Pohjois-Suomi

Tältä näyttää, kun Iijoen suppopato räjäytettiin – jäät saatiin liikkeelle puo­lus­tus­voi­mien panoksilla, katso video

Iijoessa ollut hyydepato räjäytettiin tiistaina iltapäivällä.
Pohjois-Suomi 6.2.2019 11:48
Anna Leinonen

Iijoessa räjäytettiin hyyde- eli suppopato Taivalkosken kohdalla tiistaina aamupäivällä.

Hyydepatoa ei ollut mahdollista purkaa kaivinkoneella, joten se täytyi räjäyttää. Tiedustelun jälkeen todettiin, että padon purku täytyi tehdä kiireellisesti. Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ja Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus saivat räjäytystöihin virka-apua Kainuun prikaastista.

Pato räjäytettiin heittopanoksilla, joissa käytettiin puolustusvoimien räjähteitä. Pato lähti liikkeelle kolmannen panoksen jälkeen, jolloin myös vedenpinta lähti nopeasti laskuun.

Jokeen syntynyt pato uhkasi läheistä kalanviljelylaitosta.

Hyydepatoja muodostuu yleensä jokiosuuksille, joissa ei ole jääkantta. Tällaisia paikkoja on yleensä koskien alla.

Avoinna olevassa joessa virtaava vesi alijäähtyy kovilla pakkasilla, ja jääkiteet takertuvat joen pohjaan muodostaen hyydepatoja. Lumisade edistää kiteiden ja supon muodostumista ja samalla pahentaa tilannetta.

MAINOS

Kommentoi

Meleko kytysiä tussauksia.Hävittäjillä nuo kunnonmaassa hoidetaan eli Venäjällä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ööh, PV panostaa ja pelastuslaitos "ottaa kunnian" lopputekstin perusteella? Ovathan hekin toki siellä olleet, vaikka uutinen ei kerrokaan, mutta...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täällä Kemijoen Taivalkosken laitoksella ei ole suposta tietoakaan.Kaikki kolme myllyä jauhaa juuri 18 MW teholla,per mylly.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erikoinen uutinen ja aivan mahtavaa videota vielä samalla näkösällä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisessa olisi toki voinut mainita tarkemmankin sijainnin, koska "Iijoessa ... Taivalkosken kohdalla" on suhteellisen laaja käsite.
Eli videolla näkyvien maastonkohtien perusteella kyseessä on 95 % varmuudella Loukusansuu Taivalkosken kk:n itäpuolella. Kalanviljelylaitos taas tarkoittaa Koivukosken laitosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarpeetonta verovarojen tuhlausta. Vesi on virrannut maapallolla miljoonia vuosia tähänkin asti ilman räjäyttelyitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kalanviljelylaitoksen vaurioituminen olisi tullut yhteiskunnalle kalliimmaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarpeetonta kommentointia. Maapallo on pärjännyt ilman tyhjänpäiväisiä kommentointeja miljoonia vuosia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt tarpeeton kommentointi on tullut tyhjänmussuttajille itsetuntoa kohottavaksi harrastukseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

12:03
Kärpät jatkaa tyylilleen uskollisena, ketjut täysin uuteen kuosiin kolmanteen liigafinaaliin – Manner: ” Haemme muutoksilla kollektiivista draivia” Tilaajille
11:51
VR voitti Tampereen ratikkakilpailun – liikenne alkaa vuonna 2021
11:17
Ruotsalaispoliitikon asumisesta taas kohu – oli kirjoilla äitinsä luona ja nosti korvauksia perheensä asunnosta
11:14
Kauppuri 5 lopettaa Tampereen ravintolan: "Kiitokset kaikille, oli kivvaa" – ravintola ehti olla auki vuoden päivät
10:58
Kainuun soten alueelta löydetty tavallista laajemmin VRE-bakteeria – seulonnoissa 25 löydöstä
10:51
Pesäpallo tuli Nivalan ykköspaikalle, kaupungissa viritellään uuden kentän myötä pesisbuumia – Kempeleen Kiri polkaisee kauden käyntiin Nivalassa Sotkamon Jymyä vastaan
10:33
Neuvottelut: Venäjän Putin ja Pohjois-Korean Kim yrittävät vakauttaa tilannetta Korean niemimaalla
38
Kiinnostus aurinkoenergiaan kasvaa, mutta kunnianhimoisten tavoitteiden toteutuminen epäilyttää – "Ilmastoteko se varmaan meille on"
37
Oikeusministeriön vaalijohtaja ei muista Oulun ennakkoäänestyspaikalla sattunutta vastaavaa virhettä – Seurauksena ainakin lain tulkinnan tähdentäminen vaalivirkailijoille
22
Harkimo: "Harkitsemme Liike Nytin rekisteröimistä puolueeksi" – Yhden edustajan puolue saisi valtiolta tukea 148 175 euroa vuodessa
21
Oulun rakennusvalvonta lisää vuorovaikutusta arkkitehtuurimatkoilla ja aamukahveilla – katso esittelyvideo oululaisesta kulttuuriympäristöstä
14
Jo lähes miljoona suomalaista täydensi viime vuonna veroilmoitustaan verkossa – Nämä asiat pitää ilmoittaa itse
13
Kauppuri 5 lopettaa Tampereen ravintolan: "Kiitokset kaikille, oli kivvaa" – ravintola ehti olla auki vuoden päivät
10
Osa europarlamenttiin pyrkivistä kansanedustajista on vain keräämässä ääniä puolueelle – Asiantuntijan mielestä se on epärehellistä, mutta samaa tapahtuu ympäri Eurooppaa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kommunismi on luonnollinen tapa toimia

230 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi eläkekatto on Suomessa tientynlainen tabu?

Siten, että pienituloisen työuransa aikana kartuttama euromääräinen eläkekassa ei riitä kustantamaan hänen tulevia eläke... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

25.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image