Pohjois-Suomi

Va­sem­mis­to­nuo­ret: Juha Kärkkäisen palkitseminen on virhe

Juha Kärkkäinen on toiminut Magneettimedian päätoimittajana ja vastannut oikeudessä lehden juutalaisvastaisesta kirjoituksista. KUVA: Liisa Lehto-Peippo
Pohjois-Suomi 30.9.2014 12:42
Kaleva

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuorten mukaan Juha Kärkkäiselle myönnetty Pro Ylivieska -mitali pitäisi harkita uudelleen.

Vasemmistonuoret muistuttavat sitä, että Kärkkäinen on tuomittu Magneettimedia-lehdessä julkaisemistaan juutalaisvastaisista kirjoituksista.

"Pidämme omituisena sitä, että tällaista vihanlietsontaa halutaan hyväksyä ja palkita viralliselta taholta. Toivomme, että Ylivieskassa myönnettäisiin, että tässä on tehty virhearvio", sanoo Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jari-Pekka Kanniainen tiedotteessaan.

Pro Ylivieska -mitali myönnetään tunnustuksena tieteen, urheilun, taiteen tai muun kulttuurityön alalla, pitkäaikaisesta ja merkittävästä työstä yhteiskuntaelämässä tai merkittävistä valtakunnallisista saavutuksista. Kanniaisen mukaan Kärkkäisen palkitseminen on tragikoomista.

"Hän on toiminut aktiivisesti sekä tiedettä että yhtä kansanryhmää vastaan."

Ylivieskan kaupunki kertoi viime viikolla palkinnon myöntämisestä Kärkkäiselle ja kolmelle muulle henkilölle.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (49)

Vasemmisto ei ole luonut yhtään työpaikkaa Pohjois-Suomeen, eikäpä juuri koko valtakuntaan. Tyhjänpäiväisiä maonlakkeja. Kommunistit sentään tekivät jotain, järjettömyyksiä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ylivieskalaisten mielestä Kärkkäinen on " Ylivieskan keisari". Teki hän mitä vaan, mitali tulee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä meni mitali oikealle miehelle. Se on siis Pro Ylivieska mitali eli työstä Ylivieskan hyväksi. Ja sitä Jussi on tehny!. Kyllä nyt kannattaa Vasemmistonuorten keskittyä omaan peliin ja hakea samanlaiset palkinnot kotiin. Kentän reunalta huutelijoille niitä ei kuitenkaan jaeta ;)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Magneettimedian jutut saa huuhtoa pöntöstä alas,mutta sitä tosiasiaa että Kärkkäinen on merkittävä työllistäjä ja Ylivieskan alueen kehittymiseen vaikuttanut yrittäjä,sitä ei voi kukaan kieltää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko vaalit tulossa, kun vasemmisto alkaa elämöimään? Onko vasemmiston agendalla edelleenkin Israelin (lue: juutalaisten) mollaaminen ja tuen antaminen palestiinalaisterroristeille?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki ylivieskalaiset ovat niin haltioissaan tämän miehen edessä. Ei mitään järkeä siinä, mutta jos ei muuta ole, niin sitä se teettää. Ehkä teidän siellä Ylivieskassa pitäisi jotain muuta jo keksiä. Kärkkäinen on mennyttä aikaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se tämä Kärkkäinen ei ole miellyttävä mies, mutta vieläkin epämiellyttävämpi on tämmöinen puolue joka alkaa sieltä huutelemaan. Vaikka en ole Kärkkäisen kanssa samaa mieltä mistään, niin siitä meillä on pidettävä huoli, että tässä maassa jokainen saa olla oma itsensä ja koskee myös tyhmiä joiden on saatava olla tyhmä täysin rinnoin. Tässä on hyvä esimerkki miksi puolueet täytyy kieltää lailla demokraattisesta toimesta. Ihmisten asioihin ei tule puolueilla sekaantua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

KuraTukun yrityssaneeraus on suoritettu loppuun asti?
Mitään en ole sieltä ostanut, enkä tule ostamaankaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En minäkään hyväksy Kärkkäisen magneettilehden juttuja.Palkinto on siitä ,että Ylivieskasta Kärkkäinen teki Kalajokilaakson keskuksen.Siitä se alkoi Ylivieskan kehittyminen.Eihän Kärkkäinen niitä juttujaan enää kirjoittele antakaa miehelle toilaus anteeksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisin antaa anteeksi jos tajuaisi pyytää, mutta kun piti oikein hoviin asti lähteä pätemään kirjoituksillaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juha Kärkkäinen kylläkin edelleen julkaisee Magneettimedia-lehteä Internetissä ja juutalaisista levitetyt valheet ovat yhä siellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei sitä enää tarvitsekaan yksityiskohtaisesti tehdä, koska koko Magneettimediassa julkaistu asiakirja on jo osoitettu vääräksi ja krjalliseksi plagiaatiksi vuonna 1921.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Perehdy asioihin ennen kuin nolaat itseäsi pahemmin näillä tietämättömillä kommenteillasi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luulen, että magneettimedian julkaisut eivät ole olleet palkitsemisen perusteena, vaan aivan muut seikat.Mikäli on tarkoitus tuomita niin sitä varten on olemassa tuomioistuin, näin olen ymmärtänyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (49)

Uutisvirta

16.2.
CNN: Yli tuhat USA:n oikeusministeriön ex-työntekijää vaatii ministerin eroa – Barrin epäillään taipuneen Trumpin painostukseen
16.2.
Uusien elämysten iltapäivä – Lentopalloseura Etta sai Iissä uusia ystäviä: "Tällaiset pelit ovat lajille älyttömän tärkeitä" Tilaajille
16.2.
Son Tottenhamin sankari – Arsenal juhli murskavoittoa
16.2.
Hallitus aikoo muuttaa potilasdirektiivin toimeenpanoa sote-uudistuksen yhteydessä
16.2.
Miten hallita aikaa niin, että rentoutumisellekin jää tilaa? Oululaisopiskelija: "Tärkeintä jaksamiselle on ehtiä möllöttää välillä kotona"
16.2.
Iin uudessa liikuntahallissa lähes 500 katsojaa, Ettan peliesitys ei riittänyt
16.2.
Lentopallohuumaa Iissä – nimikirjoitukset menivät kuin kuumille kiville, vaikka Ettan esitys pelikentällä jäi pahasti vajaaksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on erittäin huono Etelä-Lapissa ja Keski-Lapissa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumisateen vuoksi.
Ajokeli on huono Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Lapissa lumisateen vuoksi.

Tuulivaroitus maa-alueille: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa etelän ja lounaan välinen tuuli on vaarallisen voimakasta aluksi, tuulen nopeus puuskissa 25 m/s.
Maan etelä- ja itäosassa sekä Satakunnan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa etelän ja lounaan välinen tuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.
Etelä-Lapissa etelän ja lounaan välinen tuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.
Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Kymenlaakson maakunnissa lounaistuuli on voimakasta iltapäivästä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi Perussuomalaisia pelätään?

158 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi asuntojen arvo laskee koko suomessa?

kysykääpä itseltänne että missäpäin oulua haluaisitte asua, jos olisi varaa. Siellä eivät hinnat laske. Kaikki eivät näe... Lue lisää...
Sijaintisijainsijain...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image