Pohjois-Suomi

Utajärven kunta tavoittelee vähintään 50 uutta asukasta uudella äly­ky­lä­kon­sep­til­la

Utajärven kunnanvaltuutetut ideoivat Älykylä-konseptia seminaaripäivässä. Mirja Nikula toteaa, että nuorilla on halukkuutta tulla asumaan maaseutumaiseen ympäristöön, kunhan elämisen kustannukset ovat kohtuulliset ja liikkuminen töihin sekä palveluiden äärelle helppoa. KUVA: Utajärven kunta
Pohjois-Suomi 8.10.2018 11:58
Kaleva

Utajärven kunta aikoo olla edelläkävijä ja rakentaa uudenlaista maaseutua. Kuntaan lanseerataan GeoHouse Älykylä -konsepti. Sillä tavoitellaan helppoa arkea ja elinvoimaista kuntayhteisöä.

– Utajärvellä on vahva tahtotila rakentaa kuntaan 25 talon älykylä, jonka teknisissä ratkaisuissa huomioidaan ekologisuus ja omavaraisuus, ja elämisen tavassa vahva yhteisöllisyys ja onnellisuus”, toteaa kunnanjohtaja ​Anne Sormunen​.

Älykylä​​ on ASV Arctic Smart Village Oy:n kehittämä malli, jossa rakentaminen on mietitty asukaslähtöisesti elinkaariajattelulla. Yhtiö valmistelee vastaavien projektien aloittamista myös muille paikkakunnille.

– Niin kutsutut ’smart villaget’ ovat maailmalla jo tunnettuja, ne perustuvat teknisiin ratkaisuihin. Utajärven älykyläideologia on paljon laajempi käsite, koska mallissa huomioidaan kaikki elämiseen liittyvät elementit ihmisten arkea myöten. Utajärvi haluaa rakentaa ekologisesti ja edullisesti, edistää jakamistaloutta ja resurssiviisasta elämää luontoa arvostaen, toimitusjohtaja ​Juri Laurilta​ kuvailee.

Päättäjien seminaaripäivän ideariihessä mietittiin, minkälaista elämää Älykylässä voitaisiin elää tiiviin kyläyhteisön keskuudessa ja miten ekologinen rakentaminen mahdollistettaisiin mahdollisimman edullisin kustannuksin. KUVA: Utajärven kunta

Utajärvi etsii nyt ihmisiä mukaan kehittämään konseptia ja rakentamaan kotia Utajärvelle.

– Päättäjät ovat miettineet työryhmissä, mitä älykylään lähtökohtaisesti haluttaisiin. Esille on noussut ajatuksia esimerkiksi kylän yhteisistä harrastetiloista ja vierasmajoituksesta. Kylässä voisi olla yritystila, jossa käy kiertävä kampaaja ja hieroja. Kylässä voisi olla yhteispuutarha ja kaikkien kylän lasten yhteinen mummula, kunnanjohtaja Sormunen listaa.

Älykylä nähdään ennakkovisioissa puurakentamisen tyyssijana, missä aluetta ympäröivä luonto elää sopusoinnussa arkkitehtuurin kanssa. 

Utajärven tavoite on saada kuntaan hankkeen myötä vähintään 50 uutta asukasta.

Älykylän rakentaminen aloitetaan heti, kun riittävä määrä kiinnostuneita, tulevia asukkaita on saatu mukaan hankkeeseen.

