Pohjois-Suomi

Terho Ojanperästä Ylivieskan uusi kau­pun­gin­joh­ta­ja

Terho Ojanperä on Ylivieskan uusi kaupunginjohtaja.
Pohjois-Suomi 31.8.2010 15:29 | Päivitetty 31.8.2010 18:29
Kaleva
Ylivieskan juuri valitun kaupunginjohtajan Terho Ojanperän matkapuhelin täyttyi onnitteluviesteistä heti iltapäivällä kaupunginvaltuuston päätöksen jälkeen.

Ylivieskan valtuutetut äänestivät kauhavalaisen Ojanperän puolesta äänin 30--5. Hänen vastaehdokkaakseen nousi Kannuksen kaupunginjohtaja Terttu Korte.

Kauhavan kaupungin kehitysjohtajana työskentelevä Ojanperä tulee johtamaan hänelle entuudestaan lähes tuntematonta kaupunkia. Ulkopuolisuuden hän uskoo olevan hyväksi.

"Kun tulen ulkopuolelta, kukaan ei oleta minun tietävän kaikkea. Voin siis avoimesti kysellä asioista ja syitä, miksi asioita on tehty milläkin tavalla. Ulkopuolisena ihmisiä on helppo lähestyä", Ojanperä sanoo.

Ulkopuolisuudestaan huolimatta Ylivieska saa Ojanperältä kehuja.

"Kun olen nähnyt, miten voimakkaasti Ylivieska on kasvanut 2000-luvulla alueensa keskukseksi, niin se lisää tulevaisuudenuskoa. Tietenkään kasvu ei ollut ilmaisesta, vaan siitä on maksettava. Se on haasteen toinen puoli."

Ojanperä on toiminut Kauhavalla muun muassa kuntamarkkinoinnin sekä maaseutuelinkeinojen parissa. Lisäksi hän on ollut toteuttamassa Kauhavan, Alahärmän, Ylihärmän sekä Kortesjärven kuntaliitosta.

Lue lisää keskiviikon Kalevasta!

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Valittelut kirkon palamisesta Ylivieskalle Vantaalta. Hei uusi kunnanjohtaja ja kirkkoherat, kun tuo kirkko todennäköisesti rakennetaan uusi, äläkää ihmeessä antako rakentaa tuota kirkkoa nykymuodin mukaisesti niinkuin muualla suomessa on tehty. Nimittäin on jo neljä - viisikymmentä vuotta rakennettu suomeen uusia kirkkoja ja ne näyttävät jotenkin tiilitehtaan ylijäämä tiilivarastolta, ei yhtään tiedä mistä mennään sisään ja mistä ulos. Ei sitä kirkkoa tarvitse välttämättä prikulleen entisöidä mutta rakentakaa samalle paikalle ja suunnilleen samanlainen tai ainakin kirkkoa muistuttava kirkko, "Kirkko keskellä kylää" Toivon että Ylivieska olisi tuossa aloitteellinen ja erottuisi, entisillä kirkon suunnittelijoilla oli sentää silimää. (en ole vanhoillinen, toivon uudistuksia ja uusia tuulia kirkon sisäisessä hierarkiassa ) Kirkko pitää löytyä kylältä ilman navikaattoria ylempänä pitää olla jotain josta näkee missä kirkko on.
Ylivieskasta haaveileva eläkeläis Vantaalainen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

23.1.
Ruotsin sprinttitykin takareidessä repeämä – MM-kisat jäävät todennäköisesti väliin
23.1.
Norjan poliisi: Viimeisen lumivyöryn suomalaisuhrin etsinnät lopetetaan – "Valitettavasti on odotettava nyt kevättä"
23.1.
Oppositiojohtaja julistautui Venezuelan presidentiksi – Trump tunnusti uuden johtajan vain minuuteissa
23.1.
Kapinaryhmä ehdottaa brexitin siirtämistä vuoden loppuun – May tiukkana: "Ei ratkaise mitään"
23.1.
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
23.1.
Hailuodon jäätie työn alla, avaamiseen vaadittavasta jään paksuudesta puuttuu vielä kymmenisen senttiä
23.1.
Meiju Suvas kasvoi Frederikin taustalaulajasta lavatähdeksi – "Minun tekisi mieli sanoa, että opin Frederikiltä, mitä ei pidä tehdä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pakkasvaroitus: Maan itä- ja pohjoisosassa lukuun ottamatta Pohjois-Lappia esiintyy lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Eläkeläiset töissä

Eli rahan perässä olet elämäsi juossut. Oletko osannut nauttia elämästä, Oikeasti? Minä kunnioitan ihmisiä jotka jäävät... Lue lisää...
Raukka

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image