Pohjois-Suomi

Timo Korhonen uskoo biotalouteen ja maa­kun­ta­mal­liin

Timo Korhonen. KUVA: Petri Hakkarainen
Pohjois-Suomi 26.6.2015 0:00 | Päivitetty 8.7.2015 14:10
Petri Hakkarainen

Kainuun kansanedustajakolmikon kokenein, sotkamolainen Timo Korhonen on aidosti harmissaan maakunnan vaalituloksesta.

– Demarit ja perussuomalaiset olisivat aivan hyvin voineet saada ehdokkaansa läpi Kainuussa.

Kotitilansa Viertolan isännäksi aikonut keskustalainen hankki agrologin koulutuksen mutta löysikin itsensä järjestötehtävistä. Selväsanainen puhuja huomasi, että luottamusta alkoi kertyä.

– Kolme kertaa minua pyydettiin eduskuntavaaliehdokkaaksi, ennen kuin vuonna 2007 lopulta suostuin. Hyvä menestys suorassa maakuntavaalissa antoi uskoa menestykseen.

Kainuun maakuntakokeilu oli Korhosen mukaan vuosikymmeniin merkittävin kunnallishallinnon ja palveluntuotannon kehityshanke.

– Nyt malli on pohjana valtakunnallisessa sote-uudistuksessa. Tunnustus on ansaittu.

Sote-alueiden vaaleja ei Korhosen mielestä kannata pitää vain soten takia. Samalla voidaan valita maakuntavaltuusto, jolle annetaan myös reippaasti valtaa.

– Maakunnissa tiedetään parhaiten, mikä on maakuntien kannalta parasta.

Kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin löytyi vanhempien esimerkistä. Kainuun Sanomien pääkirjoitukset tulivat tarkkaan luetuiksi jo koulupoikana.

Raivaussahan valjaissa kotimetsässään viihtyvä Korhonen uskoo vankkumattomasti biotalouden moninaisiin mahdollisuuksiin.

– Ei Suomi nouse pelkästään uusilla innovaatioilla. Merkittävä osa mahdollisuuksista on luonnossa ja sen raaka-aineissa.

Korhosen mukaan koko maan voimavarat on otettava nyt käyttöön. Metsä-Suomessa kuten Kainuussa uusiutuvassa energiassa on valtava voimavara.

– Biotalouteen panostetaan liian vähän. Turhat säädösesteet on raivattava biotalouden nousun tieltä.

Politiikka on vienyt miehen mukanaan niin vahvasti, että kansanedustajuus tuntuu nyt ehdottomasti parhaalta ammatilta.

– Vaalien alla tuli mietityksi, että mitä sitten, jos en saa tarpeeksi kannatusta. Tuskin minä aivan metsänhoitajaksi heittäytyisin.

Mies kuitenkin lisää, että jos nyt vuokralla oleville Viertolan tilan pelloille ei joskus löydy viljelijää, niin hän viljelee niitä itse.

– Ne ovat isäni raivaamat pellot, ja ne pidetään aina kunnossa.

Korhonen viihtyy myös keittiössä. Pari keittokirjasta julkaissut mies sanoo, että jos joku tekee parempaa korvasienikeittoa kuin hän, niin johan on ihme.

Vaikka Korhonen ei uskokaan Suomen ja Venäjän välisen viisumivapauden nopeaan toteutumiseen, pitää hän lähialueyhteistyötä Kainuullekin tärkeänä.

– Nykytilanteessa yhteistyö on kärsinyt. Ihmisten välit ovat yli rajan yhä hyvät. Molemmilla puolilla toivotaan, että yhteistyön kehittäminen voisi jatkua.

Korhonen on huomannut, että Kainuu nostaa yhä joidenkin mieleen ensimmäisenä ajatuksen korpien nälkämaasta.

– Nyky-Kainuu on muuta. Huipputeknologiaa mittaus-, puu- ja peliosaamisessa, upeaa kulttuuria ja mahtavaa matkailutarjontaa.

Kolme kantaa

Talvivaaran kaivoksen toimintaa on pidettävä yllä,vaikka se pitäisi tehdä pääosin yhteiskunnan varoin... EI.

Kainuu voi olla joskus yksi kunta... EI.

Viisumivapaus Suomen ja Venäjän välille lähivuosina... EI.

Timo Korhonen
Ikä: 55 vuotta
Kotipaikka: Sotkamo
Koulutus: Agrologi
Työura: Maataloussihteeri, MTK Kainuun toiminnanjohtaja
Luottamustehtäviä: Kainuun maakuntahallituksen puheenjohtaja, Kainuun maakuntavaltuuston jäsen, Sotkamon kunnanvaltuuston jäsen 1993–, VR:n hallintoneuvoston jäsen.
Perhe: Kaksi aikuista tytärtä.
Harrastukset: Metsänhoito, ruoanlaitto, lukeminen, liikunta, Sotkamon Jymyn kannustaminen.
Merkittävin poliittinen saavutus: Alueiden oman päätösvallan ajaminen.
Tämän kauden kolme tärkeintä asiaa: 1) Talouden kuntoon saattaminen. 2) Velkaantuminen taittaminen. 3) Työllisyyden parantaminen.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

27.2.
Ilmastonmuutos vaikuttaa lintujen elämään monin tavoin
27.2.
Mitalipeleihin edennyt Kärpät ei rallatellut jatkoon ilmaiseksi HIFK:ta vastaan
27.2.
Thyssenkruppin hissiliiketoiminta päätymässä pääomasijoittajille – hinnaksi tuli 17,2 miljardia
27.2.
Leijona auttaa ja kehittyy – Lionsien hyväntekeväisyystoiminta on Suomessa erityisen suosittua
27.2.
Britannian toiveet ristiriidassa EU:n kanssa – uhkasi neuvottelun lopettamisella jo ennen neuvotteluiden alkamista
27.2.
Näin koronatilanne etenee: Virus leviää Euroopassa ja testien määrä lisääntyy Suomessa, Teneriffan karanteenihotellista päästetään yli sata pois
27.2.
Viestikohun keskelle joutunut vasemmistoliiton toiminnanjohtaja pyytää anteeksi kohua – Yle: Toiminnanjohtajan perustamalta Twitter-tililtä jaettiin väkivaltaa ihannoivia viestejä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

171 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ei päässyt rikastumaan osakesäästötililä

Juuri siksihän tässä hommassa ei pärjääkään kuin robotit, TRJ, Pannari ja Milady. Muiden on ihan turha yrittää koska täm... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

28.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image