Pohjois-Suomi

Vanhan kou­­lu­­ra­­ken­­nuk­­sen asunnossa syttyi tulipalo Tervolassa, viisi henkilöä vietiin tarkastukseen

Pohjois-Suomi 21.11.2019 20:48 | Päivitetty 21.11.2019 22:11
Riku Lavia, Anna Leinonen

Tulipalo tuhosi vanhan koulurakennuksen yhteydessä ollutta asuntoa Tervolassa torstai-iltana. Rakennuksessa oli tapahtumahetkellä viisi ihmistä, jotka altistuivat savulle. Heidät vietiin tarkastukseen.

Vanhan koulun asuntosiivessä on yhteensä kaksi huoneistoa. Palo rajautui yhteen asuntoon, eikä palo levinnyt muihin tilohin. Savua levisi myös toiseen asuntoon sekä muuhun rakennukseen.

Hälytys palosta tuli noin kello 20.10. Sammutustyöt olivat käynnissä vielä kaksi tuntia myöhemmin. Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

22:44
Raksilan 38 vuotta vanha paloasema puretaan ensi vuonna heti, kun Linnanmaan paloasema on valmis – "Meillä on kymmeniä työntekijöitä, jotka eivät voi sisäilmaongelmien takia olla asemalla lainkaan"
22:35
Federer "vanhan koulukunnan työmoraalilla" jatkoon – Williamsin sisaruksista toinen ulos Australian avoimista
22:20
Yhdysvalloissa havaittu ensimmäinen uuden koronaviruksen tartunta – potilaan kerrotaan saapuneen viime viikolla Wuhanista
22:08
Heinäpäähän ei rakenneta vielä kuntoportaita – portaista tehty aloitteita myös muun muassa Niemenrantaan, Kuivasjärvelle ja Honkimaalle
22:01
Linnanmaalle rakennetaan ekotehokas Vihreä Kortteli – tavoitteena mahdollisimman pieni hiilijalanjälki esimerkiksi betonia ja terästä vähentämällä
21:48
Barys Nur-Sultan näpäytti Jokereita Helsingissä – ex-kärppä Atte Ohtamaalla isännän otteet kazakstanilaisseuran takalinjoilla
21:44
Oulun kaupunki päätti päiväkoteja koskevista uudistuksista: asiakasmaksujen tulorajat nousevat, Hiukkavaaraan perustetaan uusi päiväkoti
212
Pelätty ja odotettu Oulun kaupungille tehty talouden ulkoisen arvioinnin loppuraportti valmistui – katso jutusta, mistä yli 54 miljoonan euron säästösumma koostuu Tilaajille
91
Etla: Hallituksen ilmastotavoite kaukana – energian tuotantoon ja kotitalouksien kulutukseen tarvitaan iso muutos
56
Pysäköinninvalvonta tulisi korvata neuvonnalla, oikeustajua rikkova rahastus ketuttaa Lukijalta
41
Päiväkodin lapset eivät ole pihalla taaskaan, sillä jäinen ja liukas keli pakottaa sisätiloihin – Oulun kaupungin ylläpitoyksikkö vaihtelee aurauskaluston ja hiekoituskaluston välillä
32
Näin taksiuudistus vaikutti: Hinnat nousivat ja asiakkaiden turvallisuuden tunne heikentyi – ministeri lupaa puuttua epäkohtiin
28
Yöllä tuuli puhalsi puuskissa jopa 25 metriä sekunnissa Oulun Vihreäsaaressa, yksittäisiä puita kaatunut – lauhtunut sää tuonut sivuteille suuria vesilammikoita
28
Oulun Jäälissä poimittiin puolukoita tammikuussa – "Kyllä tämä on eriskummallinen talvi"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Nyt ymmärrän miksi on työvoimapula

Tekijät ja osaajat työllistyy aina, eivätkä työtöntä päivää nää, jos eivät itse niin halua. Suomessa myös köyhyyteen pit... Lue lisää...
TOSI ON

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image