MAINOS

Kommentoi

Muutos on ainoa mikä pysyy. Toivottavasti talot ovat terveellisessä aikataulussa rakennettavia hirsitaloja. Upea projekti, toivottavasti tavoittaa epävarmatkin paluumuuttoa miettivät nuoret pariskunnat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäis todellakin houkutella väkeä tuohon kylään. Perusutajärviset ovat niin sisäänpäinkääntyneitä, ettei onnistuisi tuollainen yhteisöasuminen. . Ja toivottavasti suunnittelette sitä Roinilan alueelle, jossa on jo vuosia ollut struktuuri oottamassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Elä höpötä! Tulehan Muhokselle! Asu täällä jonkin aikaa ja voit sitten puhua jotain todellisesta sisäänpäinkääntyneisyydestä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Melkoista haihattelua alkaa olla Utajärven kunnan touhu. Viimenen sammuttaa valot. Olisiko aika keskittyä kunnan perustehtäviin. Vihdoinkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taas ollaan sioittamassa rahaa tuuleen. Työpaikat ovat ensimmäiset sijoituskohteena .Sen jälkeen tulee asunnot. Mitä hiton hyötyä on rakentaa tyhjilleen jääviä asuntoja jos niitä ei heti olla asuttamassa. Ketä tässä työryhmässä onkaan vastuu päätöksistä on oltava. Veronmaksajien varoilla on tässäkin tapauksessa oltava sijoituskohde , joka seisoo jalat maassa ja siihen on varma strategia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Talot hirrestä -tottakai ! Ja muuttovalmiina tietysti- onnistuu 100 % , kun tekijänä muuttovalmiiden pioneeri ...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juurikin näin ...olisko pikkusen tärkeämpiäkin rahareikiä Utajärvellä. Päättäjät ohoi - ajankäyttö!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

7:53
Pelastusarmeijan joulupadat ilmestyvät taas katukuvaan – osaan padoista voi lahjoittaa pelkkää rahaa
7:00
Kaupungintalolle mietitään uutta käyttöä remontin valmistuttua – virastotoiminnot voidaan siirtää Oulu10:een ja tuoda tilalle näyttely-, kahvila- tai ravintolatoimintoja Tilaajille
7:00
Pitävätkö romaneihin liitetyt stereotypiat paikkansa? – näin kertoo tutkimus ja näin vastaavat romanit itse Tilaajille
6:21
Yön uutiskooste: Supo julkaisee turvallisuuskatsauksen, moottoriteille kannatetaan suurempia nopeusrajoituksia, Patrik Laine syötti kaksi maalia
6:13
Oulun koulut menestyivät robotiikkakisoissa
6:00
Puu- ja turvepohjaisista eristeistä pitäisi löytyä pelastus mineraalivillahuumaan Lukijalta
6:00
Ympäristöjärjestö: Elonkirjo ja ilmastovaikutukset jäävät ministeriön metsästrategiassa hakkuiden jalkoihin
9
Helvetin enkelit kokoontuivat Ouluun juhlimaan, mukana ulkomaisten osastojen väkeä - Poliisi: Häiriötilanteita ei tiedossa
5
Pienestä ylinopeudesta sakotetaan pian 70 euroa pienempi summa – Poliisitarkastaja: Voi vaikuttaa liikenneturvallisuuteen
3
KRP: Väärää rahaa tilataan netistä yhä enemmän –  rangaistus kiinni jääneelle on lain mukaan vähintään ehdollista vankeutta
2
Kaupungintalolle mietitään uutta käyttöä remontin valmistuttua – virastotoiminnot voidaan siirtää Oulu10:een ja tuoda tilalle näyttely-, kahvila- tai ravintolatoimintoja Tilaajille
2
Maanantaina taivaalta satelee lunta ja räntää, loppuviikoksi Ouluun on tulossa tasaista pakkassäätä
1
Oulun kuuluisin konduktööri Reijo Pulli jatkaa Radalla-tv-sarjassa myös toisen tuotantokauden – "Vastasin heti myöntävästi"
1
Puheenaihe: Voisiko talvinopeusrajoituksista luopua Ruotsin malliin?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Vuosina 2011-18, jolloin y on täällä valitellut eläkkeiden ja valtion varojen loppumista, toteutunut kehitys on reaalima... Lue lisää...
Ei päätä eikä häntää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

10.12.

Fingerpori

10.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image