Pohjois-Suomi

Tuli karkasi risujen poltosta rakennuksen pihalla Hyrynsalmella

Pohjois-Suomi 26.4.2019 16:28
Greta Virranniemi

Hyrynsalmella sattui pieni maastopalo perjantaina iltapäivästä. Palo sai ilmeisesti alkunsa risujen poltosta, pelastuslaitokselta kerrotaan.

Palo levisi hieman rakennuksen pihalla, mutta kohteen omistajat saivat itse sammutettua sen. Pelastuslaitoksen kaksi yksikköä kävi tarkistamassa tilanteen.

Tilanteessa vältyttiin henkilövahingoilta. 

Hälytys Laitalantielle tuli kello 14.40 aikaan perjantaina.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

86
Mielikuvat, populismi ja politiikan ääripäät puhuttivat keskustalaisessa kesäillassa – Sipilä: "Maailmankirjat ovat eri asennossa kuin neljä vuotta sitten"
55
Puheenaihe: Tarvitaanko Suomeen kaivosvero?
53
Pääministeri Rinne uskoo, että sivu suun menneet johtopaikat edesauttavat Jutta Urpilaisen pääsyä komissaariksi
47
Lapsen ei tarvitse opettaa itseään, muistuttaa Opetushallitus – opetusneuvos teroittaa opettajien roolia: "Kaiken pitää olla suunniteltua"
30
Törkeästä veropetoksesta epäilty mies pakeni nuuskalastin kanssa, oli ajaa tullimiesten päälle Tervolassa – poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä
30
Vuodetut asiakirjat luovat karun kuvan sopimuksettoman brexitin vaikutuksista – Britanniaa saattaa uhata pula polttoaineesta, ruuasta ja lääkkeistä
19
Sammaltien muuttaminen yleiskaavassa työpaikka-alueeksi huolettaa asukkaita – "Uusia rakennuslupia voi nykytilanteessa saada, mutta hakijaa informoidaan yleiskaavasta, ympäröivästä alueesta ja siihen liittyvistä riskeistä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: 
Maan pohjois- ja länsiosassa etelätuuli on voimakasta aamulla ja aamupäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hoitajien palkkoja pitää leikata

Tuollaisia juttuja tulee, kun tietyt ihmisrymät ei käytä kondomia Lue lisää...
Skeptikko

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image