Pohjois-Suomi

Tai­val­kos­kel­la räjäytettiin suppopato

Pohjois-Suomi 5.2.2019 20:06
Kaleva

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Kainuun prikaatista saatu virka-apuosasto torjuivat suppopadosta aiheutuvaa vaaraa maanantaina ja tiistaina Taivalkoskella. 

Eilen aamupäivällä saadun ilmoituksen mukaan Iijokeen muodostunut suppopato ja sen aiheuttama vedennousu uhkasi kalanviljelylaitosta. Tilanteen kartoituksen jälkeen todettiin, että padon purku on toteutettava kiireellisesti. Purkua ei voitu tehdä koneellisesti, minkä vuoksi vaihtoehdoksi jäi suppopadon purku heittopanoksilla.  

Suppopato laukaistiin heittopanoksilla räjäyttämällä tiistaina aamupäivällä.

Pato lähti liikkeelle kolmannen panoksen jälkeen, jolloin myös vedenpinta lähti nopeasti laskuun. 

Ennen vesistössä tehtyjä toimenpiteitä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja PVO-Vesivoima olivat sopineet Koston- ja Irnijärvistä juoksutettavan virtaaman hetkellisestä pienentämisestä, jotta vahingot Iijokivarressa saataisiin estettyä. 

Hyyde- ja suppopadot muodostuvat tyypillisesti jääkannettomien jokiosuuksien eli koskipaikkojen alapuolelle. Avoinna olevassa joessa virtaava vesi alijäähtyy kovilla pakkasilla ja muodostuneet jääkiteet takertuvat joen pohjaan muodostaen hyydepatoja. Lumisade edesauttaa kiteiden ja supon muodostumista pahentaen tilannetta.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

72
Mielikuvat, populismi ja politiikan ääripäät puhuttivat keskustalaisessa kesäillassa – Sipilä: "Maailmankirjat ovat eri asennossa kuin neljä vuotta sitten"
53
Pääministeri Rinne uskoo, että sivu suun menneet johtopaikat edesauttavat Jutta Urpilaisen pääsyä komissaariksi
50
Puheenaihe: Tarvitaanko Suomeen kaivosvero?
29
Törkeästä veropetoksesta epäilty mies pakeni nuuskalastin kanssa, oli ajaa tullimiesten päälle Tervolassa – poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä
28
Vuodetut asiakirjat luovat karun kuvan sopimuksettoman brexitin vaikutuksista – Britanniaa saattaa uhata pula polttoaineesta, ruuasta ja lääkkeistä
18
Sammaltien muuttaminen yleiskaavassa työpaikka-alueeksi huolettaa asukkaita – "Uusia rakennuslupia voi nykytilanteessa saada, mutta hakijaa informoidaan yleiskaavasta, ympäröivästä alueesta ja siihen liittyvistä riskeistä"
11
Luonnonnurmikenttä on ympäristöystävällisin vaihtoehto Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: 
Maan pohjois- ja länsiosassa etelätuuli on voimakasta aamulla ja aamupäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hoitajien palkkoja pitää leikata

Tuollaisia juttuja tulee, kun tietyt ihmisrymät ei käytä kondomia Lue lisää...
Skeptikko

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image