Pohjois-Suomi

Terrafamen ak­ku­ke­mi­kaa­lien tuotannon ym­pä­ris­tö­vai­ku­tuk­set on arvioitu – "laadultaan riittävä, täyttää si­säl­tö­vaa­ti­muk­set"

Terrafamen kaivos sijaitsee Sotkamossa. KUVA: Juha Neuvonen / Arkisto
Pohjois-Suomi 8.1.2019 13:33
Kaleva

Kainuun ely-keskus antoi tiistaina perustellun päätelmänsä Terrafame Oy:n nikkeli- ja kobolttisulfaattien tuotanto -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Arvioitavana on ollut akkukemikaalien tuotanto.

Elyn mielestä arviontiselostus on laadultaan riittävä ja täyttää sille asetetut sisältövaatimukset.

Ely katsoo, että myönteisiä vaikutuksia tulee aluetaloudellisesti.

Lisääntyvä liikenne vaikuttaa viranomaisen mukaan liikenneturvallisuuteen kaivoksen lähimmillä teillä. Merkittävinä vaikutuksina ely pitää ammoniakin varastointiin ja käsittelyyn mahdollisesti liittyviä poikkeustilanteita sekä asukkaiden kaivoksen toimintaan kohdistamia huolia. 

Lisäksi akkukemikaalien tuotannossa syntyvien uusien jätejakeiden ja sivuvirtojen pitkäaikaisvaikutuksia pidetään merkittävinä vaikutuksina.

Jos Terrafame hakee akkukemikaalien tuotannolle ympäristölupaa, huomioidaan perusteltu päätelmä ja yva-menettelyssä tuotettu tieto lupaharkinnassa. Ympäristölupaharkinnassa toiminnan ympäristövaikutukset arvioidaan yva-menettelyssä selvitettyä laajemmin ja yksityiskohtaisemmin.

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Kommentoi

Noin se tuokin kupla poksahti. Perhe Lehtomäki pääsee nettoamaan sisäpiiri tiedon ja omistuksensa vuosien odotuksen jälkeen.
Sanomalehti Kalevan mukaan elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) tiesi kaivosyhtiö Talvivaaran uraanisuunnitelmista etukäteen. Talvivaaran uraanisuunnitelmat nousivat keskusteluun, kun viime viikolla kävi ilmi, että ympäristöministeri Paula Lehtomäen (kesk.) lähipiiri omistaa merkittävän määrän yhtiön osakkeita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Puppua. Kuka uskoo, minä en. Taas porsastetaan luonnon kustannuksella ja sotkut jäävät veronmaksajien maksettavaksi. Virkamiehet ja päättäjämme ovat 100% vastuuttomia päätöksissään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ollut pelkkä kumileimasin jo Talvivaaran aikaan ja sama meno tuntuu jatkuvan edelleen!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tietysti se täyttää sisältövaatimukset, tuskin kukaan niin pöljä on, että edes epäilee.
Mahtava homma ja nyt muutakun materiaa maailmalle ja kapsasiteetti täysille pyörimään. Hieno asia, erittäin hieno asia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se mikään huono asia ole, kuten ei ole ollut koko kaivos. Nuaksestakin puhtaita kaloja Ouluun menee joka päivä, eikä kukaan ole myrkyttynyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

9:16
Merihädässä ollut norjalaisristeilijä kulkee taas ja matkustajia evakuoidaan – kapteeni on lehtitietojen perusteella suomalainen
9:12
Sikalarakennuksen katto sortunut osittain Ristijärvellä – sortuneella alueella noin 200 sikaa, eläinvahingoista ei tietoa
9:00
Essee: Syön tästedeskin lihaa, autoilen ja lennän – emme tarvitse elämäntapapoliiseja Tilaajille
9:00
Analyysi: Vaalikampanjoista loppuivat repivät aiheet, koska kukaan ei halua suututtaa Sdp:tä
9:00
Mahdollisuus antaa lapselle neljä etunimeä ei aiheuttanyt ryntäystä maistraattiin – uutena ilmiönä lapselle halutaan hakea yhteinen sukunimi Tilaajille
8:26
Vanhat kuvat: Saariselän monotansseissa riitti tunnelmaa – tunturialuetta ehostettiin EU-huippukokousta varten
8:19
Jo kertaalleen palaneen omakotitalon rauniot syttyivät uudelleen Posiolla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Kuusamon kuntaa länsituuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.

Ajokeli on huono aluksi Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio, Kemijärvi ja Salla lumi- tai räntäsateen ja lumisten teiden vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

PEKKA HAAVISTO

298 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tulonsiirrot rikkailta köyhille....

Viimeisin kina oli 12:sta eurosta, joka johtui työeläkemaksusta? Kuten tunnettua alle 15 000€ vuodessa tienatusta ei mak... Lue lisää...
Sopotti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image