasta löytyy yli 100 km maastopyöräreitistöä, osa ylläpidetty myös talvisin. Lähtö joko luontokeskukselta tai Rantakylästä. Pyöräilijöitä ollut todella paljon. Fatbikejä ja maastopyöriä mahdollisuus myös vuokrata. Vähän erilainen kohde, helposti saavutettavissa ja soveltuu hyvin myös aloittelijoille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on limingassa maastossa pyöräilyä, ei maastopyöräilyä.. maastopyöräily käsittää myös niitä mäkiä ja sitä vauhdin hurmaa, mitä ei limingassa löydy. Ainoat alamäetkin on merkitty, väärään suuntaan.
Myös liikaa metsäautoteitä reiteissä, sama fiilis kuin käy ajelemassa vaikka sorateitä.
Sitä tässä porukassa naureskeltiin että ei tulisi ensimmäisenä mieleen lähtä liminkaan maastopyöräilemään viikonlopuksi, niinkuin esimerkiksi hossassa tai syötteellä käyty useasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

16:44
Kokoomus haluaa tiukentaa hoitotakuuta ja uudistaa soten kuntapohjalta: Vapaaehtoiset kuntayhtymät keinona
16:20
Asiantuntijat pitävät Lokan ja Vehkoon välistä oikeudenkäyntiä poikkeuksellisena – "Tämä on vasta ensimmäinen näytös"
16:18
Nokian yt-neuvottelut päättyivät, Oulusta irtisanotaan noin 70 työntekijää
15:59
Unelmien liikuntapäivä järjestetään Oulussa toukokuussa – kaupunki etsii tapahtumia päivään
14:47
Googlelle jälleen miljardisakko EU:lta – muutti jo eilen hakukonetoimintojaan
14:37
Viktor Orbán muovasi Fideszistä äärikonservatiivisen populistipuolueen – nyt sitä uhkaa lähtö EPP-puolueperheestä
13:39
Donner tilittää eduskuntavuosistaan – Soini halusi koko ajan ulkoministeriksi, harva kollega jutteli tai esitteli itsensä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan keski- ja itäosassa sekä Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Oulun Stora Enson tehdas onko seuraava?

146 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eläkkeiden OSTOvoimaa on korotettava

Kyllä minä mieleni pahoitin. Laitan tämän kommentin tietättömyyden piikkiin. En kirjoita enempää. Lue lisää...
yks`vaan

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image